Siirry sisältöön

Toimialayhdistys

Valimoteollisuus

Valimoteollisuus ry:n, VALTY:n, tehtävänä on toimia jäsenvalimoiden kansallisena yhteistyöelimenä sekä hoitaa alan kansainvälistä yhteistyötä. Toimialayhdistyksellä on vuosikokous maalis-huhtikuussa. VALTY ry on aktiivinen jäsen Euroopan valimoliitto EFF:ssa.

Päivitetty 02.12.2025 klo 09:51

Toimialayhdistyksen päätehtävät

  • Valimoalan toimintaedellytysten kehittäminen
  • Koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen koordinoimalla yhdessä yliopistojen ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen kanssa alan koulutukseen ja tutkimukseen liittyviä hankkeita
  • Valimoalan muutoksista ja uudistuksista tiedottaminen sidosryhmille ja jäsenille.
  • Tilastointi ja suhdannetietojen keräys

Toimiala lukuina

Yhdistykseen kuuluvien yritysten liikevaihto: 300 miljoonaa euroa

Viennin osuus tuotannosta: 30 %

Työntekijöitä toimialalla: 1600

Valun käytön seminaari

Vuosittain järjestettävän seminaarin tarkoituksena on kertoa valuteknologian uusista saavutuksista ja lisätä suunnittelijoiden tietoja valukappaleiden mahdollisuuksista erilaisissa käyttökohteissa esittämällä esimerkkejä valuratkaisujen tuomista eduista sekä kertomalla uutta tietoa hankintatoimen edellyttämistä ja valutekniikan suomista mahdollisuuksista. Seminaari tuo yhteen valuja käyttävää teollisuutta, valimoita sekä alan muita toimijoita.

Vuoden 2025 Valun käytön seminaari pidettiin 30.-31.10.2025 Tampereella. Seminaarin teemana oli Tulevaisuuden asiakaspalveluvalimo. Seminaarin esitykset löydät alta.

ValuAtlas

Valimoalan nettiportaalista www.valuatlas.fi löytyy jäsenvalimoiden tarkemmat tiedot sekä kattava oppimateriaalitarjonta.

Koulutukset

VALTY ry on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa yhdessä Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKKin kanssa sekä valimoille että valimoiden asiakaskunnalle suunnattuja kurssimuotoisia täydennyskoulutuksia. Tarkempaa tietoa niiden sisällöstä ja ajankohdista ilmoitetaan tällä sivulla.

Valimoteollisuuden romuindeksi / Finnish Foundry Industry scrap index

Valimoteollisuus ry romuindeksi on keskiarvo suomalaisten rautavalimoiden käyttämien romu- ja harkkolaatujen hinnoista erityisesti pallografiittiraudan valmistamiseen. Romu- ja harkkolaaduista laskennassa ovat mukana E6/1, E6/2, E2/40, E2/60, E6 murske ja nodular harkko.

The scrap index of Association of Finnish Foundry Industries is an average of the prices of scrap and pig iron grades used by Finnish iron foundries, especially for the production of ductile iron. The scrap and pig iron grades included in the calculation are E6/1, E6/2, E2/40, E2/60, E6 crushed and nodular pig iron.

Euro / t*Indeksi
12/2024=100
Indeksin muutos,
% ed.kk
12/2024473,92100
Tammikuu471,7499,54-0,46
Helmikuu472,5499,71+0,17
Maaliskuu481,46101,59+1,89
Huhtikuu485,58102,46+0,86
Toukokuu464,0997,93-4,42
Kesäkuu451,2595,20-2,73
Heinäkuu442,3793,34-1,95
Elokuu444,4093,77+0,05
Syyskuu444,1393,29-0,05
Lokakuu428,8090,48-3,01
Marraskuu423,2489,31-1,29
Joulukuu429,0790,54+1,38

CAEF indeksin päivitys loppui maaliskuussa 2025. Ao. taulukossa on esitetty ko. indeksin viimeiset arvot. CAEF indeksi muodostui seuraavasti: Average of the light steel scrap (25 %), heavy steel scrap/rails 40 cm (25 %), packages 30x30x30 cm (25 %) and pig iron (25 %).

The CAEF index will no longer be updated after March 2025. The table below shows the latest values of this index. The CAEF index was composed of the following: Average of the light steel scrap (25%), heavy steel scrap/rails 40 cm (25%), packages 30x30x30 cm (25%) and pig iron (25%).

Euro / t*IndexIndex change  % m.o.m.
12/2024441,22304,68-0,47
01/2025434,60300,10-1,50
02/2025442,66305,671,86
03/2025450,25310,911,72

Kysyttävää jäsenasioista?

Toimialayhdistyksen sihteeri antaa lisätietoja toimialan jäsenyyteen liittyvissä asioissa. Yhdistyksen muut tiedot ja jäsenluettelo löytyvät alla olevista pudotusvalikoista.

Alteams Oy
Alteams Finland Oy, Laihia
Alteams Finland Oy, Loppi
Componenta Castings Oy Karkkila
Componenta Castings Oy Pori
Erikoisvalu Halmela Oy
Hetitec Oy
Karhuvalu Oy
Keskipakovalu Oy
Leino Group Oy
Mekava Oy
Novacast Oy
Oitin Valu Oy
Peiron Oy
Sacometal Oy
Sacotec Components Oy
Selcast Oy
Specialvalimo J. Pap Oy
Suomivalimo Oy
Tevo Lokomo Oy
TP-Tools Oy
Ulefos Oy
Uudenkaupungin Rautavalimo Oy
Valmet Technologies Oy Jyväskylä
Valmet Technologies Oy Valkeakoski

Toimialayhdistyksen puheenjohtaja:

Toimitusjohtaja Timo Rautarinta, Uudenkaupungin Rautavalimo Oy
timo.rautarinta(at)urv.fi

Toimialayhdistyksen puheenjohtaja
Toimitusjohtaja Timo Rautarinta, Uudenkaupungin Rautavalimo Oy

 1. Varapuheenjohtaja
Toimitusjohtaja Ville Haataja, Peiron Oy

 2. Varapuheenjohtaja
Valimopäällikkö Sami Oksanen, Alteams Finland Oy

Muut hallituksen jäsenet:

Toimitusjohtaja András Dévényi, Specialvalimo J. Pap Oy

Toimitusjohtaja Mikko Hakala, LeinoCast Oy

Toimitusjohtaja Ilkka Joenaho, Suomivalimo Oy

Toimitusjohtaja Teuvo Joensuu, Tevo Oy

Toimitusjohtaja Ilari Kinnunen, Sacometal Oy

Toimitusjohtaja Pasi Mäkinen, Componenta Oyj

Valimonjohtaja Ilkka Rytky, Valmet Technologies Oy

Toimitusjohtaja Heikki Zitting, Sacotec Components Oy