Odotammeko työmarkkinauudistuksia vielä toiset 80 vuotta?
Työmarkkinoilla on viime viikkoina peräänkuulutettu ammattiliittojen toimesta konsensusta. Konsensus tarkoittaa päätöksentekotapaa, jossa ei tyydytä enemmistön haluamaan lopputulokseen, vaan pyritään ottamaan huomioon vastustavat näkökannat. Lopputuloksena syntyy ratkaisu, joka on laajasti hyväksyttävissä.
Konsensus-periaate on lähtökohtaisesti hyvä ja tavoittelemisen arvoinen, etenkin työmarkkinoilla. Sillä on iso arvo, jos uudistuksille saadaan eri osapuolten tuki.
Viikon positiivinen työmarkkinauutinen olikin, että työmarkkinoiden keskusjärjestöt aloittavat neuvottelut eläkeuudistuksesta. Järjestöt aikovat laatia maan hallitukselle yhteisen ehdotuksen tammikuun 2025 loppuun mennessä. Neuvotteluista ei tule helpot, mutta niistä on lupa odottaa kelpoa lopputulosta. Työmarkkinajärjestöt ovat aikaisemminkin pystyneet uudistamaan työeläkejärjestelmää, jopa niin hyvin, että se on julkisen talouden parhaiten hoidettu osa. Järjestöjen CV on tässä mainio.
Samaa ei voi sanoa työmarkkinoiden rakenteista, kuten työrauha- ja paikallisen sopimisen säännöksistä. Hallituksen esitys työrauhajärjestelmän lakimuutoksiksi on valmistunut. Se on yksi niistä työmarkkinauudistuksista, jota ammattiliitot vastustavat. Voimassa oleva lainsäädäntö on vuodelta 1946. Sitä ei ole pystytty kertaakaan uudistamaan säätämisensä jälkeen, koska ammattiliitot ovat kerta toisensa jälkeen käyttäneet veto-oikeuttaan. Jos työrauhasääntelyn uudistamisesta tarvittaisiin konsensus, ei sitä ikävä kyllä uudistettaisi lainkaan. Niinkään ei voi olla.
”Työrauhajärjestelmän lainsäädäntöä ei ole pystytty uudistamaan konsensuksella kertaakaan sitten vuoden 1946.”
Hyvän perspektiivin työrauhalainsäädännön uudistamisen tarpeeseen saa paitsi säädösten lähes 80 vuoden iästä myös vertailusta muihin Pohjoismaihin. Hallitus esittää, että poliittisiin lakkoihin osallistuminen työaikana rajoitetaan 24 tuntiin. Tällä hetkellä poliittiselle lakkoilulle työajalla ei aseteta mitään rajoituksia. Ruotsissa poliittinen lakkoilu työajalla on rajattu muutamaan tuntiin, Tanskassa se on kokonaan kiellettyä.
Uudistus tuo mukanaan myös työntekijän henkilökohtaisen seuraamusmaksun, mikäli hän osallistuu laittomaksi todettuun työtaisteluun. Tällainen on jo käytössä Ruotsissa. Myötätuntotyötaisteluilta taas vaadittaisiin jatkossa suhteellisuutta. Tämä on erittäin perusteltua ottaen huomioon, että myötätuntotyötaistelut kohdistuvat kokonaan työriidan ulkopuolella olevaan työnantajaan. Siis tahoon, jolla ei ole itse riidan kanssa osaa eikä arpaa. Lakkosakkojen korotus taas liittyy tilanteisiin, jossa työehtosopimuksen yhtä fundamenttia – työrauhaa – rikotaan tieten tahtoen.
Työrauhalainsäädännön uudistus ei ole maata mullistava. Merkittävän siitä tekee se, että lain lähtötaso on 1940-luvulla, jolloin globalisaatiota ei ollut edes olemassa siinä merkityksessä kuin me sen tänä päivänä tunnemme. Työrauhan tärkeys on kansainvälisillä markkinoilla toimiville vientiyrityksille kriittinen. Jos myyty tuote ei lakon vuoksi valmistukaan luvatussa aikataulussa, saattaa etenkin ulkomaalainen asiakas niin sanotusti äänestää jaloillaan. Asiakassuhde voidaan menettää lopullisesti. Kun työrauhasta sovitaan, on työnantajan voitava siihen luottaa.
”Kansainvälinen asiakassuhde voidaan menettää työrauharikkomuksen vuoksi lopullisesti.”
Maailma on muuttunut rajusti. Työlainsäädännönkin on pysyttävä muutoksen mukana, ja uudistuksia on voitava viedä eteenpäin. On syytä huomioida, ettei uudistus rajoita millään tavoin työntekijöiden oikeutta käyttää lakkoasetta silloin, kun työehtosopimukset ovat katkolla ja neuvotellaan palkoista ja muista työehdoista. Tähän työntekijöiden perustavaa laatua olevaan oikeuteen ei kukaan ole edes vaatinut muutosta.
Konsensus onkin hyvä renki mutta huono isäntä. On todella harmillista, että työmarkkinoita ei ole pystytty viime vuosikymmeninä uudistamaan konsensuksen keinoin. Tarpeellisia ja harkittuja uudistuksia ei voi jättää vuosikymmeniksi tekemättä perustelemalla uudistamattomuutta konsensuksella.
