Lausunto esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle 2025
Teknologiateollisuus ry:n tehtävänä on rakentaa teknologiayrityksille edellytyksiä menestyä ja luoda kestävästi arvoa. Visiomme mukaan vuonna 2030 ihmisen toiminta on tasapainottumassa maapallon kantokyvyn kanssa samaan aikaan kun Suomi on maailman kärkeä puhtaiden teknologioiden kehittämisessä ja kestävässä arvonluonnissa. Suomi on vientiriippuvainen maa ja siksi on tärkeää ylläpitää Suomen kilpailukykyä, jotta pärjäämme kansainvälisillä markkinoilla.
Teknologiateollisuus näkee valtioneuvoston tavoin, että siirtymistä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa vauhditetaan parhaiten investoimalla uusiutuviin energialähteisiin, edistämällä energiatehokkuutta ja kiertotaloutta sekä panostamalla teollisuusprosessien vähähiilistämiseen. Tavoitteiden saavuttamisessa tutkimus- ja kehittämistoiminnan ja innovoinnin tuloksilla on keskeinen merkitys.
Lisätietoja:
Energia ja ilmasto
Teknologiateollisuus haluaa pitää kiinni kunnianhimoisista ilmastotavoitteista niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Yritysten mahdollisuuksia puhtaan teknologian investointeihin tulee parantaa pitkäjänteisellä energia-, ilmasto- ja teollisuuspolitiikalla. Suomen teknologiateollisuuden yritysten kilpailuvalttina on edullinen, päästötön ja kaikissa tilanteissa toimitusvarma energiajärjestelmä.
- Varmistetaan puhtaan, toimitusvarman ja kohtuuhintaisen sähkön saatavuus älykkään energiajärjestelmän avulla sekä yrityksille että kotitalouksille. Sähköistyvässä yhteiskunnassa ei tule rajata päästötöntä energiankäyttöä.
- Luodaan suotuisa investointiympäristö. Suomessa on varmistettava vakaa ja ennustettava toimintaympäristö uuden teknologian investoinneille. EU:n sisäiset, haitalliset valtiontuet tulee ajaa alas seuraavan komission aikana. Kotimaassa hankkeiden lupamenettelyiden on oltava sujuvia. EU-tasolla on luotava uusia, markkinaehtoisia ohjauskeinoja vaihtoehtona yksityiskohtaiselle sääntelylle.
- Kasvatetaan teknologiateollisuuden suurta kädenjälkeä. Suomalaisten teknologiayritysten kehittämillä ja toimittamilla teknologioilla ja palveluilla on merkittävä globaali kädenjälkivaikutus. Toimialan vähähiilisyystiekartan avulla tuodaan näkyvyyttä hiilineutraaliin yhteiskuntaan siirtymisen mahdollisuuksista.