Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Yritystarinat ”Rahoittajat suosivat vastuullisia yrityksiä” – Asiakkaat yllättyivät, miten pitkällä kankaanpääläinen Promeco on vastuullisuusasioissaan

”Rahoittajat suosivat vastuullisia yrityksiä” – Asiakkaat yllättyivät, miten pitkällä kankaanpääläinen Promeco on vastuullisuusasioissaan

Ensin sähkömekaniikkaan erikoistunut Promeco teki oman vastuullisuusraportin. Nyt perheyritys kannustaa omia alihankkijoitaan selvittämään tuotteidensa taustat, jotta koneteollisuuden ravintoketju saataisiin mahdollisimman läpinäkyväksi. ”Vastuullisuus ei ole vaikeaa. Se syntyy pienistä päivittäisistä parannuksista”, tsemppaa Promecon laatu- ja turvallisuusjohtaja Heidi Hakala.

Toimitusjohtaja Marica Kilponen osallistui hiljattain etäkokoukseen. Hän istui Promeco Groupin toimistossa Kankaanpäässä, hänen ruudullaan Alstom-konsernin edustajat puolestaan Ranskassa. Tapaamisessa oli tarkoitus keskustella mahdollisen yhteistyön aloittamisesta.

Kilponen tiesi, että raideliikenneteollisuuteen erikoistuneella Alstomilla vastuullisuusasiat ovat tärkeitä. Kokouksessa ranskalaiset kysyivätkin, miten ne Promecolla on hoidettu. Kysymyksiä oli paljon, mutta Kilposen oli helppo vastata. Juuri samoja asioita hän oli koonnut Promecon vastuullisuusryhmän kanssa yhtiön vastuullisuusraporttiin.

”Ranskalaiset oikein kehuivat, että teilläpä on vastaukset kaikkeen”, Kilponen muistelee.

Vastuullisasioiden raportointi Promecolla alkoi vuonna 2017. Telakoiden ja risteilijävalmistajien Meriteollisuus ry oli liittynyt kestävän kehityksen ResponSea-ohjelmaan. He halusivat avata meriteollisuuden tuotantoketjuja. Meriteollisuudelle monenlaista sähkötekniikkaa valmistava Promeco oli ensimmäinen valmistavan teollisuuden edustaja, joka sai kutsun ohjelmaan mukaan.

Oma vastuullisuusasioiden raportointi alkoi Promecolla kolme vuotta myöhemmin. Johtoryhmä oli huomannut, että etenkin globaalit suuryritykset olivat alkaneet kaivata taustatietoa komponenttivalmistajiensa tuotteista. Heitä kiinnosti muun muassa päästödata ja metallien alkuperä.

”Aluksi meidän oli tarkoitus koota yhteen erilaisia lukuja, jotta niitä on helpompi välittää eteenpäin”, Kilponen sanoo.

Tuolloin tieto oli vielä hajallaan eri puolilla konsernia.

Tuttuja tekoja vuosikymmenten ajalta

Promeco sai alkunsa 1970-luvulla. Nykyisin Suomen lisäksi Puolassa toimiva sähkömekaniikan konserni valmistaa kansainvälisille asiakkaille komponentteja ja palveluita. Asiakkaita on laivateollisuuden lisäksi muun muassa rautateillä ja voimalaitoksissa. Promeco on edelleen suomalainen perheyhtiö.

Kun pääomistajaperheen tytär Jenni von Veh oli 1980-luvulla lapsi, hän kuuli tehtaan kuulumisia vanhemmiltaan jo aamupalapöydissä. Hänen vanhempansa Mikko ja Mirja Ojala tunsivat tuotantolaitoksensa työntekijät hyvin ja puhuivat heistä usein.

Promecon hallituksen puheenjohtaja Jenni von Veh hymyilemässä kameraan kahvilassa.
”Sijoittajien varat ovat jo alkaneet siirtyä vastuullisiin yrityksiin. Asiakkaat kaipaavat koko ajan tarkempaa päästödataa”, Promecon hallituksen puheenjohtaja Jenni von Veh sanoo.

”Vanhemmat pyrkivät aina ratkomaan työntekijöiden murheita kuuntelemalla ja keskustelemalla. Muistan, että isä saattoi lähteä työntekijän tueksi vaikka AA-kerhon istuntoon”, Jenni von Veh kertoo.

Nuorena sähkömekaniikka ei niinkään von Vehiä kiinnostanut. Hän opiskeli ensimmäisen tutkintonsa Taideteollisessa korkeakoulussa, jossa ympäristöasiat olivat esillä jo 1990-luvun lopussa.

Nelikymppisenä hän liittyi mukaan perheyhtiöön ja sen insinööriyhteisöön.

”Kun tulin yhtiöön, täällä ei ajateltu kaikesta ihan sillä tavalla kuin minä ajattelen ja tiettyjen asioiden puolesta piti vähän taistellakin”, von Veh sanoo.

Nyt hän toimii hallituksen puheenjohtajana. Kun vastuullisuusraportointia pari vuotta sitten Promecolla aloiteltiin, johdossa ryhdyttiin yhdessä listaamaan yrityksen vastuullisuustekoja.

”Monet sellaiset asiat, joita täällä on tehty vuosikymmeniä, ovat vastuullisuustekjoa. Me emme vain olleet tottuneet kutsumaan niitä sellaisiksi.”

Nykyisin vastuullisuus on von Vehille oman työn merkityksellisempiä asioita. Hänestä on harmi, että yritysvastuullisuus kuulostaa usein läkähdyttävältä, jopa pelottavan monimutkaiselta.

”Vasta kun vastuullisuusasioista puhuminen alkoi nousta keskeiseksi teemaksi meidänkin toimialalla, raportoinnista on tullut ammattimaisempaa, systemaattisempaa ja mitattavampaa.”

Henkilöstö ehdottaa parannettavaa

Heidi Hakala tuli Promecolle kymmenen vuotta sitten. Aluksi hän teki tuotannossa laatuinsinöörin töitä, kunnes esihenkilö ehdotti johtotehtävää. Nykyisin hän vastaa Promecon vastuullisuusraportoinnista. Johtoasemastaan huolimatta Hakala on halunnut vetää henkilöstön työturvallisuuskorttikoulutuksen itse.

”Kurssin aikana esiin tulee aina joitakin epäkohtia, jotka kerään heti talteen. Pyrimme puuttumaan niihin”, Hakala kertoo.

Promecon laatu- ja turvallisuusjohtaja Heidi Hakala kädet puuskassa tehdasympäristössä.
Heidi Hakala iloitsee, että vastuullisuusraportointi helpottuu vuosi vuodelta. Aluksi tieto oli levällään eri paikoissa. ”Ilman raporttia meidän olisi vaikea viestiä sisäisesti ja ulkoisesti, mitä vastuullisuus meille on.”

Isossa yhtiössä suuret turvallisuuslinjat ovat jo kunnossa. Toimitusjohtaja Kilponen huomauttaa, ettei ole enää sellaisia helppoja parannuskohteita, että ostettaisiin kaikille 500 työntekijälle turvallisuusjalkineet. Muutokset ovat hienovaraisempia. Kuten vaikkapa se, että työntekijöillä on helppo aloiteohjelma. Hyvistä aloitteista voi saada niiden hyötyyn perustuvan palkkion, viime vuonna isoin maksettu aloitepalkkio oli noin 4000 euroa.

Aloitteita voivat tehdä kaikki, myös henkilöstövuokrafirman kautta Promecossa työskentelevät ihmiset.

”Tällä tavalla me olemme muun muassa tehostaneet toimihenkilötyötä tuotannonsuunnittelussa”, Hakala kertoo.

Ylevät julistukset eivät avautuneet

Toimitusjohtaja Marica Kilponen muistaa, että aluksi he olivat epävarmoja siitä, millaisia asioita vastuullisuusraporttiin olisi syytä nostaa. Alkuversiossa oli yleviä sanoja ja lupauksia tulevien vuosien päähän ulottuvista parannusaikeista. Sellaisia he olivat nähneet myös globaalien suuryritysten raporteissa.

”Onneksi vastuullisuustyöryhmään kuuluneet kesätyöntekijät huomauttivat, etteivät he ymmärtäneet sellaisia julistuksia”, Kilponen kertoo.

Ympäristötekniikan opiskelijoiden mielestä raportti kaipasi käytännöllisempiä esimerkkejä. Ja niitä Promecolla riittää. Yhtiön vastuullisuusraportti on vaikuttavaa luettavaa. Promeco kasvaa voimakkaasti. Silti liikevaihtoon nähden energiankulutus tuotantolaitoksissa on vähentynyt, kiitos Kankaanpään tehtaan uuden aurinkovoimalan.

Promecon toimitusjohtaja Marica Kilponen lähikuvassa hymyilemässä kameraan.
Marica Kilponen kertoo, että Promecon alihankkijoille ja tavarantoimittajille lähetettiin juuri kysely, jonka tarkoituksena on saada kuulla, millaisia valmiuksia niillä on koota vastuullisuustietoa omista palveluistaan.

Henkilöstön tapaturmat vähentyivät merkittävästi sen jälkeen, kun Promeco sitoutui turvallisuusjärjestelmään ja työsuojeluedustajien kanssa alkoi aktiivinen yhteistyö.

Ja kun katsoo tämänkin haastattelun osallistujia, käy selväksi, että kyseessä on harvinainen konetekniikan yritys. Johdosta naisia on 44 prosenttia, keskijohdosta puolet ja koko henkilöstöstäkin peräti 28 prosenttia. Sen ansiosta yhtiö pokkasi viime vuonna Euroopan komission myöntämän European Women in Rail -palkinnon, Paras työnantaja -katergoriassa.

Kyseessä on harvinainen konetekniikan yritys. Johdosta naisia on 44 prosenttia, keskijohdosta puolet ja koko henkilöstöstäkin peräti 28 prosenttia.

Suomessa perinteisen teollisuuden ja metallialan yrityksissä ulkomaalaistaustaisen henkilöstön osuus on vielä kovin pieni, mutta Promecon palkkalistoilla on ainakin 17 kansalaisuuden edustajia.

”Me olemme aina valinneet henkilöstön osaamisen mukaan”, Marica Kilponen sanoo.

Osaajapula vaivaa Promecoa, kuten koko alaa.

”Toivomme tietenkin, että jos työntekijät viihtyvät meillä niin hyvin, he vinkkaavat avoimista työpaikoista myös tuttavilleen”, Kilponen sanoo.

Toimipaikoillaan Promeco rahoittaa työntekijöiden harrastusmahdollisuuksia ja pyrkii auttamaan ulkomaisten työntekijöiden asettumista paikkakunnalle.

Omistajien asenne vaikuttaa

Kahtena vuonna julkaistu raportti on jo osoittautunut yhtiölle kultakimpaleeksi. Monet asiakkaat ovat sen luettuaan hämmästyneet, miten pitkällä Promeco vastuullisuusasioissa jo on.

”Vaikka käytännössä me kirjasimme ylös kaikkea sitä, mitä me olemme täällä jo vuosikymmenien aikana tehneet”, Jenni von Veh sanoo.

Samalla raportti myös paljastaa, mitä parannettavaa vielä on. Seuraavaksi Promeco aikoo keskittyä CO2-päästölaskelmiin.

Promecon vinkit vastuullisuusraportoinnin aloittamiseen: listaa hyvät teot, älä uppoa suohon, älä viherpese.

Heidi Hakala huomauttaa, että arjen työssä on merkityksellistä, että omistajat ymmärtävät ja kannustavat vastuullisuuteen.

”Työ olisi paljon vaikeampaa, jos vastuullisuuden tekoja pitäisi jatkuvasti myydä ja vakuuttaa omistajataholle”, Hakala sanoo.

Marica Kilponen on samaa mieltä.

”Meillä on luksustilanne. Välillä meinaan ihan unohtaa, että kaikissa firmoissa johto ei ajattele kuten meillä.”

Jenni von Veh sanoo olevansa onnellinen, että heillä on tällainen tiimi, jolle vastuullisuus ei ole vain työtehtävä muiden joukossa vaan intohimo.

”Me kolme olemme välillä lapsellisen innoissamme näistä asioista”, von Veh sanoo.

Vielä Promecossa ei tiettävästi ole sellaista asiakkuutta, joka olisi käynnistynyt yhtiön vastuullisuuden ansiosta. Mutta lähitulevaisuudessa voi jo olla, kolmikko uskoo.

”Rahoittajat muuttuvat koko ajan tarkemmiksi ja siirtyvät rahoittamaan vastuullisia yrityksiä.”

”Rahoittajat muuttuvat koko ajan tarkemmiksi ja siirtyvät rahoittamaan vastuullisia yrityksiä. Uskon, että ihan pian vastuullisuustyö näkyy tilinpäätöksessäkin”, Jenni von Veh sanoo.

Heidi Hakala on huomannut, että myös nuoren polven työntekijöille vastuullinen työntekijämielikuva on aiempaa tärkeämpi.

”Ei kaikille, mutta monelle.”

Teksti: Kaisa Viitanen

Kuvat: Veera Korhonen ja Liisa Takala

Lisää aiheesta: