Yritykset ovat valmiita investoimaan Suomeen – Kehysriihessä tarvitaan kasvua tukevia ratkaisuja
Suomessa toimivat yritykset ovat valmiita kasvamaan, kertoo Business Finlandin tuore investointiselvitys. Merkittävä osuus yrityksistä suunnittelee kasvattavansa tutkimus- ja kehitysinvestointejaan jo kahden vuoden sisällä. Suomen vahvuuksia ovat puhdas ja kohtuuhintainen energia, kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ja vähähiiliset ratkaisut. Kasvun edellytyksiä tulisi vahvistaa parantamalla osaavan työvoiman saatavuutta, sääntelyn ennakoitavuutta ja lupaprosessien sujuvuutta, johtaja Helena Soimakallio kirjoittaa.
Business Finland julkisti maaliskuussa Suomeen kohdistuvia investointiaikeita kartoittavan Finland Investor Confidence Barometer 2026 ‑katsauksen. Selvitykseen osallistuneiden yli 200 yrityspäättäjän viesti oli selkeä ja rohkaiseva: Suomessa toimivat yritykset ovat valmiita kasvamaan. Epävarmasta globaalista toimintaympäristöstä huolimatta yritykset pitävät Suomea edelleen vakaana, toimivana ja kilpailukykyisenä investointiympäristönä, mikä näkyy konkreettisina kasvu- ja investointiaikeina. Tämä vahvistaa Suomen houkuttelevuutta investointikohteena.
On kuitenkin syytä huomioida, että kysely on tehty marras–joulukuussa 2025. Iranin tilanne ja sitä laajempi epävakaus Lähi-idässä lisäävät huomattavasti epävarmuutta yritysten näkymiin, toimintaympäristöön ja investointipäätöksiin.
Business Finlandin barometrivastausten perusteella 54 prosenttia yrityksistä odottaa henkilöstönsä kasvavan Suomessa jo seuraavien kahden vuoden aikana ja 44 prosenttia suunnittelee lisäävänsä tutkimus‑ ja kehitysinvestointejaan. Suurissa ulkomaisissa yrityksissä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostuksia (TKI) kasvattavien osuus nousee jo lähes puoleen. Kyse ei siis ole varovaisesta optimismista, vaan todellisesta halusta investoida, kehittää ja laajentaa toimintaa Suomessa. Potentiaali yritysten kasvuun on siis vahva.
Myös maaliskuussa julkaistu TeknoBaro kertoi, että merkittävä osa yrityksistä arvioi investointien digitalisaatioon, tekoälyyn sekä tutkimukseen ja kehitykseen kasvavan tämän vuoden aikana viime vuoteen verrattuna. Kyselyyn vastasi 340 Teknologiateollisuuden jäsenyritystä.
Suomen vahvuuksia ovat puhdas energia, osaaminen ja vakaus
Yritysten luottamus perustuu Suomen todellisiin vahvuuksiin. Business Finlandin barometrin mukaan Suomi koetaan houkuttelevana investointikohteena muun muassa yhteiskunnallisen vakauden, toimivan infrastruktuurin, digitalisaation, korkean osaamistason sekä hyvän elämänlaadun vuoksi.
Suomi koetaan houkuttelevana investointikohteena yhteiskunnallisen vakauden, toimivan infrastruktuurin, digitalisaation, korkean osaamistason sekä hyvän elämänlaadun vuoksi.
Teollisten investointien kannalta erityisen tärkeää on se, että puhtaan ja kohtuuhintaisen energian saatavuus on tunnistettu Suomen kilpailuvaltiksi. Se tukee investointeja Suomeen erityisesti energiaintensiivisillä aloilla.
Kansainväliset yritykset korostavat myös Suomen ilmastopolitiikkaa ja vähähiilisten ratkaisujen merkitystä. Vahva kestävyysosaaminen ja selkeät ilmastotavoitteet on meille todellinen kilpailuetu, joka tukee investointeja, toimitusketjuja ja uuden liiketoiminnan syntyä.
Barometri muistuttaa samalla ulkomaisten yritysten suuresta merkityksestä Suomen taloudelle. Vaikka ulkomaisessa omistuksessa on lukumääräisesti vain pieni osa kaikista Suomessa toimivista yrityksistä, niiden vaikutus työllisyyteen, vientiin, arvonlisään sekä TKI-toimintaan on erittäin suuri. Kun Suomi onnistuu houkuttelemaan ja pitämään nämä yritykset, hyöty kertautuu koko talouteen.
Kasvun esteet liittyvät työvoimaan, sääntelyyn ja lupiin
Kehityskohteitakin selvityksestä löytyy. Yritykset nostavat esiin osaavan työvoiman saatavuuden, sääntelyn ennakoitavuuden sekä lupaprosessien sujuvuuden. Nämä eivät ole uusia havaintoja, mutta juuri nyt niihin vastaaminen on ratkaisevaa, jotta yritysten kasvu Suomessa ei hidastu – etenkin Iranin-kriisin tuotua uutta epävarmuutta yritysten näkymiin.
Barometrin mukaan yritysten kasvuhalukkuus on todellista ja nyt kysymys on siitä, pystymmekö muuttamaan aikomukset toteutuneiksi investoinneiksi. Myönteisten investointipäätösten kannalta olennaista on hallita riskejä ja epävarmuuksia. Kansainvälisten kriisien ja yllätysten keskellä on siksi hyvä muistaa, että Suomen perusta on kunnossa ja yritykset ovat valmiita seuraavaan askeleeseen.
Suomalaisilta päättäjiltä tarvitaankin nyt vakautta luovaa määrätietoista politiikkaa ja yhteistyötä, jotta investoinnit, teollinen uudistuminen ja yritysten kestävä kasvu saadaan kunnolla liikkeelle. Hallituksen kehysriihi tarjoaa tärkeän paikan tehdä päätöksiä, joilla vahvistetaan Suomen houkuttelevuutta sekä investointien kohteena että osaajien asuinmaana.
Lisätietoja
Soimakallio Helena
Johtaja – Toimialat ja liiketoiminnan jatkuvuus Teknologiateollisuus ryInvestoinnit
Suomeen kohdistuu merkittävä määrä vihreän siirtymän investointiaikeita. Jotta saavutamme hiilineutraaliustavoitteet ja turvaamme hyvinvointivaltion tulevaisuuden, on houkuttelevuuttamme investointikohteena vielä parannettava varmistamalla puhtaan ja kohtuuhintaisen sähkön saatavuus, nopeuttamalla hankkeiden luvitusta, vahvistamalla osaavan työvoiman saatavuutta sekä lisäämällä yrityslähtöistä innovaatio- ja tutkimustoimintaa. EU-alueelle on saatava ajantasaiset pelisäännöt valtiontuille.
- Rakennetaan vahva kansallinen teollisuusstrategia ja tehdään kunnianhimoista teollisuuspolitiikkaa, joka tukee yritysten kestävää kasvua ja vientiä. Strategian tulee tukea myös elinkeinorakenteen uudistumista siten, että pystymme hyödyntämään puhtaan siirtymän kasvavia markkinoita.
- Luodaan Suomeen aidosti kilpailukykyinen toimintaympäristö kasvuyrityksille. Huolehditaan siitä, että suomalainen sääntely ja verotus kannustavat erityisesti investointeihin ja työllistämiseen. Sujuvoitetaan investointien luvitusta ympäristönsuojelun tasosta tinkimättä.
- Suunnataan kannusteet puhtaan siirtymän vauhdittamiseen ja uuden luomiseen. Kasvavaa julkista T&K-rahoitusta on suunnattava erityisesti yritysvetoisen T&K-toiminnan tukemiseen. Myös pilotti- ja demonstraatiorahoituksen taso tulee turvata, jotta uudet ratkaisut saadaan kasvatettua teollisuusmittakaavaan. Varmistetaan yhteistyö eri hallinnonalojen välillä investointihankkeiden edistämiseksi ja huolehditaan viennin rahoituksesta.