Rakennetun ympäristön resilienssi vaatii osaavaa suunnittelua
Rakennettu ympäristö pitää suunnitella niin, että se pystyy ehkäisemään kriisitilanteita, toipumaan niistä ja tukemaan toimintoja, jotka tapahtuvat rakennetussa ympäristössä kriisin aikana.
Resilienssi on sana, jolle on vaikea keksiä yhtä tyhjentävää suomenkielistä vastinetta, mutta usein sen ajatellaan tarkoittavan jonkun tai jonkin kykyä toipua ennalleen tai palata toimintakykyiseksi kriisin tai virhetilanteen jälkeen. Vähän niin kuin vaahtomuovipatja palautuu alkuperäiseen muotoonsa sen jälkeen, kun sen päältä noustaan.
Rakennetun ympäristön taas ajatellaan tarkoittavan kaikkea tätä ympärillämme olevaa ihmisen muovaamaa ja rakentamaa ympäristöä. Siihen kuuluvat esimerkiksi talot, tiet, puistot, junaradat, pellot, sähkölaitokset, vesijohdot, satamat ja muut rakenteet. Rakennetun ympäristön elinkaari on pitkä, ja mitä pidempi se on, sen parempi sekä taloudellisesta että ilmaston näkökulmasta. Suomessa ympärillämme oleva rakennuskanta on suunniteltu ja tehty noin 80 prosenttisesti viimeksi kuluneiden 70 vuoden aikana.
Emme tiedä, mitä kaikkea tulevaisuudessa tapahtuu, mutta juuri siksi meidän pitää suunnitella rakennettu ympäristömme ehkäisemään tunnettuja uhkia ja joustamaan kriisitilanteissa.
Rakennetun ympäristön ongelmatilanteita ajatellessa mieleen tulevat esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamat vauriot ja toisaalta sopeutuminen muuttuvaan ilmastoon. Lisäksi mieleen nousevat turvallisuusuhat ja rakennetun ympäristön muu fyysinen vaurioituminen. Mutta rakennetun ympäristön pitää pystyä toipumaan monenlaisista muistakin kriisitilanteista ja tukemaan toimintoja, jotka tapahtuvat rakennetussa ympäristössä, kuten tiedonvälitystä tai pandemian aikana ihmisten suojaamista taudinaiheuttajilta.
Ilmastonmuutos on lisännyt muun muassa vaakasadantaa ja teiden routimista muuttuvien talvien myötä. Kesäisin lämpökuormat haastavat rakennusten sekä passiiviset että koneelliset, aktiiviset jäähdytysjärjestelmät. Näiden ongelmien ratkaisemiseksi on kehitetty monenlaisia suunnitteluratkaisuja, kuten hulevesien pidätysaltaita ja routimista paremmin kestävää asfalttia sekä useita muita innovaatioita.
Suunnitteluala on myös itse julkaissut oppaita, joissa käsitellään, miten suunnittelun avulla sopeudutaan ilmastonmuutokseen, hyvänä esimerkkinä A-insinöörien Ilmastonmuutokseen sopeutuminen rakentamisen suunnittelussa -opas. Siinä kuvataan muun muassa, mitä kannattaa ottaa huomioon julkisivumateriaalien valinnassa, kun sadanta lisääntyy ja tuulet kovenevat, sekä miten hulevedet ja tulvat otetaan huomioon suunnittelemalla alueelle imeytyspaikkoja. Monella uudella asuinalueella imeytysaltaita onkin jo tehty.
Rakennettu ympäristö on myös tiukasti kytköksissä sähkön ja energian tuotantoon sekä kulutukseen. Rakennettuun ympäristöön kuuluvalla energiainfrastruktuurilla tuotetaan yhteiskunnan tarvitsema energia, samalla kun rakennettu ympäristö kuluttaa kolmanneksen tuotetusta energiasta. Sähköä tarvitaan niin vessanpöntön toimimiseen, ilmastointiin kuin ovien kulunvalvontaankin. Vaikka alueellisesti sähköverkoille on varajärjestelmiä, yksittäisen rakennuksen kohdalla vaihtoehtoja ei useinkaan ole, jos sähköä tai lämpöä ei ole saatavilla useampaan päivään, rakennuksen laitteisto vaurioituu tai jos jokin vieras taho pääsee vaikuttamaan taloteknisiin ohjelmistoihin ja säätöihin. Swecon Urban Insight raportin mukaan aurinkoenergian avulla voitaisiin kuitenkin lisätä sähköjärjestelmän resilienssiä ja sähkön saatavuutta sähkökatkojen aikana tietyissä kriisitilanteissa, jos järjestelmiin liitettäisiin varainverttereitä ja akkuja.
Aurinkoenergian avulla voitaisiin lisätä sähköjärjestelmän resilienssiä.
Kriittisen infrastruktuurin, energiaverkkojen, väylästöjen ja tietoverkkojen turvaamiseen olemme jossain määrin heränneet, mutta rakennetun ympäristön kokonaisresilienssiä emme vielä ole osanneet suunnitella järjestelmällisesti. Emme voi rakentaa kaikelle kaksin- tai kolminkertaisia varmistuksia vain siksi, että jotain sattuisi tapahtumaan, vaan meidän pitää suunnitella ympäristömme sellaiseksi, että se toipuu kriiseistä nopeasti ja pystyy ehkäisemään niitä. Meidän täytyy esimerkiksi miettiä ilmanvaihtokoneistomme niin, että ne pystyvät poistamaan tarvittaessa hengitysilmasta taudinaiheuttajia. Samoin meidän täytyy suunnitella, mitä tehdään, jos esimerkiksi joukkoliikenteen kuljettajat sairastuvat yhtä aikaa.
Kaupunkien tasolla meidän pitää varautua siihen, että rakennuksille ja kaupunginosille syntyy ajan myötä uusia käyttötarkoituksia. Emme voi aina purkaa ja rakentaa uutta, minkä aikaisemmin ajateltiin olevan järkevä resilienssiratkaisu – talot suunniteltiin purettaviksi tietyn ajan jälkeen. Tosin iso osa niistä on pystyssä, koska arvostamme esimerkiksi niiden arkkitehtuuria.
Emme tiedä, mitä kaikkea tulevaisuudessa tapahtuu, mutta juuri siksi meidän pitää suunnitella rakennettu ympäristömme ehkäisemään tunnettuja uhkia ja joustamaan kriisitilanteissa.
Tämä kirjoitus on kolmas osa blogisarjassa, jossa pureudumme resilienssin eri osa-alueisiin.
Lisätietoja
