Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Lausunnot Lausunto tekoäly- ja tekijänoikeuspienryhmien loppuraporteista

Lausunto tekoäly- ja tekijänoikeuspienryhmien loppuraporteista

Tekoälyn tuomaa merkittävää potentiaalia on hyödynnettävä kulttuuri- ja luovilla aloilla entistä aktiivisemmin, ja tunnistettava sen mahdollisuudet laajemmin kuin vain työn tehostumisen kautta. Esimerkiksi tekoälyä vahvasti hyödyntävä peliala on liikevaihdollisesti suurin luovan alan toimiala. Suomalaisen kulttuuriosaamisen ja tekoälyosaamisen yhdistäminen voi luoda pohjan peliteollisuuden ohella myös muille uusille kulttuuriviennin aloille. Tekoäly voi tukea kulttuurivientiä myös demokratisoimalla luovan sisällön kansainvälistämistä. Kulttuurialan on oltava kiinni ajassa, ja tekoälyn hyödyntäminen on siksi nostettava esille merkittävänä mahdollisuutena.

Kansallisen tason ratkaisuille tekoälyn tekijänoikeuskysymyksiin liittyen ei ole tarvetta. Tekoälyyn liittyvät tekijänoikeudelliset kysymykset ratkaistaan EU-tasolla ja kansainvälisillä sopimuksilla. EU:n tekoälyasetus sekä tekstin- ja tiedonlouhintaa sääntelevä DSM-direktiivi luovat kehikon tekoälyjärjestelmien kouluttamiseen ja käyttöön, eikä lisäsääntelylle ole tarvetta. Vaikuttaminen Euroopan komission tekoälytoimiston suuntaan tulee olla kansallisella tasolla koordinoitua ja tapahtua ministeriöiden yhteistyössä esimerkiksi digitoimiston koordinoimana. 

Lisätietoja: