Saimme selkeyttä ja luottamusta yrityskohtaisella työehtosopimuksella
Siilin arvoja ovat vastuullisuus, ihmiskeskeisyys, ilo ja päämäärätietoisuus. Yrityksessämme oli aikaisemmin käytössä toimialan yleinen työehtosopimus, mutta halusimme omia arvojamme henkivän selkeän ja yksinkertaisen työehtosopimuksen. Siten työstimme vuoden 2023 alussa uuden, yrityskohtaisen sopimuksen.
Alusta asti oli selvää, että teemme työehtosopimuksen kuunnellen käyttäjien eli ”siilien” tarpeita, ja luomisprosessiin osallistettiinkin yli sata siiliä. Toki tiedostimme, että meidän pitää etsiä kompromisseja.
Puhuimme projektin aikana TES-kakusta ymmärtäen, että emme voi leipoa kakun sisään kaikkia herkkuja. Meidän piti yhdessä tunnistaa se, mikä on tärkeää juuri meidän yhteisöllemme tärkeää. Me koimme tärkeäksi inklusiivisuuden edistämisen.
Nyt koemme, että olemme omalla työehtosopimuksellamme vahvistaneet inklusiivista kulttuuriamme. Meille on Siilillä tärkeää, että voimme osaltamme edistää ihmislähtöistä ja yhdenvertaista työelämää, ja tämä on otettu huomioon työehtosopimuksessamme. Konkreettisesti tämä näkyy esimerkiksi siten, että lapsettomuushoidoista ja sukupuolenkorjaushoidoista johtuva työkyvyttömyys on palkallista, sekä perhevapaauudistuksella, jonka avulla pyrimme edistämään tasa-arvoisempaa vanhemmuutta.
Oma työehtosopimus luo selkeyttä ja turvaa. Riski sopimuksettomaan tilaan joutumisesta on pienempi ja palkankorotusten aikataulu sekä suuruus ennustettavampaa. Tämä on kokonaisuutena vahvistanut yhteisössämme vaalittua luottamusta, ja sopiminen on osaltaan entisestään lisännyt joustavuutta.
”Riski sopimuksettomaan tilaan joutumisesta on pienempi ja palkankorotusten aikataulu sekä suuruus ennustettavampaa.”
Kokonaisuutena onnistuimme luomaan työehtosopimuksen, joka sopii hyvin Siilin kulttuuriin ja arvoihin. Projektimme puhuu siitä, että työehtosopimus ei ole vain juridinen asiakirja, vaan myös voimakas viesti siitä, millainen organisaatio haluaa olla ja mitä se arvostaa.
Yksi tärkeä näkökohta oli työehtosopimusprojektin keskittyminen käyttäjien eli siilien tarpeisiin palvelumuotoilun työtapojen avulla. Tämä lähestymistapa on erityisen tehokas, koska se ottaa huomioon työntekijöiden kokemukset ja odotukset. Kuuntelemalla työntekijöitä tunnistimme asiat, jotka ovat Siileille tärkeitä. Prosessin yhteydessä varmistettiin, että työehtosopimus vastaa näitä tarpeita.
Toivomme, että meidän esimerkkimme innostaa organisaatioita rohkeasti kehittämään omia työehtosopimuksiaan oman yhteisön arvoista ja tarpeista käsin.
Kirjoittaja Taru Salo on Siili Solutionsin henkilöstöjohtaja.