Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Uutiset Lapsuuden haaveet paremmista pallomeristä toteen laivateollisuuden kesätyössä

Lapsuuden haaveet paremmista pallomeristä toteen laivateollisuuden kesätyössä

Kesätyöt ovat merkittävä reitti hankkia tulevaisuuden osaajia teknologiateollisuuden yrityksille, joista moni pyrkii tarjoamaan harjoittelijoilleen myös vakituisia työsuhteita. Eräs tällaisista yrityksistä on yksi maailman suurimmista ja moderneimmista telakoista, Meyer Turku, joka työllistää tänä kesänä 80 harjoittelijaa.

Telakkayhtiö Meyer Turku oli jo lapsena, nyt 25-vuotiaan, Laura-Tuulia Littusen unelmatyöpaikka. Ruotsin risteilyt ja Littusen mukaan “liian nuorille” suunnatut laivojen pallomeret saivat hänet haaveilemaan työstä, jossa voisi suunnitella tai rakentaa unohtumattomia kokemuksia tarjoavia laivoja. Nyt jo kolmanteen otteeseen Meyerillä työskentelevä Littunen teki unelmistaan totta aloittamalla konetekniikan opinnot Turun ammattikorkeakoulussa vuonna 2019. Opinnoissaan hän erikoistuu meritekniikkaan, joka lopulta johdatti merkityksellistä kesätyöpaikkaa havittelevan insinöörin alun laivateollisuuden suunnittelutehtäviin.

  • Meyer Turku Oy toimii Turun telakalla, jossa on rakennettu laivoja vuodesta 1737 alkaen.
  • Yrityksen tytäryhtiöitä ovat Piikkiössä sijaitseva hyttitehdas Piikkio Works Oy, kokonaistoimituksia laivojen yleisiin tiloihin tarjoava Shipbuilding Completion Oy sekä Raumalla sijaitseva laivanrakennus- ja offshore-alan suunnitteluyritys ENG’nD Oy.
  • Yhdessä Saksassa toimivien Meyer Werftin ja Neptun Werftin kanssa Meyer Turku Oy muodostaa Meyer Groupin, yhden maailman johtavista risteilyalusten rakentajista.
  • Yrityksellä on yli 2000 työntekijää ja sitä johdetaan jo seitsemännessä polvessa.
  • Turun telakalla on rakenteilla maailman ensimmäinen Icon-luokan risteilijä, Icon of the Seas – Aluksen on määrä valmistua vuoden 2023 loppuun mennessä.
Turun telakalla on rakennettu vuosien saatossa satoja aluksia.

Littunen suorittaa neljä kuukautta kestävän harjoittelunsa Meyerin perussuunnittelun Naval Architecture -osastolla, jossa kesäharjoittelijan työtehtävät skaalautuvat laivojen koontikuvien päivittämisestä kansimassojen mittaamiseen ja joka perjantaisista laivavierailuista viikottain järjestettävän kesäakatemian luennoille osallistumiseen. Littunen työskenteli aiemmin yhteensä 1,5 vuotta telakan tuotantopuolella, mikä antoi hänelle arvokasta työkokemusta ja kokonaisvaltaista ymmärrystä koko toimialan ja yrityksen toiminnasta. Alanvaihdos johdatti hänet lopulta perussuunnittelupuolelle, jossa kesätyöntekijä pääsee toteuttamaan monia itselleen mielekkäitä asioita.

Kesätyöt sekä harjoittelijan että työnantajan etuna

Littusen lisäksi Meyerillä työskentelee liuta muita harjoittelijoita. Yritys on palkannut tänä kesänä huimat 80 harjoittelijaa, joiden merkitys yritykselle on suuri. Harjoittelijat kerryttävät työssään käytännön kokemusta ja pääsevät tutustumaan monia mahdollisuuksia täynnä olevaan meriteollisuuteen. Samalla uuden sukupolven osaajat tuovat taloon raikkaita näkemyksiä ja tuoreita ideoita. 

Monimuotoinen työyhteisö tarjoaa yritykselle mahdollisuuden hyödyntää erilaisten ihmisten osaamista, tarjoten turvallisen tilan ja houkuttelevan työympäristön.

Littusen nykyinen työ Meyerillä keskittyy laivojen suunnitteluun. Hän päivittää laivojen koontikuvia sitä mukaa kun malleihin tulee lisäyksiä tai muita muutoksia esimerkiksi uusia ilmaputkia tai venttiilejä. Kesäprojektina Littusella ja yrityksen toisella kesätyöntekijällä on ollut myös evakuointisuunnitelman kehittäminen sitä rakentavaa ohjelmistoa testaamalla.

“On ollut innostavaa huomata, miten voin käsitellä useita kuvia ja tietoja samanaikaisesti ilman, että menen sekaisin eri projektien paineessa. Olen oppinut organisoimaan ja priorisoimaan työni tehokkaasti, jotta voin jäsentää suuria informaatiomääriä ja pitää kaikki langat käsissäni. Oman ajattelun ja taitojen kehittyminen on vahvistanut uskoa omiin kykyihini ja antanut minulle rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin työssäni!” Littunen kertoo.

Teoriaa ja konkretiaa sopivassa suhteessa

Vaikka koulutus antaa hyvät perustiedot ja -taidot esimerkiksi erilaisten järjestelmien käyttöön, on monipuolisesta käytännön työkokemuksesta ollut eniten konkreettista hyötyä. Koulun penkillä kerrytetty pääoma auttaa kuitenkin alaan liittyvän yleistiedon ja esimerkiksi erilaisten oppimistyylien omaksumisessa. 

“Yksi tärkeimmistä saamistani opeista on ollut kyky irrottautua suurennuslasista ja keskittyä sen sijaan suuriin linjoihin ja kokonaisuuksien hahmottamiseen sekä ennen kaikkea relevanttien asioiden tunnistamiseen,” Littunen huomauttaa.

Koulun penkillä kerrytetty pääoma auttaa alaan liittyvän yleistiedon sekä erilaisten oppimistyylien tunnistamisessa ja omaksumisessa.

Vastoin monia teknologia-alaan liittyviä oletuksia valtaosa Paino ja vakavuus -tiimistä on naisoletettuja. Monimuotoinen työyhteisö tarjoaa yritykselle mahdollisuuden hyödyntää erilaisten ihmisten osaamista tarjoten turvallisen tilan ja houkuttelevan työympäristön. Littusen mielestä koko yrityksessä sekä hänen tiimissään on humoristinen ja kauttaaltaan positiivinen ilmapiiri, joka madaltaa kynnystä olla täysin oma itsensä. 

“Meillä hiljaisemmatkin persoonat otetaan mukaan ja kaikkia kannustetaan osallistumaan keskusteluihin. On helppo pyytää apua, kun tiimin muut jäsenet tulevat myös itse kyselemään kuulumisia”, Littunen hehkuttaa.

Kesätyöntekijäohjelma auttaa alkuun omalla uralla

Kesätyöntekijöille on räätälöity myös oma perehdytyssuunnitelma, jossa yrityksen perusasiat ja käytännöt käydään läpi. Perehdytyssuunnitelmaan kuuluu myös kesätyöntekijöiden kolme yhteistä tapahtumaa, joissa harjoittelijat tutustuvat toisiinsa yli osastorajojen. 

“Olemme saaneet kesätyöntekijöiltä hyvää palautetta siitä, miten heidät on otettu osastoillamme vastaan. Kesätyöntekijät osallistetaan projekteihin ja heidät nähdään arvokkaana osana yhteisöämme”, kertoo Meyer Turun henkilöstöjohtaja Tuulia Laakso.

Meyerillä on käytössä ainutlaatuinen ”opiskelijoille” -polku, joka tarjoaa selkeän reitin alalle työllistymiseen. Ensimmäisen ja toisen kesän aikana tuoreet osaajat suorittavat niin sanotun “haalariharjoittelun”, jonka jälkeen kolmas ja neljäs kesä kuluvat ammattiharjoittelun parissa. Myöhemmin valtaosa harjoittelijoista tekee omiin opintoihin kuuluvan opinnäytetyönsä Meyerille ja työllistyy  telakalle valmistumisensa jälkeen. Polku tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden kehittyä alalla ja rakentaa alkavaa uraansa turvallisessa ympäristössä. Samalla he tulevat tutuksi muun henkilöstön kanssa ja päinvastoin. 

Oman ajattelun ja taitojen kehittyminen vahvistaa uskoa omiin kykyihini ja antaa rohkeutta tarttua uusiin, jännittäviinkin haasteisiin.

Meyer Turun tavoittena on tarjota erityisesti teknisen alan opiskelijoille oman alan harjoittelumahdollisuuksia. Niin kuin arvata saattaa, myös Laura-Tuulian tulevaisuuden suunnitelmat liittyvät vahvasti opintojen loppuun saattamiseen, opinnäytetyön tekemiseen ja jo tutuksi tulleelle Turun telakalle työllistymiseen.

Kesätyöntekijätarina on osa Teknologiateollisuuden jäsenyritysten harjoittelijoista kertovaa sarjaa.

Teksti: Jenna Laine
Kuvat: Meyer Turku