Siirry sisältöön

Maahanmuuton lisääminen on välttämätön investointi tulevaisuuteen

Vinoutuneen huoltosuhteen vuoksi Suomen tulee tavoitella nettomaahanmuuton tasoa, joka on vähintään 44 000 henkilöä vuodessa. Sujuva maahanmuutto edellyttää maahantulon prosessien sujuvoittamista sekä asenneilmaston parantamista.

Päivitetty 02.09.2024 klo 14:26

Suomi muuttuu monimuotoisemmaksi maaksi, ja se haastaa muutokseen niin julkista sektoriamme, palveluitamme kuin koulutusjärjestelmäämme. Maahanmuuton prosessien sujuvoittamisen lisäksi tulee tehdä panostuksia Suomen hyvään vetovoimaan kansainvälisten osaajien kohdemaana sekä maahanmuuttoa tukevaan asenneilmastoon.

Maahanmuuton lisääminen on nähtävä investointina tulevaisuuteen. Ilmiö on huomioitava monella yhteiskunnan eri sektorilla, ja se vaatii myös resursseja.

Suomen tulisi tavoitella nettomaahanmuuton tasoa, joka olisi vähintään 44 000 henkilöä vuodessa. Näin päästäisiin uralle, joka pysäyttäisi lasten ja työikäisten määrän laskun ja muuttaisi huoltosuhdetta nykyistä suotuisammaksi.

Onnistunut maahanmuutto edellyttää useita eri toimia:

  • Teknologiateollisuus on ehdottanut jo vuosia sitten, että Suomeen tulisi rakentaa pitkäjänteinen, hallituskauden keston ylittävä maahanmuuttopolitiikka, joka mahdollistaa Suomen kasvun maahanmuuttomaaksi.
  • Kansainvälisen rekrytoinnin vauhdittamisen lisäksi tarvitsemme toimia sekä osaajien houkutteluun että pitovoiman parantamiseen.
  • Maahantulon syystä riippumatta prosessien on oltava sujuvia ja kotoutumisen toimivaa, jotta maahantulija pääsee mahdollisimman pian osallistumaan yhteiskunnan toimintaan, työhön ja opiskelemaan. Lisää politiikkasuosituksistamme voit lukea täältä.
  • Maahanmuuton prosesseja tulee sujuvoittaa lisäämällä digitaalisuutta. Ensivaiheen tunnistautuminen edustustossa voisi tapahtua sähköisesti, lisäksi Suomessa tulee ottaa käyttöön ”yhden luukun” digitaalinen palvelupiste, jossa asiakas saa kaiken tarvitsemansa palvelun ja digitaalisen identiteetin. Näin voisimme nopeuttaa prosessin kokonaiskestoa kuukausista tai jopa vuodesta yhteen viikkoon.

Digitalisaation lisäksi maahanmuuttoprosessiamme voisi edelleen nopeuttaa ja kehittää monella muullakin tavalla. Julkaisimme keväällä 2024 yhdessä Suomen Startup-yhteisön ja muiden tahojen kanssa liudan politiikkasuosituksia, joiden avulla Suomi voisi nousta prosesseiltaan maailman parhaaksi maahanmuuttomaaksi. Esimerkiksi kansainvälisten osaajien pankkipalveluissa on vielä paljon kehitettävää. Lisää ideoistamme ja suosituksista täällä

Lisätiedot: