Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Hankkeet Teknologiateollisuuden tekoälyhanke Siemenrahoitus Teknologiateollisuuden jäsenyritysten tekoälyhankkeisiin

Siemenrahoitus Teknologiateollisuuden jäsenyritysten tekoälyhankkeisiin 

Päivitetty 12.09.2024 klo 14:30

Teknologiateollisuus ry päätti marraskuussa 2023 myöntää yhteensä 2,8 miljoonaa euroa siemenrahoitusavustusta Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritysten ja näiden ryhmittymien tekoälyyn liittyville kehittämis- ja käyttöönottohankkeille.

Yhden yrityksen saama rahoitus on enintään 15 prosenttia yritykselle hankkeesta koituneista hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin korkeintaan 50 000 euroa per hanke. 

Siemenrahoituksen tarkoituksena on kiihdyttää tekoälyratkaisujen kehitystä ja käyttöönottoa teknologiateollisuuden toimialojen yrityksissä, kannustaa yrityksiä tekoälyinvestointeihin ja näin vahvistaa Suomen talouden pitkän aikavälin kestävän kasvun edellytyksiä. 

Teknologiateollisuus ry myöntää siemenrahoitusavustusta kolmen vuoden ajan aloituksesta (29.2.2024) tai niin kauan kuin tähän varatut varat riittävät. 

Rahoituspäätökset tekee Teknologiateollisuuden asiantuntijaraadin esityksestä Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja, ja ne annetaan tiedoksi Teknologiateollisuuden hallitukselle.

Huom! Luethan rahoituksen ehdot ja hakuohjeet alta ennen hakemista.

Siemenrahoituksen ehdot ja hakeminen

Katso alta kysymykset ja vastaukset siemenrahoituksen ehtoihin ja hakemiseen. Tiedot löytyvät kootusti myös sivun alareunassa olevasta ladattavasta tiedostosta.

  • Siemenrahoitusta voi hakea Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritys, joka on käynnistämässä tekoälyyn liittyvän kehittämis- tai käyttöönottohankkeen joko yksin tai osana yrityksistä tai muista organisaatioista, esimerkiksi korkeakouluista, muodostuvaa ryhmittymää.
  • Kehittämis- tai käyttöönottohanke tarkoittaa sitä, että yritys kehittää tai ottaa käyttöön tekoälyjärjestelmän osaksi prosessejaan, tuotteitaan tai palveluitaan.
  • Siemenrahoitus kattaa enintään 15 prosenttia yrityksen hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista ja on korkeintaan 50 000 euroa. Rahoitus on vastikkeeton avustus.
  • Jäsenyritys voi saada siemenrahoituksen vain yhden kerran. Konsernissa siemenrahoitus voidaan myöntää vain yhdelle jäsenyritykselle tai näiden ryhmälle.
  • Myönteinen rahoituspäätös on voimassa kolme vuotta sen tultua hakijayrityksen tietoon. Hanke on saatettava päätökseen tässä ajassa. Yritys voi poikkeustapauksessa hakea lisäaikaa.
  • Yrityksen on oltava Teknologiateollisuus ry:n jäsen myös maksatushetkellä.
     
  • Rahoitusta ei myönnetä:
    • Pelkkään esiselvitykseen tai -kartoitukseen.
    • Yleisesti tarjolla olevien tekoälytyökalujen (esim. ChatGPT, Microsoft Copilot, Google Gemini) käyttöönotolle ilman, että työkaluja on merkittävästi muokattu ja jatkokehitetty yrityksen tarpeisiin.
    • Jo käynnissä olevalle hankkeelle.
    • Yritykselle, joka myy, kehittää tai käyttöönottaa tekoälyjärjestelmän osaksi toisen yrityksen prosesseja, tuotteita tai palveluita.
    • Epäeettisiksi tulkittaville tai EU:n tekoälyasetuksen kiellettyjen käyttötapausten kategoriaan kuuluville hankkeille
    • Yritykselle, joka on vain Teknologiateollisuus ry:n toimialayhdistyksen jäsen.

Rahoitusta haetaan täyttämällä tämä verkkolomake ja liittämällä mukaan tarvittavat liitetiedostot. 

  • Yrityksen hakeman siemenrahoituksen määrä, joka voi olla enintään 15 prosenttia yritykselle hankkeesta koituvista hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin korkeintaan 50 000 euroa
    • Hyväksyttävät kustannukset on määritelty seuraavassa kysymyksessä
  • Yrityksen tai ryhmittymän kehittämis- tai käyttöönottohankkeen suunnitelma, joka sisältää vähintään:
    • kuvauksen hankkeen tavoitteista, tulosmittareista ja aikataulusta
    • kuvauksen kyseessä olevasta tekoälyjärjestelmästä
    • kuvauksen hankkeen myönteisistä vaikutuksista suomalaiseen teknologiateollisuuteen ja yhteiskuntaan
    • kuvauksen hankkeessa tehtävästä mahdollisesta tutkimus-, kehittämis- ja muusta yhteistyöstä
    • yrityksen yhteyshenkilöt.
  • Hankkeen talousarvio sisältäen kuvauksen hyväksyttävistä kustannuksista  
  • Hyväksyttäviä kustannuksia ovat kehittämis- ja käyttöönottohankkeen menot, jotka ovat
    • aiheutuneet hankkeesta sen kestoaikana (suoriteperuste) 
    • maksettuja ja rahoituksen saajan kirjanpidossa 
    • nettomääräisiä ja arvonlisäverottomia.
  • Kustannusten pitää perustua niitä vastaavien menojen maksutapahtumakirjauksiin. Tämä ei koske hankkeelle laskennallisesti kohdistettavia menoja. 
  • Rahoittaja voi hyväksyä yleiskustannuksiksi hankkeen kustannusarvion mukaisen prosenttiosuuden hankkeen palkka- ja henkilösivukustannusten summasta. Yleiskustannusluonteisia menoja ei hyväksytä muissa kustannuslajeissa, kuten
    • johdon ja hallinnon palkat 
    • hallinnolliset kustannukset kuten talouspalvelut ja yleinen lainopillinen neuvonta 
    • tietotekniikka-, puhelin-, toimisto- ja toimitilakustannukset ja niihin liittyvät poistot 
    • teollisoikeuksien vuosimaksut. 
  • Hankesuunnitelman ja laskutuksen mukaisina voidaan hyväksyä ulkopuolisista lähteistä markkinaehdoin ostetun tai lisenssillä hankitun sopimukseen perustuvan tutkimuksen, tietämyksen ja patenttien kustannukset sekä konsultoinnin ja vastaavien palveluiden kustannukset, kun niitä on käytetty yksinomaan hanketta varten. 
  • Rahoittaja voi hyväksyä hankkeen suorana kustannuksena hankkeeseen ostettavan laitteen tai ohjelmiston hankintamenon, kun se on pääosin hankkeen käytössä ja laitteen tai ohjelmiston hankintameno voidaan kirjanpitolain mukaan kirjata käyttöönottotilikauden kuluksi. Jos laitetta tai ohjelmistoa käytetään hankkeen lisäksi muussa toiminnassa, hankintameno voidaan hyväksyä siltä osin kuin sitä käytetään hankkeessa. 
  • Jos laitteen tai ohjelmiston hankintameno aktivoidaan ja kirjataan vaikutusaikanaan suunnitelman mukaan poistoina kuluksi, hyväksytään hankkeen kestoajalta kertyvät poistot. Pääasiassa hankkeen käytössä olevien laitteiden tai ohjelmistojen poisto- tai vuokrauskustannukset voidaan hyväksyä niiltä osin kuin laitteita tai ohjelmistoja käytetään hankkeessa. SaaS/pilvipalveluhankinnat tilitetään laitevuokrana.  
  • Ulkopuolelta ostettavat aineet ja tarvikkeet voidaan hyväksyä laskutuksen mukaisina. 
  • Hankkeelle raportoitavien matkakustannusten tulee olla hankesuunnitelman mukaisia. 
  • Hankkeen potentiaali kehittää tai käyttöönottaa menestyksekkäästi tekoälyjärjestelmä ja siihen liittyviä kyvykkyyksiä ja osaamista osaksi yrityksen prosesseja, tuotteita tai palveluita 
  • Hankkeen potentiaali vaikuttaa myönteisesti yrityksen liiketoimintaan ja kilpailukykyyn 
  • Hanketulosten hyödynnettävyys suomalaisessa teknologiateollisuudessa ja yhteiskunnassa 
  • Yrityksen tai ryhmittymän hankkeeseen panostamat taloudelliset ja muut resurssit 
  • Hankkeeseen saatu ulkopuolinen rahoitus 
  • Hankkeessa tehtävä tutkimus-, kehittämis- tai muu yhteistyö 

Kyllä, hakemuksia Teknologiateollisuus ry:ssä käsittelevät henkilöt ovat sitoutuneet pitämään hakemuksen käsittämät tiedot salaisina.  

  • Rahoitus maksetaan yhdessä erässä yritykselle hyväksytyn maksatuspyynnön jälkeen. 
  • Yritys tekee maksatuspyynnön Teknologiateollisuus ry:lle tällä verkkolomakkeella, kun hanke on tullut päätökseen. 
  • Maksatuspyynnön yhteydessä on jätettävä hankkeen loppu- ja talousraportti.
    • Raportin on sisällettävä tiivistelmä, joka on julkaistavissa avoimeen käyttöön. 
    • Koko raportti julkaistaan vain siinä tilanteessa, että yritys antaa tähän luvan. 
  • Mikäli hankeen toteutus poikkeaa merkittävällä tavalla hankesuunnitelmasta, voidaan rahoitus jättää täysin tai osin maksamatta.  
  • Yrityksen on oltava Teknologiateollisuus ry:n jäsen myös maksatushetkellä. 
  • Mikäli hanke ei toteudu tai muuttuu merkittävällä tavalla, on yrityksen tehtävä tästä viipymättä ilmoitus. 
  • Jos hanke muuttuu merkittävällä tavalla, on yrityksen toimitettava ilmoituksen yhteydessä päivitetty hankesuunnitelma.