Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Teknoblogi Kesätyöt ovat tärkeitä niin yrityksille kuin nuorillekin – myös hakuprosessiin kannattaa panostaa

Kesätyöt ovat tärkeitä niin yrityksille kuin nuorillekin – myös hakuprosessiin kannattaa panostaa

Kesätöiden haku on monella nuorella mielessä juuri nyt. Palkan lisäksi kesätyöt tarjoavat nuorille mahdollisuuden oppia uusia taitoja, itsenäistyä ja hahmottaa tulevaisuuden suunnitelmia. Viime aikoina on kuitenkin kuulunut huolestuttavia viestejä siitä, että erityisesti nuorten hakijoiden on vaikea löytää kesätyöpaikkoja ja myös kunnat ovat joutuneet kiristämään kukkaronnyörejään nuorten kesäsetelien mahdollistamisessa.

Varhaiset työkokemukset ovat valtavan tärkeitä: ne voivat auttaa nuoria hahmottamaan, millaisia ammatteja he voisivat kuvitella itselleen tulevaisuudessa. Kesätyökokemus voi auttaa nuoria löytämään oman intohimonsa ja kiinnostuksenkohteen tai olla ensimmäinen askel kohti tiettyä urapolkua. Ensikosketus työelämään antaa nuorille myös mahdollisuuden itsenäistyä ja oppia vastuunkantoa.

”Kesätyökokemus voi auttaa nuoria löytämään oman intohimonsa ja kiinnostuksenkohteen tai olla ensimmäinen askel kohti tiettyä urapolkua.”

Kesätöissä nuoret oppivat taitoja, joita tarvitaan työelämässä. Jo hakuprosessin kokeminen, haastattelujen jännitys ja erilaisten ihmisten kanssa toimiminen ovat arvokkaita taitoja, joita voi hyödyntää myös myöhemmin elämässä. Siksi olisi tärkeää, että yritykset paitsi tarjoavat nuorille kesätöitä, myös panostavat rekrytointiprosessiin, jossa nuori saa vastauksen hakemukseensa ja työstä – tai sen saamatta jäämisestä – ilmoitetaan nuorelle. Ylipäätään kaikki saavat kokemuksesta eniten irti, kun kesätyöntekijöille (ja hakijoille) osoitetaan heidän ansaitsemaan arvostusta.

”On tärkeää, että yritykset paitsi tarjoavat nuorille kesätöitä, myös panostavat rekrytointiprosessiin.”

Tänä kesänä Teknologiateollisuus ry haluaa antaa nuorille uudenlaisen kokemuksen työstä IT-alalla. Olemme palkanneet kesätyöseteleitä hyödyntäen yli 60 nuorta työskentelemään MyTech AI-lähettiläänä. Nuoret pääsevät tutustumaan kuuteen IT-alan yritykseen, opiskelemaan ensimmäiset korkeakouluopintonsa tekoälystä sekä lähtevät jakamaan tekoälyoppejaan eteenpäin. Kokeilussa mukana ovat Microsoft, Google, Nokia, WithSecure, Salesforce, CSC Tieteen tietotekniikan keskus sekä Kirkkonummen kunta ja Kajaanin ammattikorkeakoulu.

Viime kesänä Teknologiateollisuuden yritykset työllistivät ennätykselliset 21 000 kesätyöntekijää. Toivottavasti tämä hieno trendi jatkuu myös tänä vuonna! Ainakin yritystemme kesätyöilmoitukset kokoavan TeknoKesä-sivuston luvut näyttävät hyvältä: sivustolla oli maaliskuun alkuun mennessä kesätyöpaikkailmoituksia lähes tuhannesta teknologiayrityksestä, ja hae-nappulaa oli klikattu 27 000 kertaa.

Kesätöiden kautta nuoret saavat arvokkaita kokemuksia, jotka voivat vaikuttaa myönteisesti heidän tulevaisuuteensa. On hienoa nähdä, miten kesätyöt voivat avata ovia ja auttaa nuoria kasvamaan ammatillisesti! Ja saattaapa siinä vanhat konkaritkin saada arvokkaita opetuksia nuorilta kollegoiltaan.