Lausunto Euroopan taloudellisen turvallisuuden parantamisesta
Pääviestit:
- TKI-politiikkaa tulee EU:ssa tehdä laajasti ja yleisellä tasolla, tutkimukseen painottuen. Kriittisten ja kaksikäyttöpotentiaaliteknologioiden koko vertikaaliseen valmistusketjuun on perusteltua kohdistaa EU-tasolla paitsi T&K- myös tarkkaan kohdennettua tuotannollista tukea edellyttäen, että tuet perustuvat aina erinomaisuuteen ja vaikuttavuuteen.
- Vientialana Teknologiateollisuudelle on tärkeää, että taloudellista turvallisuutta edistetään tavoilla, jotka pitävät kauppasuhteet mahdollisimman avoimina erityisesti samanmielisten maiden kanssa. Eurooppa ei saa käpertyä sisään päin.
- Taloudellisen turvallisuuden tukielementeissä ja politiikkatoimissa on huolehdittava oikeasuhtaisuudesta, tehokkuudesta ja selkeydestä ja käytettävä aina ensisijaisesti olemassa olevia rakenteita.
- Teknologiateollisuus suhtautuu osittain varauksellisesti ulospäin suuntautuvien investointien mahdollisiin rajoituksiin ja yhtyy valtioneuvoston kantaan komission hahmotteleman seurantajärjestelmän perusteelliseen tarkasteluun. Järjestelmän vaikutukset eivät saa vaarantaa uusien teknologioiden kehittämistä.
Lisätietoja:
Investoinnit
Suomeen kohdistuu merkittävä määrä vihreän siirtymän investointiaikeita. Jotta saavutamme hiilineutraaliustavoitteet ja turvaamme hyvinvointivaltion tulevaisuuden, on houkuttelevuuttamme investointikohteena vielä parannettava varmistamalla puhtaan ja kohtuuhintaisen sähkön saatavuus, nopeuttamalla hankkeiden luvitusta, vahvistamalla osaavan työvoiman saatavuutta sekä lisäämällä yrityslähtöistä innovaatio- ja tutkimustoimintaa. EU-alueelle on saatava ajantasaiset pelisäännöt valtiontuille.
- Rakennetaan vahva kansallinen teollisuusstrategia ja tehdään kunnianhimoista teollisuuspolitiikkaa, joka tukee yritysten kestävää kasvua ja vientiä. Strategian tulee tukea myös elinkeinorakenteen uudistumista siten, että pystymme hyödyntämään puhtaan siirtymän kasvavia markkinoita.
- Luodaan Suomeen aidosti kilpailukykyinen toimintaympäristö kasvuyrityksille. Huolehditaan siitä, että suomalainen sääntely ja verotus kannustavat erityisesti investointeihin ja työllistämiseen. Sujuvoitetaan investointien luvitusta ympäristönsuojelun tasosta tinkimättä.
- Suunnataan kannusteet puhtaan siirtymän vauhdittamiseen ja uuden luomiseen. Kasvavaa julkista T&K-rahoitusta on suunnattava erityisesti yritysvetoisen T&K-toiminnan tukemiseen. Myös pilotti- ja demonstraatiorahoituksen taso tulee turvata, jotta uudet ratkaisut saadaan kasvatettua teollisuusmittakaavaan. Varmistetaan yhteistyö eri hallinnonalojen välillä investointihankkeiden edistämiseksi ja huolehditaan viennin rahoituksesta.