Nimityksiä Teknologiateollisuudessa: Mika Lallo työehtopäälliköksi ja Jukka-Pekka Kivioja Pohjois-Suomen aluepäälliköksi
Jukka-Pekka Kivioja on Teknologiateollisuuden uusi aluepäällikkö Pohjois-Suomessa.
Hänen asemapaikkansa on Oulu, ja toimialueeseen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi.
”Odotan, että pääsen toimimaan Pohjois-Suomessa Teknologiateollisuuden jäsenyritysten kanssa ja edistämään yhdessä yrityksille tärkeitä asioita. Haastavassa talous- ja maailmanpoliittisessa tilanteessa on mielestäni tärkeää, että toimimme tiiviisti yhdessä kaikille yhteisten tavoitteiden edistämisessä ja vaikuttamistyössä”, Kivioja sanoo.
”Toivon pääseväni osana tiimiämme kehittämään hyviä ratkaisuja, joilla turvataan teknologiateollisuuden kilpailukyky ja hyvät toimintaedellytykset tulevaisuudessa. On myös tärkeää luoda luontevaa vuoropuhelua ja yhdessä tekemistä teknologiateollisuuden eri sidosryhmien välille. Teknologiateollisuus on merkittävä toimiala, ja sen toimintaedellytyksiin niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin on kiinnitettävä erityistä huomiota”, sanoo Lallo.
Työelämä
Vientiyritykset menestyvät vain, jos ne pärjäävät nopeasti muuttuvassa, kansainvälisessä toimintaympäristössä. Teknologian nopea kehitys muuttaa työelämän, osaamisen ja työehdoista sopimisen tarpeita. Menestystä sekä yrityksille että työntekijöille taataan paikallisella sopimisella, yrityskohtaisilla työehtosopimuksilla ja hyvällä henkilöstöpolitiikalla.
- Taataan tuottavuutta ja parempaa työelämää työpaikoilla sopimalla. Menestystä työelämän muutoksissa taataan paikallisella sopimisella ja yrityskohtaisilla työehtosopimuksilla. Työpaikoilla tapahtuvaa sopimista tulee lisätä kaikissa sopimismalleissa, koska sillä luodaan edellytyksiä niin tuottavuuden kasvulle, henkilöstön hyvinvoinnille kuin paikalliselle luottamukselle.
- Vahvistetaan vientivetoista työmarkkinamallia. Suomi on viennistä riippuvainen kansantalous, ja hyvinvoinnin rahoittaminen on kiinni vientiyritysten globaalista menestyksestä. Siksi on välttämätöntä varmistaa, että työvoimakustannusten nousu mitoitetaan koko kansantaloudessa sellaiseksi, että se turvaa vientiyritysten kilpailukyvyn kansainvälisessä kilpailussa.
- Panostetaan hyvään henkilöstöpolitiikkaan. Yrityksissä tulee panostaa inklusiiviseen työkulttuuriin, jossa kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet kehittää osaamistaan ja menestyä. Hyvä työkulttuuri, osaava muutosjohtaminen sekä luottamuksellinen ilmapiiri työpaikalla ovat tärkeitä kilpailukykytekijöitä yrityksille. Ainoastaan vastuullisesti toimiva työnantaja menestyy ja saa parhaat osaajat.