Lausunto ennakkovaikuttamisesta EU:n 2040 ilmastotavoitteen asettamiseen
Suomen ennakkovaikuttamisen kanta EU:n tulevaan 2040 päästävähennystavoitteeseen korostaa kunnianhimoista, mutta samalla selkeää ja ennakoitavaa ilmastopolitiikkaa, jonka tuloksena EU saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2050 mennessä. Välitavoitteen pääpainon tulee Suomen mukaan olla päästövähennyksissä.
Teknologiateollisuus ry näkee Suomen tavoin, että riittävien päästövähennystavoitteiden asettaminen EU-tasolla on tärkeää ja kiireellistä, mutta muistutamme samalla markkinaehtoisten ja vapaaehtoisten toimien tärkeästä roolista. Puhtaiden teknologioiden investoinnit ja kehittäminen yhdessä älykkään energiajäjestelmän rakentamisen kanssa mahdollistavat merkittäviä päästövähennyksiä niin Euroopassa kuin globaalistikin.
Teknologiateollisuus haluaa myös varmistua siitä, että EU:n sääntelyä kehitettäessä ei vaaranneta eurooppalaisten yritysten kansainvälistä kilpailukykyä tai häiritä reilua kilpailua sisämarkkinoilla.