Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Uutiset Tullivapaiden tuontikiintiöiden kasvattaminen helpottaa teräksen tuontia

Tullivapaiden tuontikiintiöiden kasvattaminen helpottaa teräksen tuontia

EU-komissio jatkoi teräksen suojatulleja ja korotti tullivapaita kiintiöitä. Uudet määräykset astuivat voimaan 1.7.

Komissio päätti kasvattaa kaikkien terästuotteiden tuonnin tullivapaita kiintiöitä + 4 %. Hiiliteräslevyjen ja teräsaihioiden kiintiöt muutettiin maailmanlaajuisiksi, eli tuontimaakohtaiset kiintiöt postuivat. Näissä tuotteissa Ukrainalla oli merkittävä asema EU:n tuonnissa. Lisäksi Vietnamille myönnettiin kehitysmaastatus kuumasinkittyjen tuotteiden osalta.

Nyt toteutetussa tarkastelussa komissio arvioi suojatullien toimivuutta ja sitä, onko järjestelmä aiheuttanut negatiivisia vaikutuksia markkinaan. Komissio katsoi tarkastelun perusteella asianmukaiseksi nostaa tullivapaiden kiintiöiden määrää 4 %:lla heinäkuun alusta 2022 alkaen. Noston pitäisi myös osaltaan helpottaa teräksen käyttäjien tilannetta. Toisaalta näin vähäinen korotus ei muodosta uhkaa unionin terästuotannolle.

Euroopan komissio otti vuonna 2019 käyttöön tiettyjä terästuotteita koskevan suojatoimenpiteen, joka koostuu 26 terästuoteluokkaa kattavista tariffikiintiöistä. Ylimääräistä 25 prosentin tullia sovelletaan ainoastaan, jos kiintiöiden määrälliset kynnysarvot ylitetään. Komissio sitoutui arvioimaan tilannetta säännöllisesti ja vähintään kunkin soveltamisvuoden lopussa. Tämän mukaisesti komissio toteutti arviot vuonna 2019 ja 2020 sekä nyt tänä keväänä.