Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Yritystarinat Proventia on panostanut miljoonia sähköisen ajoneuvoteknologian kehittämiseen – ”Kymmenen vuotta on lyhyt aika tutkimuksesta markkinoille”

Proventia on panostanut miljoonia sähköisen ajoneuvoteknologian kehittämiseen – ”Kymmenen vuotta on lyhyt aika tutkimuksesta markkinoille”

Työkoneiden päästöjen puhdistusratkaisuja valmistava ja sähköautoihin testausjärjestelmiä tekevä Proventia ei halua juuttua vain yhteen vihreän energian muotoon. ”Olemme kaikkiruokaisia teknologian suhteen”, toteaa toimitusjohtaja Jari Lotvonen. Rahoituspuolella olisi syytä muistaa, että matka tutkimuksesta markkinoille kestää vuosia.

Alun perin työkoneiden päästöjen puhdistusratkaisuihin keskittynyt Proventia valmistaa nykyisin myös ratkaisuja sähköisiin ajoneuvoihin ja työkoneisiin.

”Visiomme on nollapäästöisyys. Ymmärsimme jo vuosia sitten, ettei meidän kannata olla mukana vain yhdessä teknologiassa – työkoneiden päästöjen vähentämisessä – vaan nähdä isompi kokonaisuus”, sanoo Proventian toimitusjohtaja Jari Lotvonen.

Oululaisyritys toimiikin globaalisti ja auttaa työkoneiden ja ajoneuvojen valmistajia kehittämään energiatehokkaita, ympäristöystävällisiä ja vähäpäästöisiä ajoneuvoja.

  • Proventia Group on oululainen yritys, jolla on toimintaa Oulussa, Tšekeissä ja Englannissa.
  • Kansainvälisesti toimiva suomalainen teknologiayhtiö, joka tarjoaa ratkaisuja ja palveluja moottori-, työkone- ja ajoneuvoteollisuuteen. Yhtiön teknologiat mahdollistavat puhtaammat ja päästöttömämmät ajoneuvot ja työkoneet.
  • Kehittää ja valmistaa modulaarisia testauskeskuksia sähkö- ja hybridiajoneuvojen ja akkujen tuotekehitykseen sekä työkoneiden energiatehokkuutta parantavia ja päästöjä vähentäviä järjestelmiä ja komponentteja.
  • Yrityksen visiona on nollapäästöisyys. 
  • Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 190 alan ammattilaista Suomessa ja Tšekissä.
  • Liikevaihto 46,6 miljoonaa euroa vuonna 2021

Lotvosesta ei ole järkevää keskittyä vain yhteen vihreään energiamuotoon.

”Me Proventialla olemme kaikkiruokaisia teknologian suhteen. Kaikkihan me haluamme päästä eroon fossiilisista polttoaineista. Se kakku on niin iso, että jokaiselle uusiutuvalle energiamuodolle on löydettävissä soveltuva alue. En usko yhteen energiamuotoon, joka ratkaisisi kaiken.”

Jo hyväksyntäprosessit voivat viedä vuosia

Sähköisen ajoneuvoteknologian kelkkaan hyppääminen on ollut Jari Lotvosen mukaan kiinnostava, mutta ei ihan helppo loikka.

”Se on vaatinut isoja panostuksia. Tämän alueen kehittäminen syö yhä rahaa.”

Proventia on panostanut miljoonia euroja sähköisen ajoneuvoteknologian tuotekehitys- ja testausjärjestelmien kehittämiseen. Ensimmäinen sähköautojen testaukseen tarvittava testisolu valmistui reilu viisi vuotta sitten, vuonna 2017. Ensimmäinen testisolu vetypolttokennojen testaamiseen toimitetaan tulevana kesänä.

Lotvonen muistuttaa, että kymmenen vuotta on lyhyt aika tuotekehitykseen panostamisessa ja markkinoiden kehittämisessä. Se pitäisi hänestä huomioida myös rahoituspuolella.

”Tuotekehityshankesuunnitelmissa kysytään usein, kuinka paljon hanke luo liikevaihtoa seuraavien 1–3 vuoden aikana. Täysin uusien teknologisten ratkaisujen osalta aikajänne on liian lyhyt – pelkästään hyväksyntäprosessit voivat viedä vuosia.”

Proventian kolme tärkeintä toivetta uudelle hallitukselle ja eduskunnalle: Suomesta protopaja, ei koulutusleikkauksille, Suomi houkuttelevaksi.

Sähköteknologiaa työkoneisiin

Sähköisen ajoneuvoteknologian testauksen haltuunotosta huolimatta Proventian perusliiketoiminta säilyy Lotvosen mukaan työkoneissa.

”Se on yhtiömme kivijalka.”

”Olemme panostaneet työkoneteknologiaan 25 vuotta, ja sitä meiltä tullaan maailmalta hakemaan.”

Aloilleen Proventia ei kuitenkaan jää. Se tuo työkonemaailmaan ”osaamaansa sähköteknologian etumatkaa”.

”Akkujen ja sähköisten voimalinjojen tuotekehitys- ja testausratkaisuista kertyneestä osaamisesta meillä on hyötyä työkoneiden uusia ratkaisuja kehittäessä”, iloitsee Lotvonen, joka on itse automaatioinsinööri ja johtajanakin hyvin kiinnostunut teknologian kehittämisestä.

Hänen mukaansa sähköistyminen lisääntyy työkonemaailmassa mutta merkittävästi hitaammin kuin henkilöautoissa.

”Monissa työkoneissa energiantarve on niin suuri, että se ei toimi pelkällä akulla. Näemme, että tulevaisuudessa työkoneissa polttomoottorit säilyvät yhtenä voimanlähteenä, mutta jatkossa ne toimivat uusiutuvilla polttoaineilla. Sen lisäksi tulee sähkömoottoreita ja vetypolttokennoja.”

Proventia on satsannut akkuteknologian kehitykseen.

”Polttomoottorit ja vetypolttokennot tarvitsevat rinnalleen myös akun ja tietysti myös täyssähköiset työkoneet”, Lotvonen toteaa.

Yritys on kehittänyt nimenomaan työkoneisiin soveltuvan suuritehoisen akkuratkaisun.

”Tässä pystymme hyödyntämään paitsi akkutestausosaamistamme myös pitkää historiaamme työkoneista. Lisäksi meidät tunnetaan jo työkonemaailmassa hyvin. Myös työkoneet muuttuvat päästöttömiksi. Tämä on kehityssuunta, mutta siirtymä vie enemmän aikaa kuin autoteollisuudessa.”

Proventian toimitusjohtaja Jari Lotvonen keskustelemassa hymyillen työntekijöiden kanssa.
”Proventia on minun kaltaiselleni teknologiaihmiselle paratiisi. Saan saman viikon aikana keskustella sekä polttomoottoreista, sähköisistä voimalinjoista että vetypolttokennoista”, toimitusjohtaja Jari Lotvonen iloitsee. Hän on ollut lähes 20 vuotta Proventialla töissä.

Tuotekehityksen lisäksi Proventia on investoinut omaan valmistukseen. Tšekin tehtaaseen on investoitu tähän mennessä noin kuudella miljoonalla eurolla. Tehdas perustettiin vuonna 2018, ja suurempiin tiloihin siirryttiin viime vuonna.

Proventian tuotekehitys ja protovalmistus tapahtuu Suomessa. Täällä valmistetaan myös testausjärjestelmät ja lämpöeristeitä. Tšekeissä toimii sarjatuotantotehdas, joka palvelee työkonevalmistajia.

”Suurin osa asiakkaistamme on Keski-Euroopasta. Siksi Tšekki on logistisesti järkevä sijainti. Rehellisyyden nimessä siinä on myös iso kustannusero Suomeen”, Lotvonen toteaa.

Hiilijalanjälki hitsausjälkeä kiinnostavampi

Ajureina uusissa innovaatioissa ja investoinneissa Proventialla on fossiilisista polttoaineista eroon pääseminen ja siirtyminen vihreään energiaan. ”Ei riitä, että tuotteillamme saamme aikaan hyvää. Pyrimme myös itse aktiivisesti pienentämään hiilijalanjälkeämme sekä toimimaan vastuullisena yrityskansalaisena.”

Lotvosen mukaan vastuullisuudesta on tullut merkittävä kriteeri myös rahoittajien silmissä parin viime vuoden aikana.

”Se on ollut meilläkin iso draiveri toiminnan kehittämisessä.”

Proventia kertoo huomioivansa kaikessa toiminnassaan ihmiset, ympäristön ja tulevat sukupolvet. Niistäkin asiakkaat kysyvät yhä enemmän.

Proventialla on ESG-ohjausryhmä, jossa käydään läpi niin ympäristöön, yhteiskuntavastuuseen, henkilöstön hyvinvointiin kuin hallintotapaan liittyviä asioita.

”Ennen asiakas teki laatu-auditin tehtaalle, nyt se on ESG-audit. He eivät tule enää katsomaan, miten osia hitsataan, vaan he haluavat tutkia yrityksen hiilijalanjälkeä.”

Asiakkaiden välillä on kuitenkin isoja eroja.

”Fakta on vielä se, että kun ostopäätöksen kärkikolmikkona ovat teknologia, hinta ja vastuullisuus, ensimmäisinä ovat edelleen teknologia ja hinta. Niiden pitää olla kunnossa, sitten voidaan alkaa rankata vastuullisuusasioita.”

Lisää osaamista vedyn ympärille

Lotvonen ei lähde veikkaamaan, milloin nollapäästöisyys on teollisuudessa todellisuutta.

”Se ei ole ihan helppo tavoite. Se vaatii pitkäjänteistä ja kovaa työtä sekä määrätietoista sitoutumista.”

Proventian toimitusjohtaja Jari Lotvonen hymyilemässä laitteiston edessä, taustalla työntekijä.
Jari Lotvosen lempiharrastus on sähkönseuranta. ”Juuri tällä hetkellä tuulivoimasta saadaan energiaa vain 4,1 prosenttia. Olisipa hienoa, jos tuulisena päivänä tehtyä vetyä voisimme nyt muuttaa polttokennolla takaisin sähköksi.”

Lotvosesta päästöjen vähentäminen on sinänsä tavoitteena helppo. Hän myös uskoo, että puolittuminen on mahdollista vuoteen 2030 mennessä, mutta täysi nolla vuoteen 2050 mennessä on haasteellinen.

”Asioita pitäisi ruveta tapahtumaan ihan eri malliin kuin nyt. Kaikki lähtee vihreästä energiasta. Jos miettii yksistään Suomen kilpailukykyä, on tärkeää, että vihreää energiaa on mahdollisimman paljon.”

Hänestä tuulivoima pitää saada nopeasti asennettua täyteen volyymiinsa ja vetylaitokset tuulipuistojen viereen.

”Sitten energiaa on yllin kyllin, ja se on vihreää energiaa.”

Lotvonen toivoo vetyinvestointeihin vauhtia.

”Montako vuotta vedystä on puhuttu? Suomessa pitäisi olla vedyn ympärillä paljon enemmän osaamista. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa tulisi olla alan opetusta, ja yritysten tuotekehitykseen pitäisi saada pitkäjänteistä rahoitusta. Lisäksi Suomeen on saatava houkuteltua ulkomaisia yrityksiä, joilla on rahaa. Näihin vetyhankkeisiin tarvitaan isoja pääomia.”

Työvoimaa mukavasti

Työvoiman suhteen Proventialla on ollut hyvä tilanne. Oulun alue on ollut perinteisesti telekommunikaatioalue.

”Meillä ei ole kovin paljon työpaikkakilpailijoita. Lisäksi teemme tiivistä ja hyvää yhteistyötä ammattiopiston, ammattikorkeakoulun ja yliopiston kanssa”, Lotvonen kertoo.

Esimerkiksi Oulun yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa järjestetään ajoneuvo- ja työkonetekniikan opetusta. Proventia on Lotvosen mukaan yksi aktiivisimmista yhtiöistä vaikuttamassa siihen, että sähköajoneuvojen teknologiaa on alettu opettamaan näissä oppilaitoksissa. Hän ei kuitenkaan tuudittaudu hyvään nykytilanteeseen.

”Oulussa on paljon mahdollisuuksia ja kilpailu kiristyy. Pitää myös muistaa, että tämä osaavien työntekijöiden saatavuus on Eurooppa-tason ongelma. Sama tilanne meillä on Tšekeissä ja myös Englannissa.”

Proventian toimitusjohtaja keskustelemassa tietokoneella työtä tekevän työntekijän kanssa.
Suomi on Jari Lotvosen mielestä korkean teknologian kehittämiseen hyvä maa. ”Täällä on sitoutunutta henkilökuntaa ja osaavaa porukkaa.”

Suomea Lotvonen pitää hyvänä toimintaympäristönä Proventian kaltaiselle yritykselle.

”Korkean teknologian kehittämiseen Suomi on hyvä maa.”

Hän arvostaa sitoutunutta henkilökuntaa ja osaavaa porukkaa, mutta Suomi ei ole hänestä optimaalisin paikka kustannustehokkaaseen valmistamiseen.

”Se on karu fakta. Me olemme pikkuisen syrjässä päämarkkinoista, ja oma markkinamme on pieni ja työvoima rajallista. Ei tarvitse olla isokaan uusi auto- tai akkutehdas, kun pulmaksi nouse työvoima. Mistä sitä saataisiin, kun sitä ei riitä nykyisinkään?”

Teksti: Marjo Vuorinen

Kuvat: Tuuli Nikki