Tekoälytietoa ja kesätyökokemuksia nuorille – Teknologiateollisuuden kesätyöprojektissa 60 nuorta osallistujaa
Teknologiateollisuuden yhdessä kumppaneidensa kanssa järjestämässä kesätyöprojektissa nuoret tutustuvat työelämään, vierailevat teknologiayrityksissä sekä saavat tekoälyoppia.
Teknologiateollisuus on jo useana kesänä palkannut yläkoulu- ja lukioikäisiä nuoria “MyTech-nuoriksi” tutustumaan työelämään ja teknologia-alaan kahden viikon ajaksi. Tänä kesänä tutustumiskohteena on erityisesti IT-ala. Kesänuoret vierailevat Salesforcella, Microsoftilla, WithSecurella, Googlella, CSC Tieteen tietotekniikan keskuksessa sekä Nokialla.
Yritysvierailujen jälkeen nuoret opiskelevat ensimmäiset korkeakouluopintonsa tekoälystä Kajaanin ammattikorkeakoulun Practical AI-verkkokurssilla sekä lähtevät jakamaan tekoälyoppejaan eteenpäin. Kokeilussa on mukana Kirkkonummen kunta ja Kajaanin ammattikorkeakoulu.
Ensimmäiset työelämäkokemukset tärkeitä
Teknologia-alalla riittää töitä nyt ja tulevaisuudessa, mutta alan työtehtävät eivät välttämättä näy nuorten arjessa. Siksi onkin tärkeää, että nuoret saavat alasta tietoa ja kokemuksia tulevien päätösten tueksi.
– Ensivaikutelma voi vaikuttaa pitkään siihen millainen kuva alasta syntyy, ja kesätyöt voivat olla ensimmäinen askel kohti polkua teknologia-alalle, sanoo Teknologiateollisuus ry:n osaamispolitiikasta vastaava johtaja Leena Pöntynen.
Kesätyöt ovat monille nuorille myös ensimmäinen kosketus työelämään.
– Kesätöissä nuoret oppivat työelämätaitoja, joista on hyötyä tulevaisuudessa – mille alalle päätykin. Jo erilaisiin työyhteisöihin ja -kulttuureihin tutustuminen on arvokasta.
Tietoa tekoälyn hyödyntämisestä työelämässä
Yhtenä projektin tavoitteista on lisätä nuorten tietoa tekoälystä, sen mahdollisuuksista ja käytöstä työelämässä. Osallistujat pääsevät tutustumaan kumppaniyritysten toimintaan, kuulemaan tekoälyasiantuntijoiden puheenvuoroja sekä näkemään, miten tekoäly konkreettisesti vaikuttaa teknologia-alaan.
– Tekoäly on nopeasti kehittyvä teknologia, joka on hyödynnettävissä lähes kaikilla toimialoilla. Osallistujilla on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä yhdellä kertaa monta IT-yritystä ja saada käsitys siitä, miten tekoälyä käytetään ja kehitetään teknologia-alan yrityksissä, Pöntynen kuvaa.
– Monipuolinen osaaminen on avainasemassa Suomen kilpailukyvyn ylläpitämisessä ja kehittämisessä – nyt ja jatkossakin. Erityisesti tekoälyyn liittyvän osaamisen kasvattaminen on tärkeää. Haluamme tukea nuorten oppimista ja työllistymistä ja siksi osallistumme tähän projektiin. Tavoitteemme on antaa näille nuorille monipuolinen ja innostava kokemus, josta he voivat ammentaa projektin jälkeenkin, kertoo CSC:n toimitusjohtaja Kimmo Koski.