Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Yritystarinat Eteläpohjalainen Mäkelä Alu saavutti kovat ilmastotavoitteensa: “Vähäiset päästöt ovat strateginen kilpailuetu”

Eteläpohjalainen Mäkelä Alu saavutti kovat ilmastotavoitteensa: “Vähäiset päästöt ovat strateginen kilpailuetu”

Alumiinituotteiden tekeminen vaatii paljon energiaa, mutta Mäkelä Alu haluaa jättää toiminnastaan mahdollisimman pienen jäljen. Nyt yhtiö on oman valmistuksen ja sisäisen logistiikan osalta hiilineutraali. Ilmastotyöstään ylpeille eteläpohjalaisille sekin on kuitenkin vain välitavoite: lopullinen tavoite on olla hiilinegatiivinen.

Jotakuinkin viisi vuotta sitten eteläpohjalainen alumiinituotteita ja -palveluita tarjoava Mäkelä Alu lupasi olla hiilineutraali vuonna 2025, siis melko lailla nopeasti.

Lupaus oli huomattavan kova. Alumiiniteollisuus tuottaa kaksi prosenttia globaaleista hiilidioksidipäästöistä. Vaikka ilmastotaakka syntyy lähinnä primäärialumiinin tuotannossa, ei alumiinituotteiden valmistaminenkaan vihreydellä juhli – paitsi jos siihen asiakseen paneutuu.

Ja niin Mäkelä Alu teki. Syy oli hyvin yksinkertainen.

“Omistaja on ollut pitkään sitä mieltä, että maapallo on kiva paikka, ja se olisi kiva jättää mahdollisimman hyvässä kunnossa jälkeläisille”, yhtiön toimitusjohtaja Marko Orpana tiivistää hankkeen eettisen kehyksen. 

Aivan tyhjästä hanke ei alkanut, sillä Mäkelä Alu on mitannut päästöjään ja pyrkinyt vähentämään niitä jo parikymmentä vuotta.

Vauhtia Mäkelä Alun hiilineutraalisuustaipaleelle antoi Euroopan unioni, jonka elpymisrahastosta yhtiö sai 10,7 miljoonan euron hankkeelleen 27 prosentin osarahoituksen. Orpana korostaa, että kyse on nimenomaan vauhdittamisesta. Investoinnit olisivat toteutuneet aikanaan joka tapauksessa. Mäkelä Alun liikevaihto on 80 miljoonaa euroa, joten yhtiölle kyseessä on merkittävä panostus.

Monta tietä kohti päästövähennyksiä

Mäkelä Alu lähti hakemaan hiilineutraaliutta kahdeksan eri alaprojektin avulla.

“Hiililaskennan perusteella tiedämme, mistä meidän tuotannon ja sisäisen logistiikan suurimmat päästöt tulevat, joten niistä sitten lähdettiin punnertamaan”, kestävyysjohtaja Päivi Venesoja kertoo.

“Maailmassa ei ole toista hiilineutraalia alumiinin pursotuslinjaa. Meidän hankkeemme on tietysti hyödyksi yhtiölle, mutta toimii suunnannäyttäjänä myös koko alalle”, Mäkelä Alun kestävyysjohtaja Päivi Venesoja sanoo.

Yksi iso projekti oli yhtiön Luoma-ahon tehtaan puristinlinja kolmosen aihionlämmitysuunien vaihtaminen sähköllä toimivaksi. Vaihto edellytti myös isoa panostusta tehtaan sähköinfraan, jotta uusi teknologia saatiin täysimääräisenä käyttöön. CO2-päästövähennyksiä tuli kerralla 900 tonnia vuodessa. 

Valimossa puolestaan otettiin käyttöön lämmön talteenotto, jonka avulla nyt esilämmitetään maalaamon vedet. CO2-vähennyksiä 300 tonnia vuodessa. Samoin yhtiön Kouvolan maalaamon vedet lämmitetään nyt hukkalämmöllä, mikä vähentää päästöjä 200 tonnia lisää.

Eikä siinä vielä kaikki.

“Uusimme anodisointilaitoksen koko energiajärjestelmän. Käytämme nyt muun muassa lämpöpumppuja ja hukkalämmön talteenottoa, ja saimme niiden avulla nestekaasun kulutuksen hyvin pieneksi. Laitos ei ole vielä täysin hiilineutraali, mutta päästöt putosivat 800 tonnia, eli noin 85 prosenttia”, Venesoja kuvailee. 

Loput anodisointilaitoksen päästöt häviävät, kun fossiilinen nestekaasu vaihdetaan biokaasuun.

“Tämä koko hanke on meille valtava ylpeyden aihe. Olemme tehneet ja teemme yhä emmekä vain puhelleet”, toimitusjohtaja Marko Orpana sanoo.

Parhaillaan Luoma-aholle on valmistumassa laaja aurinkopaneelikenttä.

“Se vie energiankäyttöämme taas askeleen kohti vähäpäästöisempää tulevaisuutta.”

Kompensaatiota lähialueella

Koska Mäkelä Alun kaikki toiminnot eivät ole vielä täysin hiilineutraalit, lisää vihreyttä on haettu hiilikompensaatiolla. 

Yhtiö istuttaa lähiseudulla sijaitsevalle käytöstä poistetulle pellolle tuhat kuusentainta ja tuhat männyntainta per hehtaari. Kokonaisalue on niin suuri, että metsityksen myötä Mäkelä Alu voi sanoa olevansa hiilineutraali. 

“Hiilensidonnan laskenta perustuu suomalaiseen tieteelliseen aineistoon, jota tarkempaa ei ole olemassakaan”, Päivi Venesoja sanoo.

Lisäksi kompensaation paikallisuudella on yhtiölle tärkeä arvo, ja sen eteen tehtiin runsaasti selvitystyötä.

“Meille on sanottu, että te teette ihan hulluja asioita siellä Luoma-aholla – mutta ei kun me tehdään ihan oikeita asioita.”

Toimitusjohtaja Orpana myöntää, että alun perin tavoite oli saada vähän enemmän aikaiseksi ilman kompensaatiota.

“Valitettavasti elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Kyllä tämä rakentamisen markkinatilanne haastaa meitä, ja olemme joitakin investointeja joutuneet siirtämään. Mutta yhtiöstä on myös pidettävä huoli. Ei me voida hiilineutralisoida itseämme pois markkinoilta, vaikka silloin päästöt olisivatkin aika lähellää nollaa”, Orpana naurahtaa.

Esimerkki on kilpailuetu

Vihreä siirtymä ei enää pysähdy, joten pioneeriyritykset saavat panostuksilleen myös katetta.

“Varsinkin vientimarkkinalla meidän vähäiset päästöt ovat koko ajan tapetilla, ja kyllä myös Suomessakin, vaikka matalasuhdanne vaikuttaa. Näen tämän strategisena kilpailuetuna ilman muuta”, Marko Orpana sanoo.

Mies seisoo vaalean rakennuksen edessä keltaharmaa huomiotakki päällä ja hymyilee.
“Yrityksen terveys ja investointien oikea-aikaisuus ovat avainasemassa, kun lähdetään hiilineutraalisuutta tavoittelemaan”, Mäkelä Alun toimitusjohtaja Marko Orpana sanoo.

Mäkelä Alu on jo niittänyt ilmastotyöllään mainetta maailmallakin. Yhtiö palkittiin YK:n COP 2024 -ilmastokokouksessa Bakussa Net Zero Industries Award -kilpailussa. Palkinnon markkinoinnillista arvoa on vaikea mitata, mutta se auttaa herättämään luottamusta niissä asiakkaissa, joille ympäristöarvot ovat tärkeitä.

Mäkelä Alussa tiedetään, että yhtiö on metallituoteteollisuuden puhdistamisen edelläkävijä jo nyt. Katse on kuitenkin suunnattu paljon pidemmälle. Yhtiössä puhutaan, että ensin muutetaan toiminnot konkreettisesti hiilineutraaleiksi, jonka jälkeen tavoitellaan hiilinegatiivisuutta.

“Meille on sanottu, että te teette ihan hulluja asioita siellä Luoma-aholla. Vastaan aina, että ei kun me tehdään ihan oikeita asioita. Meitä pidetään vähän kohkaajina, koska meillä on vähän sellainen tyyli, että muut tekee mitä osaa. Me tehdään mitä halutaan”, Marko Orpana sanoo.

Mäkelä Alun vinkit: Näin saavutat hiilineutraalisuuden

Teksti: Harri Junttila / Kuvat: Tuukka Kiviranta