Lausunto Verohallinnon arvonlisäveroilmoituksesta
Teknologiateollisuus ry kannattaa pitkän aikavälin verotuksen digitalisointiin, automatisointiin ja reaaliaikaistamiseen tähtäävien hankkeiden jatkamista, jonka osa uusi alv-ilmoitus on. Tähän liittyy kuitenkin kaksi tärkeää ehtoa:
1) uudistuksen tulee tukea pitkän aikavälin tavoitteita helpottaa yritysten veroraportointia sekä reaaliaikatalouden etenemistä. Myös EU:n hankkeet verotusmenettelyn digitalisoinniksi pitää huomioida kokonaisuudessa.
2) ajoitusta tulee miettiä tarkkaan, jotta yrityksille ei koidu järjestelmäuudistus- ja henkilöstökuluja hallinnollisiin velvoitteisiin koronakriisin ollessa pahimmillaan.