Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Teknoblogi Taklataan osaajapulaa yhdessä – 3 syytä palkata kansainvälinen opiskelija

Taklataan osaajapulaa yhdessä – 3 syytä palkata kansainvälinen opiskelija

Tiesitkö, että Suomessa opiskelee vuosittain yli 20 000 kansainvälistä korkeakouluopiskelijaa? Suurin osa heistä haluaisi valmistumisensa jälkeen jäädä Suomeen, mutta he eivät ole onnistuneet opintojensa aikana rakentamaan työllistymiseen tarvittavia verkostoja. Opintojen päättyessä iso joukko lahjakkaita ja motivoituneita osaajia poistuukin Suomesta muiden maiden työmarkkinoille.

”Tiesitkö, että Suomessa opiskelee vuosittain yli 20 000 kansainvälistä korkeakouluopiskelijaa? ”

Juuri nyt teknologiayrityksillä on isoja haasteita löytää työlle tekijöitä ja kasvua hidastaa eri maakunnissa historialliseksikin kuvattu osaajapula. Hieman absurdia onkin, että samaan aikaan meillä on iso joukko kulttuuriimme perehtyneitä, opintonsa itse rahoittaneita ja työelämään haluavia kv-opiskelijoita, jotka eivät ponnisteluistaan huolimatta löydä harjoittelu-, opinnäyte- tai kesätyöpaikkoja.

”Teknologiayritysten kasvua hidastaa eri maakunnissa historialliseksikin kuvattu osaajapula.”

Nyt tämä yhtälö on korjattava! Teknologiateollisuus ry haastaa kaikki alan yritykset näyttämään mallia siitä, miten me itse ratkaisemme myös omilla toimillamme osaajapulaa sekä saamme Suomen ison pyörän pyörimään.

Yrityksille 3 hyvää syytä palkata kansainvälinen opiskelija

  1. Palkkaamalla kv-opiskelijan yritys saa osaajan työpanoksen käyttöönsä. Parhaimmillaan opiskelijoiden harjoittelu-, kesä- ja diplomityöt ovat halvinta mahdollista headhuntingia ja osaajien kasvattamista yrityksen tuleviin rekrytointitarpeisiin. Ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, vaan ratkaisu potentiaaliseen rekrytointiongelmaan saattaa löytyä ihan läheltä.
  2. Yritykselle työmahdollisuuden tarjoaminen kv-opiskelijalle voi olla se ensimmäinen askel kohti kansainvälistymistä. Vaikka yritys ei havittelisikaan kansainvälisille markkinoille siirtymistä, varautuminen tuleviin mahdollisuuksiin ei voi olla huono asia. On myös tutkittu, että työyhteisöjen diversiteetti tuottaa parempia päätöksiä, innovaatioita ja voi avata myös kotimaisille markkinoille uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
  3. Englannin kielen käyttäminen työkontekstissa on askel, joka ensi järkytyksen jälkeen vahvistaa työyhteisön kielitaitoa ja monikulttuurisessa yhteisössä toimimisen taitoja. Henkinen kynnys on korkea, mutta se kannattaa ylittää. Samalla kv-opiskelija saa mahdollisuuden oppia suomen kieltä ja laajentaa suhdeverkostoaan työelämässä.

Muitakin hyviä syitä on. Tarjoamalla kv-opiskelijalle esimerkiksi opinnäyte- tai harjoittelupaikkaa yritys saa samalla tarttumapintaa oman alueen korkeakouluun sekä sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Tärkein syy palkkaukseen on kuitenkin se, että näin toimimalla yritys osallistuu panoksellaan Suomen tulevaisuuden rakentamiseen. Katkaistaan yhdessä osaajien takaisinvirtaus ulkomaille.

Tehdään tästä kunnon jytky ja näytetään Suomelle, että olemme tosissamme!

Teknologiateollisuus ry käynnistää Palkkaa kv-opiskelija -haastekampanjan! Haastamme  yritykset palkkaamaan vähintään yhden kv-opiskelijan vuoden 2022 aikana. Haasteeseen tarttuva yritys pääsee lisäksi haastamaan kampanjaan mukaan toisia yrityksiä.