Lojer tähtää yli sadan miljoonan euron liikevaihtoon – suomalainen valmistus on arvovalinta
Lojer on kasvanut suomalaisesta sairaala- ja hoitokalusteiden valmistajasta kansainväliseksi terveysteknologiakonserniksi. Kasvuvauhti on ollut pitkään kymmenen prosenttia vuodessa, ja yrityksellä on asiakkaita yli 120 maassa. ”Ei taida maailmassa olla sellaista kolkkaa, johon emme olisi halunneet tehdä kauppaa”, yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Ville Laine sanoo.
Lojerin juuret ovat Vammalan Konepajassa, ja sen kansainvälistyminen ulottuu aikaan, jolloin yritys valmisti kaivoissa käytettäviä käsipumppuja Afrikkaan ja muihin kehittyviin maihin. Lojerin pitkäaikaisen toimitusjohtajan, nykyisen hallituksen varapuheenjohtajan Ville Laineen mukaan pumppuliiketoiminnasta syntyneet rohkeus ja ennakkoluulottomuus ovat jatkuneet terveysteknologiassa.
- Suomalainen sairaala- ja hoitokalusteita, leikkaussalilaitteita sekä fysioterapia- ja kuntoutusvälineitä valmistava terveysteknologiakonserni.
- Perustettu vuonna 1919 nimellä Vammalan Konepaja.
- Pääkonttori Sastamalassa. Tehtaat sijaitsevat Sastamalassa, Hollolassa ja Kempeleessä.
- Konsernin tuotemerkkejä ovat Lojer ja Merivaara.
- Lojer- ja Merivaara-tuotteita käytetään yli 120 maassa.
- Konserni työllistää noin 260 henkilöä.
- Toimitusjohtaja on Roberto Quintero.
- Liikevaihto on lähes 60 miljoonaa euroa. Konsernin viennin osuus liikevaihdosta on 70 prosenttia. Leikkaussalituotteissa viennin osuus on 90–95 prosenttia.
”Emme ole karsastaneet mahdollisuuksia. Joskus yhtiöllä olisi voinut olla hieman tiukempikin fokus, mutta olemme rakentaneet kansainvälistymistä pienistä puroista.”
Lojerin vienti on rakentunut kansainvälisten messujen, jälleenmyyjäsuhteiden ja vähitellen muodostuneen jakeluverkoston kautta. Vientiponnisteluihin on Laineen mukaan tullut merkittävää tukea Business Finlandilta ja sen edeltäjiltä.
Kaikki alkoi fysioterapeutin hoitopöydästä
Se, miksi Lojer-konserni valmistaa ja vie tänä päivänä terveysteknologiaa, tekee lähes 60 miljoonan euron liikevaihtoa ja työllistää noin 260 ihmistä, perustuu alkujaan yhteen pieneen tapahtumaan.
”Enoni tuli sattuman kautta tänne yrittäjäksi. Hänen fysioterapeuttina työskennellyt vaimonsa pyysi, voisiko mies valmistaa verstaalla hänelle hoitopöydän. Tämän yksittäisen asian ansiosta olemme täällä tänään”, Laine kertoo.

Lojer on kahdessa eri vaiheessa ostanut toisen kotimaisen yrityksen, vuonna 1901 perustetun Merivaaran, jolla on ollut sairaalalaitteiden ja -sänkyjen valmistusta sen alkuvuosista lähtien.
Nykyisin Lojer-konserni saa viennistä 70 prosenttia liikevaihdostaan. Suomi on 30 prosentin osuudellaan silti yhtiön suurin yksittäinen markkina. Laineen mukaan kotimainen julkinen terveydenhuolto on tarjonnut Lojerille kriittisen tärkeän ympäristön, jossa yhtiö on voinut kehittää ja testata tuotteitaan. Nyt kotimarkkinan näkymää varjostaa kuitenkin julkisen terveydenhuollon heikko taloustilanne ja investointien vähäisyys.
Lojer vie leikkaussalivalaisimia 60 maahan
Lojer ei hae seuraavaa kasvuvaihetta uusilta liiketoiminta-alueilta. Se keskittää voimavarojaan nykyisiin tuotteisiinsa ja tuoteperheisiin, joilla on parhaat mahdollisuudet pärjätä kansainvälisesti. Yksi niistä on leikkaussalivalaisimet, joita yhtiö on toimittanut noin 60 maahan.
”Kun julkinen terveydenhuolto kilpailuttaa hankintoja, toivoisin tiukempia vaatimuksia ja konkreettisia näyttöjä siitä, miten asiat on oikeasti hoidettu.”
Ville Laine
Lojer pyrkii erottautumaan kilpailijoistaan – yhdysvaltalaisista ja saksalaisista miljardiyhtiöistä – nopeammalla päätöksenteolla ja asiakaslähtöisyydellä.
”Pystymme pärjäämään kuuntelemalla asiakkaita ja olemalla liikkeissämme nopeita. Voimme tuoda tuotteisiin ominaisuuksia, joita suuret toimijat eivät halua toteuttaa yksittäisiä markkinoita varten.”
Sääntely suojaa mutta myös hidastaa
Lojerin kasvun reunaehtoja määrittää terveysteknologia-alan tiukka sääntely. Laine pitää potilasturvallisuuteen tähtääviä tavoitteita tärkeinä, mutta vaatimusten täyttäminen vie tuotekehityksessä aiempaa enemmän aikaa ja rahaa.
”Aikaisemmin kehitys tapahtui pitkälti laitteen ympärillä, mutta nykyään tehdään hyvin paljon niin sanottua paperityötä, jolla osoitetaan vaatimustenmukaisuus. Erilaisten testien ja analyysien tekeminen vaatii huomattavasti enemmän aikaa kuin ennen.”

Kasvaneet vaatimukset nostavat uusien yritysten kynnystä tulla markkinoille. Sääntely suojaa vakiintuneita toimijoita ja hidastaa Euroopan ulkopuolelta tulevien tuotteiden pääsyä EU-markkinoille, mutta samalla se voi vaikeuttaa innovaatioiden kaupallistamista.
Laine kaipaa tiukempia vaatimuksia myös julkisten hankintojen vastuullisuuteen. Hinnan lisäksi pitäisi tarkastella tuotteiden ympäristövaikutuksia ja elinkaarikustannuksia. Suomalaisen valmistajan kilpailija on usein maahantuontiyritys, jonka kautta tuotteen alkuperään ja valmistustapaan saakka on vaikea nähdä.
”Kun julkinen terveydenhuolto kilpailuttaa hankintoja, toivoisin tiukempia vaatimuksia ja konkreettisia näyttöjä siitä, miten asiat on oikeasti hoidettu.”
Valmistus halutaan pitää Suomessa
Lojer valmistaa tuotteitaan Sastamalassa, Hollolassa ja Kempeleessä. Ville Laine sanoo, että valmistuksen pitäminen Suomessa on yhtiölle arvovalinta, eikä tuotannon siirtämistä ulkomaille ole suunniteltu.
Maailmankaupan muutos voi silti tuoda paineita käynnistää toimintaa myös muualla. Monilla kehittyvillä markkinoilla julkisiin hankintoihin halutaan tuotteita, jotka on vähintään koottu paikallisesti. Maat tavoittelevat näin työpaikkoja, investointeja ja teknologista osaamista. Laineen mukaan Kiinan aloittama suuntaus näkyy esimerkiksi Saudi-Arabiassa, joka kuuluu Lojerin merkittäviin vientimaihin.

”Jos käynnistäisimme tuotantoa jossakin maassa, syy ei välttämättä liittyisi lainkaan valmistuskustannuksiin. Se voisi johtua vain siitä, että paikallinen tuotanto on markkinoilla pärjäämisen ehto.”
Kotimaisen valmistuksen toinen perusta on osaava henkilöstö. Laine kertoo, että Lojerissa työskentelee insinöörien lisäksi sairaanhoitajia ja fysioterapeutteja, jotka tuntevat tuotteiden käyttäjien tarpeet.
Yli sadan miljoonan euron liikevaihto tavoitteena
Lojerin tulevaa kasvua tukee ennen kaikkea väestön ikääntyminen ja se, että monissa maissa terveydenhuollon infrastruktuuri on vielä rakennusvaiheessa. Vastakkaiseen suuntaan vaikuttaa etälääketieteen yleistyminen, sillä etävastaanotolla potilas ei tarvitse tutkimuspöytää tai sairaalasänkyä. Laine näkee Lojerille kasvumahdollisuuksia erityisesti Yhdysvalloissa, Itä-Euroopassa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa.
”Kun mennään viisi vuotta eteenpäin, meidän pitää olla liikevaihdossa jo selvästi sadan miljoonan euron paremmalla puolella.”
Ville Laineen kolme toivetta seuraavalle hallitukselle uudistuvan ja kestävän kasvun vauhdittamiseksi
- Pitkäjänteinen ja ennakoitava verotus. Verotuksen keskeisistä linjoista pitää sopia parlamentaarisesti yli hallituskausien. Yritykset tarvitsevat investointiensa tueksi ennustettavan toimintaympäristön, joka ei muutu hallituksen kokoonpanon mukana.
- Lisää laadukasta lähiopetusta. Koulutuksessa pitää kaikilla tasoilla panostaa lähiopetuksen määrään ja laatuun. Suomen tuleva kilpailukyky ja yritysten kasvu riippuvat osaavista ammattilaisista.
- Tukea myös perinteiseen, asiakaslähtöiseen tuotekehitykseen. TKI-rahoitusta ei pidä suunnata vain korkean riskin tutkimus- ja innovaatiohankkeisiin. Pk-yritysten kansainvälinen liiketoiminta syntyy usein käytännön tuotekehityksestä, jossa tuotteita parannetaan vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Tällaisilla hankkeilla on hyvät edellytykset synnyttää vientituloja, suomalaisia työpaikkoja ja verotuloja.
Teksti: Mikko Viljanen
Kuvat: Liisa Takala
Investoinnit
Suomeen kohdistuu merkittävä määrä vihreän siirtymän investointiaikeita. Jotta saavutamme hiilineutraaliustavoitteet ja turvaamme hyvinvointivaltion tulevaisuuden, on houkuttelevuuttamme investointikohteena vielä parannettava varmistamalla puhtaan ja kohtuuhintaisen sähkön saatavuus, nopeuttamalla hankkeiden luvitusta, vahvistamalla osaavan työvoiman saatavuutta sekä lisäämällä yrityslähtöistä innovaatio- ja tutkimustoimintaa. EU-alueelle on saatava ajantasaiset pelisäännöt valtiontuille.
- Rakennetaan vahva kansallinen teollisuusstrategia ja tehdään kunnianhimoista teollisuuspolitiikkaa, joka tukee yritysten kestävää kasvua ja vientiä. Strategian tulee tukea myös elinkeinorakenteen uudistumista siten, että pystymme hyödyntämään puhtaan siirtymän kasvavia markkinoita.
- Luodaan Suomeen aidosti kilpailukykyinen toimintaympäristö kasvuyrityksille. Huolehditaan siitä, että suomalainen sääntely ja verotus kannustavat erityisesti investointeihin ja työllistämiseen. Sujuvoitetaan investointien luvitusta ympäristönsuojelun tasosta tinkimättä.
- Suunnataan kannusteet puhtaan siirtymän vauhdittamiseen ja uuden luomiseen. Kasvavaa julkista T&K-rahoitusta on suunnattava erityisesti yritysvetoisen T&K-toiminnan tukemiseen. Myös pilotti- ja demonstraatiorahoituksen taso tulee turvata, jotta uudet ratkaisut saadaan kasvatettua teollisuusmittakaavaan. Varmistetaan yhteistyö eri hallinnonalojen välillä investointihankkeiden edistämiseksi ja huolehditaan viennin rahoituksesta.