Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Teppo Säkkinen Teknologiateollisuuden Kestävä kasvu -tiimin johtajaksi

Teppo Säkkinen Teknologiateollisuuden Kestävä kasvu -tiimin johtajaksi

Yhteiskuntatieteiden maisteri Teppo Säkkinen on valittu Teknologiateollisuuden Kestävä kasvu -tiimin johtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä joulukuun alussa.

Teppo Säkkinen (35) siirtyy Teknologiateollisuuteen Keskuskauppakamarista, jossa hän on toiminut elinkeino- ja ilmastopolitiikan johtavana asiantuntijana. Aiemmin hän on työskennellyt ministerien erityisavustajana eri hallituksissa vuosina 2018–2021 vastaten muun muassa energia- ja ilmastopolitiikasta elinkeinoministeriössä sekä luonnonvarapolitiikasta maa- ja metsätalousministeriössä. Hänellä on kokemusta myös kansalaisjärjestöistä sekä keskustan luottamustehtävistä.

– Pitkäjänteinen, kestävä kasvu on Teknologiateollisuuden strategian ytimessä, ja jäsenyrityksemme ovat avainasemassa ilmastoratkaisujen, kiertotalouden ja puhtaan energian teknologioiden kehittämisessä. Olen erittäin iloinen, että saamme Tepon vahvistamaan kovaa asiantuntijatiimiämme omalla vihreän siirtymän sekä yhteiskunnallisen päätöksenteon osaamisellaan ja kokemuksellaan, sanoo Talous ja kestävä kasvu -yksikön johtaja Petteri Rautaporras.

Teppo Säkkinen on ollut vaikuttamassa EU:n kunnianhimoiseen 2040-ilmastotavoitteeseen laatimalla siitä EU:n neuvoa-antavan elimen, Euroopan talous- ja sosiaalikomitean, lausunnon. Hän on toiminut komiteassa elinkeinoelämää edustavan työnantajaryhmän jäsenenä.

– Suomen vientiyritykset ovat olennaisessa roolissa ilmasto- ja ympäristöhaasteiden ratkaisemisessa ja siten Suomen menestymisessä. On hienoa päästä edistämään Teknologiateollisuudessa tätä työtä, jossa myös EU- ja kansainvälisen tason vaikuttaminen on hyvin keskeistä. Globaalien kriisien ajassa kestävä kasvu, turvallisuus ja kilpailukyky kulkevat yhä vahvemmin käsi kädessä, Teppo Säkkinen sanoo.

Lisätiedot:

Johtaja (1.12. alkaen) Teppo Säkkinen (Kestävä kasvu), puh: 050 516 2868

Johtaja, pääekonomisti, Petteri Rautaporras (Talous ja kestävä kasvu), puh: 050 304 2220