Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Teknoblogi Osaajia on turha houkutella, jos todellisuus perillä on tyly – voimme kaikki vaikuttaa asenneilmapiiriin

Osaajia on turha houkutella, jos todellisuus perillä on tyly – voimme kaikki vaikuttaa asenneilmapiiriin

Petteri Orpon hallitusohjelmakin sen myöntää: työmarkkinoillamme on pula osaavasta työvoimasta, ja tuota pulaa paikkaamaan Suomeen tarvitaan kansainvälisiä osaajia. Oma arviomme jo ennen vaaleja oli, että Suomen nettomaahanmuuton olisi kasvettava noin 50 000 henkeen vuodessa, jos haluamme torjua huoltosuhteen heikkenemistä.  

Työhön johtavan maahanmuuton tarpeellisuudesta ja merkityksestä ei tunnu olevan epäselvyyttä tai juuri edes erimielisyyttä. Silti on aiheellista kysyä: osaammeko ja haluammeko todella myös omassa työarjessamme ottaa vastaan erilaisista taustoista tulevat kollegat ja nähdä vähän vaivaa sen eteen, että myös kansainvälisillä osaajilla olisi hyvä olla?  

”Osaammeko ja haluammeko todella myös omassa työarjessamme ottaa vastaan erilaisista taustoista tulevat kollegat?”

Haluamme Teknologiateollisuus ry:ssä tukea suomalaisen työelämän kehittymistä entistä vastaanottavaisemmaksi, tasa-arvoisemmaksi ja yhdenvertaisemmaksi. Rasismin tuomitsemme yksiselitteisesti ja näemme, että koko suomalaisen yhteiskunnan tulee tehdä hartiavoimin töitä monikulttuurisuuden edistämiseksi.  

Siksi olemme mukana tänään alkavassa Muutostöissä-kampanjassa. Kampanjaa on suunniteltu jo alkuvuodesta, mutta viimeaikainen keskustelu rasismista on osoittanut, että sen teemoille ja näkökulmille on ajankohtainen tilaus.   

Muutostöissä-kampanjaa toteuttamaan on saatu upea joukko erilaisia ääniä sosiaalisen median vaikuttajista. Kukin heistä tuo oman taustansa kautta esiin asioita, joiden avulla työelämämme voisi olla kaikille meille parempaa. Maahanmuuttajien kokemukset suomalaisesta työelämästä toivottavasti myös auttavat ymmärtämään paremmin heidän todellisuuttaan. Kampanjan tukemiseen ja toteuttamiseen osallistuu useita organisaatioita mm. työmarkkinakentältä sekä julkiselta sektorilta.

”Maahanmuuttajien kokemukset suomalaisesta työelämästä toivottavasti auttavat ymmärtämään paremmin heidän todellisuuttaan.”

Tutkimuksen mukaan suuri osa Suomeen työn takia muuttaneista viihtyy täällä hyvin, mutta parannettavaa meillä on – olipa kyse sitten lupien käsittelyajoista, peruspalveluista tai työelämän asenteista. 

Kansainväliset ammattilaiset ovat monille jäsenyrityksillemme tärkeä ja arvostettu voimavara. Teemme Sisyfoksen työtä, jos haluamme rekrytoida kansainvälisiltä työmarkkinoilta ammattilaisia Suomeen, mutta samaan aikaan yhteiskunnallinen ilmapiirimme viestittää heille, etteivät he välttämättä ole tervetulleita.  

Ajattele asia omalle kohdallesi: haluaisitko muuttaa työn perässä maahan, jossa perinteinen ja sosiaalinen media vilisisivät juttuja siitä, ketkä ovat oikeita suomalaisia ja ketkä eivät ja keillä on oikeus täällä asua tai tehdä työtä? Ehkä miettisit, onko tuo yhteiskunta sinulle ja lapsillesi turvallinen ja hyvä paikka elää. On hyvä, että Suomessa keskustellaan nyt rasismista ja kissa on nostettu pöydälle. Muutostöissä-kampanjan tarinoilla on siinä oma tärkeä roolinsa. 

Yritysten täytyy tehdä osansa, mutta asennemuutosta tarvitaan koko yhteiskunnan tasolla. Suomi ja suomalaiset tunnetaan maailmalla reiluina ja rehellisinä, voisimmeko kasvaa myös monimuotoisen työelämän kärkimaaksi?  

Muutostöissä-kampanjassa keskustelun herättäjinä toimii 20 erilaisista kulttuurisista taustoista tulevaa, Suomessa asuvaa somevaikuttajaa. Sen tavoitteena on avata silmät kulttuurisesti moninaisen työelämän mahdollisuuksille sekä sen esteille: tietämättömyydelle, ehdollistumille ja uskomuksille. Kampanjan rahoituksesta vastaa ja viestinnällisenä tukena toimii Teknologiateollisuus ry:n lisäksi yli 20 organisaation joukko kaupunkeja, oppilaitoksia, kansalaisjärjestöjä sekä merkittäviä työ- ja elinkeinoelämän toimijoita. Kampanjan suunnittelija ja koordinoija on vaikuttajamarkkinointitoimisto PING Helsinki. Kampanjaan voit tutustua tarkemmin täällä.  Somealustoilla sitä voi seurata ja osallistua hashtagilla #muutostoissa.