Upottaako vientimalli naiset ikuiseen palkkakuoppaan, Petteri Rautaporras?
Eduskunta käsittelee parhaillaan lakiesitystä vientivetoisesta palkkamallista, jonka on väitetty upottavan julkisella sektorilla työskentelevät naiset ikuisiksi ajoiksi palkkakuoppaan. Tämä ei kuitenkaan ole vientimallin tavoite eikä edes seuraus. Johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras avaa, mistä mallissa on oikeasti kysymys.
Vientiteollisuuden työllisyydelle ja Suomen kansantaloudelle on olennaista, että työmarkkinoiden kehityksessä otetaan huomioon yritysten mahdollisuudet pärjätä kansainvälisillä markkinoilla. Samalla voidaan kuitenkin huolehtia myös naisvaltaisten alojen palkkakehityksestä.
Mitä koko vientivetoinen palkkamalli lähtökohtaisesti edes tarkoittaa, johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras?
– Vientimallin tarkoitus on turvata Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnin kasvu sekä myös julkisen sektorin rahoituksen suotuisa kehitys. Tämä tavoite onnistuu parhaiten silloin, kun suomalainen vientiteollisuus pärjää kansainvälisillä markkinoilla.
– Vientiteollisuuden menestymistä edesauttaa merkittävästi hyvä kustannuskilpailukyky. Kustannuskilpailukyvyn suotuisa kehitys taas edellyttää sitä, että vientiteollisuuden kustannukset eivät voi kehittyä suhteessa tuottavuuteen nopeammin kuin kilpailijamaissa.
– Vientiteollisuuden kustannuksiin taas vaikuttaa sen omien palkkakustannusten lisäksi olennaisesti myös muiden alojen palkkakustannusten kehitys. Itse asiassa muiden alojen palkkakustannusten nousulla on suurin piirtein sama vaikutus vientiteollisuuden kustannuskehitykseen kuin sen omien palkkakustannusten nousulla on. Suomalaisen vientiteollisuuden kilpailukyvylle on siis ihan yhtä tärkeää, miten muiden alojen palkat kehittyvät kuin se, miten sen omat palkat kehittyvät.
– Ydinajatus on mitoittaa koko kansantalouden palkkakustannusten kehitys sen tason mukaisesti, minkä vientiteollisuus arvioi omissa neuvotteluissaan kykenevänsä kantamaan.
Miksi tällainen malli tarvitaan, jos työnantajaliitot joka tapauksessa koordinoivat palkankorotustason työmarkkinaneuvotteluissa keskenään ja valtakunnansovittelija on jo vuosikymmeniä huolehtinut siitä, ettei päänavaajan tekemää palkkaratkaisua ylitetä.
– Laki vahvistaa ja selkiyttää jo pitkään käytäntönä ollutta tapaa, jossa sovittelija puolustaa vientiteollisuudessa syntyvää päänavausta. Laki tulee todennäköisesti vähentämään sovitteluun päätyvien työriitojen määrää, koska kaikille on jatkossa selvää, että päänavaajantason ylittäviä ratkaisuita ei pysty enää tekemään sovittelujärjestelmän kautta. Jokaisen päänavausta seuraavan neuvotteluosapuolen ei tarvitse periaatteen vuoksi haastaa yleistä linjaa sovittelijalla osoittaakseen ammattiliiton jäsenille, että ovat tehneet kaikkensa saadakseen madollisimman korkeat korotukset.
– Laki antaa siis sovittelijalle jopa nykyistä vahvemman roolin, jonka avulla hän voi puolustaa yleisen linjan sopineita päänavaajia, jotka ovat tehneet työmarkkinakierroksella vastuullisen sopimuksen avoimessa kansainvälisessä kilpailussa toimivalla sektorilla.
– Yksityisellä sektorilla koordinaatio on toiminut ja työnantajat ovat sitoutuneet siihen vahvasti. Vuoden 2022 tapahtumat kuitenkin toivat rajulla tavalla esiin sen, että sovittelijan ja erityisesti mahdollisen sovittelulautakunnan roolia on tarvetta selkeyttää.
Tavoitteena siis on, että kunta-alan työntekijät tai matalapalkka-aloilla työskentelevät eivät voi koskaan saada korkeampia korotuksia kuin teollisuuden työntekijät? Eikö se ole epäsolidaarista ja epäreilua?
– Mallissa on kysymys siitä, että valtakunnallisten työehtosopimusten kautta tapahtuva palkanmuodostus on kansantalouden kannalta kestävällä pohjalla. Koska Suomi on vientivetoinen avoin markkinatalous, on välttämätöntä, että avoimessa kansainvälisessä kilpailussa toimiva vientisektori määrittää työehtosopimusten kautta tapahtuvaa työvoimakustannusten nousua. Vain sillä tavoin voidaan turvata suomalaisen työn kustannuskilpailukyky ja vain sillä tavoin voidaan pitää huolta hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta.
– On kriittisen tärkeää ymmärtää, että mahdollisia palkkakuoppia on erittäin vaikeaa tai lähes mahdotonta korjata valtakunnallisten työehtosopimusten kautta. Erityisen vaikeaa tämä lienee juuri julkisella sektorilla, jossa samaa korotustasoa sovelletaan valtavan laajalle joukolle eri ammatteja.
– On kertakaikkisen mahdoton ajatus, että julkinen sektori olisi Suomen kaltaisessa maassa palkankorotusten suuruutta määrittelevä taho. Näinhän käytännössä tapahtui 2022 ratkaisussa, jossa kuntasektorilla muodostettiin pohja myöhemmin käynnistyville vientiteollisuuden ratkaisuille. Näin ei vain yksinkertaisesti voi olla.
Miten lain voimaan tullessa sitten voidaan varmistaa naisvaltaisten matalapalkka-alojen palkkakehitys?
– Palkat kehittyvät kaikilla sektoreilla työehtoratkaisujen lisäksi myös markkinaehtoisesti. Jos se on liiketaloudellisesti kannattavaa, palkat joustavat työvoimapulasta kärsivillä aloilla ylöspäin. Edellytyksenä on, että työnantajalla – olkoonpa se yksityinen tai julkinen – on varaa maksaa korkeampia palkkoja.
– Markkinaehtoisuuden lisäämisen lisäksi esimerkiksi julkisen sektorin ammattiliitot voisivat pohtia keskinäistä solidaarisuutta. Miksei voisi olla niin, että suuri joukko saisi sopimusten sisällä himpun vähemmän, jotta toisia voitaisiin nostaa palkkakuopasta, jos siis sellaisia ylipäätään on? Voisiko yksi ratkaisu ongelmaan olla yleiskorotuspainon pienentäminen ja työpaikkakohtaisuuden lisääminen?
– Ruotsissa tehdään julkiselle sektorille paljon kokonaan numerottomia sopimuksia eli nollakorotuksia! Ja silti palkat kehittyvät varsin suotuisasti.
Miksi ammattiliitot suostuisivat siihen, että naapuri voi saada korkeammat korotukset kuin oman liiton jäsenet?
– Hyvä kysymys. Helposti voisi kuvitella, että solidaarisessa ammattiyhdistysliikkeessä ei olisi pienintäkään ongelmaa suostua siihen, että joku saa enemmän kuin joku toinen. Tosielämä ja työmarkkinarealismi valitettavasti vain tuntuu olevan sellaista, että ammattiliitot eivät juuri ole olleet vapaaehtoisesti valmiita antamaan omistaan, jotta joku toinen saisi enemmän.
– Ruotsissa viennin päänavauksen ylittäviä ratkaisuja on tehty harvoin. Tällaiset ratkaisut ovat usein syntyneet varsin laajan konsensuksen seurauksena siitä, että kollektiiviperusteinen ylitys tietylle alalle on todella tarpeen. Konsensukseen on voitu päätyä vain siten, että ammattiliitto on ensin saanut vakuutettua muut ammattiliitot ja sen jälkeen myös työnantajat asiasta. En pidä tällaista lainkaan mahdottomana asiana Suomessakaan, joskin ihan lähivuosina tämä näyttää epätodennäköiseltä.
Eikö palkkojen pitäisi määräytyä vapaasti toimialojen omien tarpeiden mukaan?
– Puhtaassa markkinataloudessa näin tapahtuu. Sellaisessa mallissa työehtosopimukset eivät häiritse palkanmuodostusta. Tällöin parhaiten menestyvät yritykset maksavat hyville työntekijöilleen hyvää palkkaa houkutellakseen lisää työvoimaa. Heikommin menestyvissä yrityksissä palkat nousevat hitaammin.
– Mikäli työnantaja tarvitsee työvoimaa, on sen pystyttävä maksamaan kilpailukykyistä palkkaa. Työvoima liikkuu parhaiten maksaviin eli kaikkein tuottavimpiin yrityksiin. Osa yrityksistä ei pärjää kilpailussa ja joutuu poistumaan markkinoilta. Tätä kutsutaan myös luovaksi tuhoksi.
– Suomessa, jossa kollektiivisopimisella on vahva rooli palkanmuodostuksessa, tulee niin työmarkkinoiden toimivuuden kuin kustannuskilpailukyvystä huolehtimisen vuoksi koordinoida työehtosopimusperusteista kustannusten nousua.
Mitä virkaa valtakunnansovittelijalla enää on, jos hän ei voi riitatapauksissa enää sopia palkankorotuksista?
– Yleisen linjan määrittelemän kustannusvaikutuksen sisällä on paljon liikkumavaraa ratkaisun löytämiseksi.
– Työehtoneuvotteluissa ovat agendalla kaikki muutkin työehdot palkantarkistusten lisäksi. Useilla työehtosopimusten kohdilla on kustannusvaikutuksia ja osapuolten parannusehdotukset näihin tekstikohtiin sisältävät kustannuksia lisääviä tai vähentäviä elementtejä. Neuvotteluissa on siis paljon erilaisia elementtejä, joista sopimus muodostuu. Sovittelijan pöydällä on vähän tilanteen mukaan suuri joukko liikkuvia osia, joista sovintoehdotusta sorvataan.
– Joskus tilanteen ymmärtämiseksi ja ratkaisun löytämiseksi tarvitaan ulkopuolisen sovittelijan näkemystä pientenkin riitaisuuksien yhteensovittamiseksi.
Miksi työnantaja suostuisi tekemään korkeampia korotuksia tietäessään, että sovittelija ei voi ylittää vientiteollisuuden sopimusta?
– Ei ole lainkaan tavatonta, että työnantajilla sekä ammattiliitolla on samansuuntaisia ajatuksia viennin päänavauksen ylittävästä tasosta. Kuten edellä todettu, on useita erilaisia tapoja hakea osapuolia tyydyttävää ratkaisua, päänavauksen puitteissakin.
– Lähtökohta on kuitenkin se, että päänavausta ei ylitetä. Näin ollen mahdolliselle ylitykselle täytyy olla erittäin hyvät perustelut ja sen takana tulee olla laaja konsensus sekä palkansaajien että työnantajien keskuudessa.
Työnantajat väittävät usein, että kunta-alan palkankorotukset valuvat yritysten kustannuksiin. Miten se tapahtuu?
– Aloitetaan hieman helpommalla esimerkillä. Miten esimerkiksi vartiointialan palkankorotukset valuvat vientialan kustannuksiin? Varsin suoraviivaisesti siten, että vartiointiyritykset pyrkivät erittäin todennäköisesti nostamaan hintojaan kustannusten nousun seurauksena.
– Kunta-alan palkankorotusten vaikutus ei ole aivan yhtä suoraviivainen, mutta ilmeinen se on joka tapauksessa. Julkisen sektorin palkat maksetaan verovaroista tai muista julkisen sektorin tuloista. Kun palkat nousevat, täytyy veroja kerätä enemmän.
– Ja kun veroja täytyy kerätä enemmän, vaikuttaa se ainakin kahta kautta vientiteollisuuden kustannuksiin. Ensinnäkin yritykset maksavat huomattavan määrän erilaisia veroja. Yritysten verotaakan kasvu tarkoittaa käytännössä kustannusten nousua.
– Lisäksi veronkorotukset vaikuttavat vientiteollisuuteen ostovoiman kautta. Kun veroja nostetaan, heikentää se työntekijöiden ostovoimaa. Työehtosopimusneuvotteluissa ostovoima on kenties keskeisin palkansaajien argumentti palkankorotusten perusteluun. Veronkorotukset lisäävät siis palkkapaineita koko kansantalouteen ja ovat siten hyvin haitallisia myös kustannuskilpailukyvyn näkökulmasta.
– Vielä yksi merkittävä vaikutuskanava: heijastusvaikutukset muille aloille. Kunta-alan sopimus vaikeuttaa neuvottelukierrosta yksityisellä sektorilla, kun palkkaohjelma tuo automaattisesti vientialoja suuremmat korotukset. Muille aloille tulee kunta-alan ratkaisun takia kovaa painetta tehdä viennin päänavausta korkeammat sopimukset, ja ne taas valuvat edelleen erilaisia palveluita ostavien vientiyritysten kustannuksiksi.
Onko vientimalli kansainvälisten sopimusten vastainen?
– Ei ole. Vientivetoinen työmarkkinamalli on käytössä laajalti muissakin Pohjoismaissa, Ruotsissa se on toiminut jo useita kymmeniä vuosia. Vientimalli ei estä työehto-osapuolia sopimasta keskenään yleisen linjan ylittäviäkin korotuksia, joten sopimusautonomia ei ole uhattuna.
Lisätietoja:
