Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Yritystarinat Kasvu vaatii hyviä hermoja ja rohkeutta – Laakkosten veljesten Hydroline tekee loikkaa konepajayhtiöstä digitaaliseksi palveluyritykseksi

Kasvu vaatii hyviä hermoja ja rohkeutta – Laakkosten veljesten Hydroline tekee loikkaa konepajayhtiöstä digitaaliseksi palveluyritykseksi

Kansainvälisestikin innovatiivisuudestaan tunnettu Hydroline satsaa kasvuun ja pitää perheyrityksen pitkän tähtäimen kehittämistä kivijalkanaan. Tuotannon ja palveluiden digitalisointi on Laakkosille selviö. ”Emme elä hetken huumassa”, sanoo toimitusjohtaja Mikko Laakkonen, 33.

Laakkosen veljeskolmikko on kolmannessa polvessa perheyrityksensä puikoissa. Veljesten ukin, Helge Laakkosen, Metallisorvaamo Siilinjärveltä on kasvanut Suomen suurimmaksi hydraulisylintereitä valmistavaksi yritykseksi.

”Olemme aina rohkeasti panostaneet tekemiseemme. Kaikki raha, mikä irtoaa, investoidaan yhtiöön”, sanoo toimitusjohtaja Mikko Laakkonen, veljessarjan nuorin.

Vuonna 1962 aloittanut yritys on kansainvälisesti yksi kehittyneimmistä ja innovatiivisimmista alan yrityksistä ja tekemässä loikkaa konepajayhtiöstä digitaaliseksi palveluyritykseksi. Kasvuhalu on kova.

”Olemme tekemässä valtaavaa murrosta yhtiöömme. Nostamme automaatio- ja digitalisaatioastetta ja kehitämme sopimusvalmistajana omia tuotteitamme”, Mikko Laakkonen toteaa.

”Olemme tekemässä valtavaa murrosta yhtiöömme. Nostamme automaatio- ja digitalisaatioastetta ja kehitämme sopimusvalmistajana omia tuotteitamme.”

Jukka, vanhin veljistä, otti hallituksen puheenjohtajan paikan isänsä jälkeen, ja Pasi on palvelupäällikkö.

”Hän on meistä se teknisin kaveri ja pystyy käyttämään mitä tahansa tuotankonetta tai laitetta. Osaamisalueemme täydentävät toisiaan.”

Hydrolinen tuotantotilat ovat Siilinjärvellä ja Puolassa, jonne ensimmäinen tehdas kohosi 2014 ja laajennusosa vuonna 2019.

”Puolan tehdas on meille ponnahduslauta hyökätä markkinoille vielä paremmin.”

Kasvu ja kansainvälisyys on perheyrityksen elinehto

Hydroline valmistaa yli paria tuhatta erilaista tuotetta muun muassa kaivosteollisuuden, metsäkone- ja traktoriteollisuuden, nosto- ja siirtolaiteteollisuuden sekä maanrakennusteollisuuden tarpeisiin. Sen asiakkaita ovat suuret kone- ja laitevalmistajat kuten Sandvik, Epiroc, Rocla, John Deere ja Cargotec.  

Yritys on kasvanut viime vuosina 32 miljoonan euron liikevaihdosta lähes 50 miljoonaan euroon. Vuonna 2019 liikevaihto oli 46 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli 30–40 prosentin välillä. Puolan osuutta vientiin ei ole laskettu, mutta tehtaalta toimitetaan tavaraa Suomeen, Puolaan ja Keski-Eurooppaan.

Täksi vuodeksi tavoitteet olivat kovat, mutta korona sotki liikevaihdon kasvun.

”Tilanne on sinänsä hyvä. Meillä on paljon voitettua kauppaa, mutta korona on hidastanut niiden ylösajoa ja markkina on vähintäänkin sekaisin. Silti ihan luottavaisin mielin tässä mennään ja kasvua rakennetaan pitkällä tähtäimellä.”

Laakkoset ovat automatisoineet tehtaitaan kiivaasti. ”Tässä hommassa vaaditaan hermoja. Tämä ei ole pikakauppaa, vaan puhutaan mittavan pitkästä myyntiputkesta ennen kuin kauppa realisoituu liikevaihdoksi”, Mikko Laakkonen sanoo.

Laakkoset näkevät kasvun ja toiminnan laajenemisen ulkomaille olevan perheyrityksen elinehto.

”Meidäntyyppiselle yritykselle ja palvelukokonaisuudelle on selkeää kysyntää. Voitettua uutta kauppaa, jota ajetaan sarjatuotantoon, on plakkarissa jo yli 20 miljoonaa”, Laakkonen toteaa.

Alan asiakkaat haluavat toimijoita, jotka pystyvät kasvamaan heidän kanssaan, kehittämään uusia ratkaisuja ja sitä kautta tukemaan kasvussa.

”Jos me emme ole siinä leikissä mukana, joku muu on.”

”Jos me emme ole siinä leikissä mukana, joku muu on.”

Kaupanteko alalla on hidas prosessi. Asiakkaan kontaktoinnista ja voitetusta kaupasta voi kulua 12–18 kuukautta, kunnes sarjatuotanto on käynnissä.

”Tässä vaaditaan aika paljon hermoja. Vastikään saatiin päätökseen kauppa, josta on neuvoteltu neljä vuotta, ei sen pitempään”, Mikko Laakkonen virnistää.

12 miljoonan investointiohjelma: osaamista ja uutta konekantaa

Konsernin viimeisimmästä, 12 miljoonan investointiohjelmasta, karkeasti yli puolet on satsattu Suomeen ja loppu Puolaan, jonne hankittiin uutta konekantaa.

”Toki korona on vaikuttanut sinnekin, mutta näyttää, että toistaiseksi olemme päässeet yli. Uutta kauppaa on voitettu molemmille yhtiön tehtaille, mutta suurimmalta osin Puolaan. Siellä ajetaan joka viikko uutta nimikettä sarjatuotantoon. Kiirettä pitää.”

Laakkoset ovat automatisoineet tehtaitaan kiivaasti ja tuotteissa käytetään älyä. Tuotannon ja palveluiden digitalisointia Mikko Laakkonen pitää äärimmäisen tärkeänä. Se tarjoaa mahdollisuuksia tehdä asioita järkevämmin ja tehokkaammin.

”Eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin olla leikissä mukana. Tuotekehityspuolella tämä on ollut iso murros meille. Perinteinen konepaja on muuttunut ratkaisutoimittajaksi, jolla on digitaalisia tuotteita ja palveluita.”

”Ison kultuurinmuutoksen lääkkeitä ovat huolehtiminen osaamisesta, nopeat peliliikkeet ja päätökset sekä tekemisen kulttuuri.”

Se tarkoittaa myös isoa kulttuurinmuutosta, johon liittyy kasvukipujakin. Niihin Laakkosella on iso pussillinen lääkkeitä: huolehtiminen osaamisesta, nopeita peliliikkeitä ja päätöksiä. Tekemisen kulttuuri, joka ruokkii uuden testaamista rohkeasti.

”Olemme yrittäneet rakentaa sellaista kulttuuria, että maailman ymmärretään olevan täynnä haasteita ja ongelmia, eikä niitä mikään yritys pysty pakenemaan. Ne yritykset, jotka ongelmat nopeimmin ratkovat, voittavat.”

”Palautamme elämän vanhalle tuotteelle”

Myös vastuullisuus on tärkeä osa Hydrolinen strategiaa ja tuotekehitystä. Yrityksessä luodaan ratkaisuja ja palveluja, joiden avulla pyritään pienentämään hiilijalanjälkeä. Autetaan asiakkaita luomaan ympäristöystävällisiä ratkaisuja ja leikkaamaan päästöjä.
”Digitalisaation avulla materiaali- ja resurssihukkaa saadaan vähennettyä, kun dataa käytetään johtamiseen. Tulevina vuosina kestävän kehityksen painoarvo vain kasvaa.”

Tuotteiden elinkaarimalliin on satsattu jo pitkään. Asiakkaan kanssa toimitaan alusta asti: ratkotaan materiaalivalinnat ja valitaan valmistustekniikka. Tehdään tuote, joka kestää käytön ja on helposti huollettavissa tai vaihdettavissa. Eikä rasita ympäristöä.

Nyt tuotteen viimeinenkin vaihe on mukana, kun mukaan on tullut huoltoliiketoimintapalvelu.

”Palautamme elämän vanhalle tuotteelle. Rikkoutuneet koneet korjataan ja vanhoja tuotteita kierrätetään uusiksi. Resursseja ja raaka-aineita kuluu vähemmän kuin uustuotannossa.”

Palvelu on ollut menestys ja kasvanut merkittäväksi osaksi liiketoimintaa. Kasvu oli viime vuonna 80 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen.

”Se on tosi iso luku perinteisesti hitaalla toimialalla”, Laakkonen sanoo.  

Vielä toistaiseksi hydrauliikkasylinteri toimii öljynpaineen avulla, mutta jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, tältä saralta kuullaan loppuvuonna uutisia, Mikko Laakkonen lupaa.

Hydroline on myös vastannut paineeseen sähköistää laitteita.

”Meillä on konsepteja, joilla yritämme päästä öljystä eroon. Hydrauliikkasylinteri toimii öljynpaineen avulla, mutta jatkossa se on mahdollista hoitaa sähköllä myös raskaassa kalustossa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin jotain tullaan tämän saralla loppuvuonna julkistamaankin.”

Mistä siilinjärveläiset saavat rohkeutta aina vaan uusiin ja suuriin investointeihin?

”Selitys on varmaankin luova hulluus. Olemme nähneet, että tällä markkinalla ei voita, jos ei jotakin riskeeraakin. Ja onhan se rohkeus varmaan sukuvikakin. Olemme läpi historian tehneet investointeja, välillä riskilläkin ja vaihtaneet toimialaakin”, Laakkonen kertoo.

”Mistä sitä tietää, olemmeko 15 vuoden päästä hydrauliikan kanssa tekemisissä vai ohjelmistotalo. Pitää olla ajan hermolla ja reagoida markkinatarpeeseen. Pitkällä tähtäimellä sen pitäisi sataa meidän laariin.”

Teksti: Marjo Vuorinen