Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Lausunnot Lausunto sähkömarkkinalain muuttamisesta

Lausunto sähkömarkkinalain muuttamisesta

Teknologiateollisuus suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti sähköverkon niukan kapasiteetin hallintaan tarkoitetun etusijamenettelyn käyttöönottoon tilanteissa, joissa verkkokapasiteettia ei voida kasvattaa riittävän nopeasti. Ensisijainen ratkaisu on kuitenkin sähköverkkojen siirtokapasiteetin nopea laajentaminen ja nykyisen verkon tehokkaampi hyödyntäminen.

Etusijamenettelyn tulee olla toimialaneutraali, läpinäkyvä ja perustua pääasiassa hankkeiden teknisiin ominaisuuksiin. Menettely ei saa muodostua uudeksi lupaharkinnan vaiheeksi, heikentää investointiympäristön ennakoitavuutta tai aiheuttaa merkittävää hallinnollista taakkaa yrityksille.

Teknologiateollisuus korostaa, että verkon kehittämissuunnitelmien tulee jatkossakin olla ensisijainen väline sähköverkon kehittämisessä. Pitkäjänteisen kehittämisen avulla voidaan huomioida myös olemassa olevan teollisuuden sähköistymishankkeet ja uudet pitkäkestoista suunnittelua vaativat investoinnit. Menettelyn suhdetta verkon kehittämissuunnitelmiin ja ehdollisiin liittymissopimuksiin tulisi selkeyttää.

Etusijamenettelyä tulisi soveltaa vain alueilla, joilla verkkokapasiteetti on aidosti niukkaa. Kapasiteetin niukkuuden määrittelylle tulisi säätää selkeät kriteerit, ja tarjouspyyntöjen käsittely tulisi tehdä vähintään kaksi kertaa vuodessa, jotta investointihankkeet eivät viivästyisi tarpeettomasti. Lausunnossa kritisoidaan myös esityksen siirtymäaikaa, joka voi hidastaa 2027 toteuttavia investointeja.
Etusijaryhmien osalta Teknologiateollisuus pitää ehdotettuja ryhmiä pääosin perusteltuina, mutta korostaa, että ryhmittelyn tulee perustua selkeisiin teknisiin kriteereihin. Teknologiateollisuus suhtautuu varauksella eri toimialoille asetettaviin erilaisiin ottotehorajoihin. Kriittisten ja puolustusvalmiuteen liittyvien toimintojen huomiointi on kuitenkin perusteltua.

Jousto- ja tuotantositoumusten osalta Teknologiateollisuus tukee teknologianeutraalia lähestymistapaa. Joustositoumukset tulisi voida toteuttaa esimerkiksi sähkövarastoilla, kulutusjoustolla tai sähköntuotannolla. Menettelyn tulisi myös kannustaa vähäpäästöisiin ratkaisuihin.

Lisäksi järjestö korostaa liikesalaisuuksien suojaa, kilpailulainsäädännön noudattamista ja sitä, ettei verkonhaltijoille tulisi siirtää viranomaisluonteisia valvontatehtäviä ilman huolellista arviointia.

Esitystä on valmisteltu kiireisellä aikataululla ja puutteellisten vaikutusarvioiden pohjalta. Jos etusijamenettely otetaan käyttöön, sen vaikutuksia investointeihin, yritysten toimintaedellytyksiin ja sähköjärjestelmän toimintaan on seurattava tarkasti ja lainsäädäntöä tarvittaessa korjattava.

Lisätietoja: