Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Uutiset Maria Volanen: Verotuksen digitalisaatio etenee kansainvälisesti

Maria Volanen: Verotuksen digitalisaatio etenee kansainvälisesti

Verotuksen digitalisointi kannattaa, sillä sen ansiosta esimerkiksi yrityksiltä ei tuhraannu aikaa tuottamattomaan veroraportointiin. Kansainvälinen yhteistyö verotuksen digitalisaation kehittämisessä on ensisijainen ja paras vaihtoehto – kuten muussakin verotuksessa.

Tämä oli keskeinen viesti Teknologiateollisuus ry:n veroasiantuntijalta Maria Volaselta, joka osallistui torstaina paneelikeslusteluun Business Europen ja Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n järjestämässä verokonferenssissa.

Volanen muistutti, että Teknologiateollisuus ry on jo vuosia puhunut verotuksen digitalisaation puolesta ja järjestö näkee paljon potentiaalia sen kehittämisessä. OECD:n visio on hyvä ja Teknologiateollisuus ry:n kantojen kanssa samansuuntainen.

− Kansainvälisen mallin tulisi olla ensisijainen vaihtoehto. Mitä laajemmin samaa mallia käytetään, sen hyödyllisempää se on yrityksille. Pienetkin yritykset hyötyvät, jos yrityksen aikaa ei kulu tuottamattomaan veroraportointiin. Yritykset haluavat maksaa oikean määrän veroja, mutta mahdollisimman kevyellä hallinnollisella työllä, Volanen painotti.

Volanen kiirehti kansainvälisen mallin kehittämistä, jotta eri maissa ei ehditä liian pitkälle omien kansallisten ratkaisujen valmistelussa.

− Monessa maassa on jo edetty transaktiokohtaisen, liki reaaliaikaisen veroraportoinnin kanssa, pääasiassa arvonlisäverotuksessa. Harva maa haluaa poistaa kehittämäänsä omaa raportointijärjestelmää heti, kun se on saatu toimimaan. Usein kysytäänkin, onko tämä laiva jo seilannut, saadaanko kansainvälistä tai EU-mallia enää kehitettyä, Volanen sanoi.

− Missään tapauksessa ei ole liian myöhäistä! Olemme vasta alkuvaiheessa. Vaikka laivat ovat jo liikkeellä, voimme vielä määritellä kohdesataman. Verotuksen digitalisointia tulee kehittää niin, että pääsemme kohti reaaliaikataloutta, Volanen tähdensi.

Lisätietoja: