Lausunto teollisuuspoliittisesta selonteosta
Maailmantalous on voimakkaassa murroksessa, johon vaikuttavat kasvavat kauppa- ja geopoliittiset jännitteet, digitaalisen talouden erittäin nopea kasvu, kamppailu teknologiajohtajuudesta ja kriittisistä raaka-aineista, sekä ilmastonmuutos. Yhdysvaltojen lähes kaikkiin sen kauppakumppaneihin kohdistamat tullitariffit muuttavat maailmankauppaa ja taloudellisten keskittymien välisiä suhteita nopeasti ja pitkäkestoisesti.
Toimenpiteiden ennalta-arvaamattomuus vaikuttaa lykkäävästi investointipäätöksiin yrityksissä. Uudessa tilanteessa on entistäkin tärkeämpää varmistaa Suomessa toimivien yritysten toimintaedellytykset ja kasvumahdollisuudet. On kyettävä vastaamaan kansainväliseen valtiontukikilpailuun ja torjumaan siitä aiheutuvia kilpailuvääristymiä. On vahvistettava Euroopan talousalueen toimivuutta ja resilienssiä sekä muodostettava vapaakauppaan perustuvia uusia kumppanuuksia Euroopan ulkopuolisten maiden kanssa.
Teollisuuspolitiikan pitää tukea näiden tavoitteiden saavuttamista.
Teknologiateollisuus on ollut kuultavana selonteosta teollisuuspolitiikasta eduskunnassa sekä talous- että ympäristövaliokunnissa.
Lisätietoja:
