Nimityksiä Teknologiateollisuudessa: Erkki Ahola Uudet teknologiat -kokonaisuuden johtajaksi
Tekniikan tohtori, eMBA Erkki Ahola aloitti helmikuun alussa Teknologiateollisuudessa Uudet teknologiat -kokonaisuuden johtajana.
”Nyt kun valtio on päättänyt kasvattaa T&K-investointeja uuden rahoituslain ja T&K-verokannustinlain astuttua voimaan, meidän tehtävämme Teknologiateollisuudessa on vauhdittaa jäsenyritystemme teknologista uudistumista ja digitalisaatiota. Yritysten TKI-investointien Suomessa tulisi kasvaa tuplasti sen verran mitä valtio panostaa”, kuvaa johtaja Matti Mannonen Uudet teknologiat -toiminnan ydintehtävää.
”Erkillä on yli 20 vuoden kokemus valmistavan teollisuuden tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiotoiminnasta. Hänen osaamistaan hyödyntäen osaamme kohdistaa tekemisemme teollisuutta parhaiten hyödyttävällä tavalla”, Mannonen sanoo.
”Toivon, että pystyn omassa työssäni vaikuttamaan yritysten kilpailukykyyn Suomessa, erityisesti pitkällä aikavälillä. Yksi tärkeä osa tätä on tuotekehitysinvestointien kasvattaminen ja osaamisen kehittäminen. Kun meillä on kykyä, meillä on tai meille kehittyy asiakkaan arvoa lisääviä asioita, eli jotain hyväkatteista myytävää. Tähän tulen käyttämään paljon energiaa tämän vuoden aikana, varsinkin pk-yritysten kanssa”, Ahola sanoo.