Taloudellista turvaa ja toivoa kehysriihestä
Suomella on kaikki mahdollisuudet olla maa, jossa kannattaa kasvaa, uudistua ja investoida – myös vaikeina aikoina. Teknologiateollisuudessa investoinnit ovat lisääntyneet ja kasvu näyttää käynnistyneen. Kauan odotettua kasvua on nyt tuettava kaikin keinoin, toimitusjohtaja Taina Susiluoto kirjoittaa.
Maan hallitus kokoontuu pian viimeiseen kehysriiheensä. Hallituskauden loppu on aina vähän kuin jännitysnäytelmä: gallupit heiluvat, yllätyksiä voi tulla ja tunnelma on kaikkea muuta kuin rauhallinen. Silti juuri nyt yritykset ympäri Suomen kaipaisivat eniten nimenomaan vakautta ja ennustettavuutta. Teknologiateollisuuden viesti neuvottelijoille onkin yksinkertainen: turvataan kasvu, joka on vihdoin lähtenyt liikkeelle – ja annetaan ihmisille syytä uskoa tulevaan.
Miksi kasvu on nyt niin tärkeää?
Kun talous kasvaa, se näkyy nopeasti verotuloissa ja luo tilaa hoitaa julkisen talouden isoja haasteita. Edessä on valtava, noin 10 miljardin euron tasapainottamistyö, eikä kukaan kuvittele sen olevan helppoa. Juuri siksi jokainen askel kohti kestävää kasvua on arvokas, ja siksi jokaisesta kasvun merkistä kannattaa iloita.
Kasvun tekevät suomalaiset yritykset, pienet ja suuret, eri puolilla maata. Erityisen tärkeässä roolissa ovat vientiyritykset ja ne, jotka uskaltavat investoida myös epävarmoina aikoina. Nämä päätökset rakentavat Suomen tulevaisuutta.
Epävarmuuden keskellä tarvitaan rohkeutta
Vientiyritysten arki on ollut pitkään myrskyisää, ja Iranin sota on tuonut tilanteeseen jälleen uudenlaista epävarmuutta. Samaan aikaan teknologiateollisuuden tilauskannat ovat vihdoin vahvistuneet. Nyt olisi oikea hetki tehdä päätöksiä, jotka vähentävät epävarmuutta ja tukevat teollisuuden puhdasta ja digitaalista siirtymää.
T&K-rahoitus on investointi tulevaisuuteen
Teknologiateollisuus odottaa hallitukselta selkeää sitoutumista tutkimus- ja kehittämisrahoituksen tavoitteisiin. Erityisen tärkeää olisi suunnata lisärahoitusta yritysten T&K-työhön ja varmistaa, ettei innovaatioiden tukemisesta leikata. Uusien ratkaisujen kaupallistaminen on se hetki, jolloin ideasta tulee työpaikkoja ja vientiä.
Erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten investointimahdollisuuksia pitää parantaa. Koneiden ja laitteiden korotetut poistot tukivat pk-yritysten kestäviä investointeja, mutta mallia ei enää jatkettu vuodenvaihteessa. Lisäksi puhtaan siirtymän teollisten investointien verotukimalli tulisi ulottaa myös pk-yrityksille, koska nyt korkea alaraja sulkee verotuen piiristä pois pk-yrityksille merkittäviä investointeja. Kansainvälistä kauppaa ja uusia innovaatioita kannustavat toimet olisivat juuri nyt Suomelle kullanarvoisia.
Suomi voi valita kasvun tien
Emme voi ratkaista kaikkia maailman kriisejä, mutta voimme aivan itse päättää, millaisen toimintaympäristön rakennamme yrityksille, investoinneille ja osaajille. Suomella on kaikki mahdollisuudet olla maa, jossa kannattaa kasvaa, uudistua ja investoida, myös vaikeina aikoina. Teknologiateollisuuden yritykset arvioivat joulukuussa, että toimialan investoinnit ovat lisääntyneet, ja vuoden ensimmäinen toimialakatsauksemme antoi pitkään odotetun valonpilkahduksen ja lupauksen kasvun käänteestä. Tästä on syytä olla aidosti iloinen.
Kun ilmapiiri on rohkaiseva ja luottavainen, vientiteollisuus tekee oman osansa: investoi, työllistää ja rakentaa kestävää kasvua. Vierailuni Satakunnan vientiyrityksissä viime viikolla muistutti, miltä kasvu tuntuu parhaimmillaan – se innostaa, tarttuu ja saa hymyilemään. Juuri sitä tunnetta Suomi nyt tarvitsee, ja juuri sitä hallituksen tulisi vahvistaa konkreettisilla kehysriihipäätöksillä.
Lisätietoja
Investoinnit
Suomeen kohdistuu merkittävä määrä vihreän siirtymän investointiaikeita. Jotta saavutamme hiilineutraaliustavoitteet ja turvaamme hyvinvointivaltion tulevaisuuden, on houkuttelevuuttamme investointikohteena vielä parannettava varmistamalla puhtaan ja kohtuuhintaisen sähkön saatavuus, nopeuttamalla hankkeiden luvitusta, vahvistamalla osaavan työvoiman saatavuutta sekä lisäämällä yrityslähtöistä innovaatio- ja tutkimustoimintaa. EU-alueelle on saatava ajantasaiset pelisäännöt valtiontuille.
- Rakennetaan vahva kansallinen teollisuusstrategia ja tehdään kunnianhimoista teollisuuspolitiikkaa, joka tukee yritysten kestävää kasvua ja vientiä. Strategian tulee tukea myös elinkeinorakenteen uudistumista siten, että pystymme hyödyntämään puhtaan siirtymän kasvavia markkinoita.
- Luodaan Suomeen aidosti kilpailukykyinen toimintaympäristö kasvuyrityksille. Huolehditaan siitä, että suomalainen sääntely ja verotus kannustavat erityisesti investointeihin ja työllistämiseen. Sujuvoitetaan investointien luvitusta ympäristönsuojelun tasosta tinkimättä.
- Suunnataan kannusteet puhtaan siirtymän vauhdittamiseen ja uuden luomiseen. Kasvavaa julkista T&K-rahoitusta on suunnattava erityisesti yritysvetoisen T&K-toiminnan tukemiseen. Myös pilotti- ja demonstraatiorahoituksen taso tulee turvata, jotta uudet ratkaisut saadaan kasvatettua teollisuusmittakaavaan. Varmistetaan yhteistyö eri hallinnonalojen välillä investointihankkeiden edistämiseksi ja huolehditaan viennin rahoituksesta.