Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Teknoblogi Peruskoulun uudistamisessa on tartuttava matematiikan osaamisen laskuun

Peruskoulun uudistamisessa on tartuttava matematiikan osaamisen laskuun

EK:n peruskoulun uudistamiseen tähtäävässä avauksessa sanotaan ääneen se, mikä on ollut nähtävissä jo pitkään: peruskoulun ongelmia ei korjata yksittäisillä korjausliikkeillä. Teknologiateollisuuden näkökulmasta erityistä huomiota on kiinnitettävä matematiikan osaamiseen, jonka heikkeneminen uhkaa nuorten jatko-opintomahdollisuuksia ja Suomen osaamispohjaa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK esittää tänään julkaistuissa avauksessaan peruskoulun laajaa uudistamista. Avaus korostaa pitkäjänteistä, yli hallituskausien ulottuvaa kehittämistä, tutkimus- ja arviointitiedon hyödyntämistä sekä opettajien digipedagogisen osaamisen vahvistamista.

Nämä ovat myös Teknologiateollisuuden tavoitteita, ja EK linjaukset antavat hyvän pohjan uudistustyölle.

Uudistukselle on tarvetta, sillä osaamisen laskua kuvaavat luvut ovat karuja. PISA-tutkimuksissa matematiikan heikoimmalle suoritustasolle jääneiden osuus kasvoi vuosina 2015–2025 noin 14 prosentista noin 31 prosenttiin. Lukutaidossa vastaava osuus nousi 11 prosentista 26 prosenttiin, ja samalla huipulle yltävien osuus pieneni. Matematiikassa osaaminen on laskenut vuodesta 2008 lähes kahden kouluvuoden verran.

Kehitys on huolestuttavaa myös Suomen osaamistason ja kilpailukyvyn kannalta. Teknologiateollisuus tarvitsee seuraavan kymmenen vuoden aikana noin 140 000 uutta osaajaa, ja heistä noin kolmella neljästä on oltava korkeakoulutasoista osaamista. Etlan arvion mukaan osaajatarpeeseen vastaamatta jättäminen maksaisi Suomelle noin 0,6 prosenttia bruttokansantuotteesta eli suuruusluokaltaan miljardi euroa joka vuosi.

Tekniikan alan osaajatarpeisiin on vaikea vastata, jos yhä harvemmalla on matemaattiset valmiudet hakeutua tekniikan opintoihin.

Matematiikan opetukseen tarvitaan konkreettisia parannuksia

Peruskoulun uudistamisessa on lähdettävä siitä, millaista osaamista lapset ja nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa. Oppiainevalikoima, tuntijako ja opetussuunnitelman perusteet tulee uudistaa kokonaisuutena. Vahvojen luku-, kirjoitus- ja laskutaitojen rinnalla tarvitaan digitaitoja, ongelmanratkaisukykyä ja valmiuksia hyödyntää uutta teknologiaa.

Erityisen tärkeää on pysäyttää matematiikan osaamisen lasku. Matemaattisia taitoja tarvitaan niin jatko-opinnoissa kuin teknologioiden kehittämisessä ja hyödyntämisessä.

Teknologiateollisuus esittää, että luokanopettajille luodaan alakoulun matematiikan opetukseen tarkoitettu erikoistumiskoulutus ja mahdollisuuksia lyhyempään täydennyskoulutukseen. Lisäksi kansallinen LUMATE-strategia on päivitettävä ja sen tärkeimmille toimenpiteille varmistettava riittävät resurssit.

Matematiikan oppimisvaikeuksiin on puututtava ajoissa. Samalla on huolehdittava siitä, että myös nopeasti etenevät ja lahjakkaat oppilaat saavat riittävästi haasteita.

Peruskoulun on pystyttävä vastaamaan myös teknologian nopeaan kehitykseen. Tekoäly ja digitaaliset työkalut muuttavat oppimista, opiskelua ja työelämää, mutta niiden mahdollisuuksia ei saada käyttöön ilman opettajien osaamista. Tätä varten tarvitaan digipedagogiikan kehittämisohjelma, jolla vahvistetaan opettajien valmiuksia hyödyntää digitaalisuutta, tekoälyä ja kestävää teknologiaa opetuksessa.

Peruskoulun uudistaminen vaatii pitkäjänteisiä päätöksiä

Peruskoulun uudistaminen vaatii yhteisen käsityksen siitä, mitä peruskoululta odotetaan, sekä suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Uudistusten on perustuttava tutkimukseen ja arviointitietoon, ja niiden vaikutuksia on seurattava järjestelmällisesti.

Myös yrityksillä on oma tehtävänsä. Yritysvierailut, TET-jaksot ja työelämän asiantuntijoiden kohtaamiset voivat avata nuorille näkymiä erilaisiin ammatteihin ja opintopolkuihin. Teknologiateollisuus ja sen jäsenyritykset ovat valmiita tekemään tässä yhteistyötä koulujen kanssa.

Viesti seuraavalle hallitukselle on selvä: Peruskoulun kokonaisuudistus on käynnistettävä, sille on asetettava mitattavat tavoitteet ja sen rahoitusta on vahvistettava pitkäjänteisesti kohti pohjoismaista tasoa. Uudistaminen vaatii myös parlamentaarista sitoutumista.

Peruskoulun uudistamisessa on kyse lasten ja nuorten tulevaisuudesta, mutta samalla koko Suomen osaamisesta ja kilpailukyvystä.

Lisätietoja