Lausunto data-asetuksen toimeenpanosta
Teknologiateollisuus ry katsoo, että datasäädös muuttaa merkittävällä tavalla datan jakamisen käytänteitä Euroopassa. Asetuksella on tuntuvia oikeus- ja liiketoimintavaikutuksia teknologiateollisuuden eri toimialoilla aina laitevalmistajista ICT-palveluiden tarjoajiin ja verkottuneita koneita ja niiden liitännäispalveluita tuotannossaan käyttäviin yrityksiin. Tästä syystä data-asetuksen kansallisessa toimeenpanossa on panostettava erityisesti pk-yritysten riittävään ohjeistukseen ja neuvontaan sekä ennen kaikkea tukemaan selkeiden, yhteentoimivien käytänteiden kehittämistä.
Teknologiateollisuus ry pitää ehdotusta kansallisten toimivaltaisten viranomaisten asettamisesta ja työnjaosta kannatettavana. Huomioiden Liikenne- ja viestintävirastolle jo kehkeytymään lähteneen roolin EU:n digi- ja datasääntelyn keskeisenä viranomaisena, on tarkoituksenmukaista, että virasto toimisi myös data-asetuksen pääasiallisena valvontaviranomaisena sekä säädöksen edellyttämänä datakoordinaattorina eli keskitettynä yhteyspisteenä.
Teknologiateollisuus ry ehdottaa, että Liikenne- ja viestintävirastolle lisättäisiin tehtävä edistää datasäädöksessä määriteltyä yritysten datalukutaitoa. Lukutaitoa edistäviä toimenpiteitä voitaisiin ensisijaisesti suunnata pk-yrityksiin.
Tietosuojavaltuutettu vastaisi normaaliin tapaan henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä valvontatehtävistä datasäädöksen soveltamisen yhteydessä. On ennakoitavissa, että tietosuojasääntelyn kysymykset näyttelevät merkittävää roolia säädöksen toimeenpanossa. Teknologiateollisuus ry katsoo, että tietosuoja-asetuksen ja data-asetuksen yhteensovittaminen onkin välttämätöntä huomioida tietosuojavaltuutetun toimiston tavoitteissa, resursseissa ja osaamisessa.
Vaikka data-asetus tai esitysluonnos ei sitä vaadi, Teknologiateollisuus ry pitää hyvän hallinnon perusteiden pohjalta välttämättömänä, että lievempiä keinoja on aina käytettävä ennen seuraamusmaksumenettelyyn ryhtymistä, valvontatyön lähtökohtana tulee mielestämme olla ohjaus ja neuvonta. Seuraamusmaksun määrääminen on merkittävä hallintotoimi, jota tulee soveltaa ainoastaan vakavimmissa rikkomistilanteissa ja vasta silloin, kun muut keinot on käytetty loppuun.
Lisätietoja:
