Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Lausunnot Lausunto sähköisistä liiketoimintatositteista

Lausunto sähköisistä liiketoimintatositteista

Teknologiateollisuus suhtautuu varovaisen myönteisesti eurooppalaisen EN 16931 -standardin mukaisen verkkolaskutuksen säätämiseen velvoittavaksi yritystoiminnassa, mutta korostaa huolellisen yritysvaikutusten arvioinnin merkitystä.

Standardimuotoisen verkkolaskutuksen vahvistaminen on luonteva jatko kehitykselle, jossa taloushallinnon prosesseja digitalisoidaan ja automatisoidaan. Rakenteinen ja yhteentoimiva laskudata parantaa tiedon laatua, vähentää virheitä ja mahdollistaa laajemman automaation yritysten omissa prosesseissa sekä viranomaisraportoinnissa.

Mahdollinen lainsäädäntö edellyttää kuitenkin arviomuistiota perusteellisempaa ja systemaattisempaa yritysvaikutusten arviointia. Erityisesti on arvioitava vaikutuksia pk-yrityksiin, toimialakohtaisia eroja, investointitarpeita, järjestelmämuutosten kustannuksia sekä hallinnollisen taakan kehitystä. Lisäksi velvoitteiden laajentaminen edellyttää riittävän pitkää siirtymäaikaa sekä selkeää ja ennakoivaa ohjeistusta yrityksille.

Peppol-hankintasanomien osalta katsomme, että käyttöönottoa tulisi edistää ensisijaisesti julkisen sektorin kautta. Julkisten hankintayksiköiden velvoittaminen tai vahva ohjaaminen Peppol-tilausprosessin hyödyntämiseen vauhdittaisi käyttöönottoa ja loisi markkinoille selkeän suunnan ilman, että yrityksille säädettäisiin yleistä velvoitetta. Emme kannata sitä, että yksityisten toimijoiden välisistä hankintasanomista säädetään lailla.

Rakenteisten sähköisten kuittien osalta etenemisen tulisi olla vaiheittaista ja hallittua. eKuitin edistäminen on perusteltua, mutta emme kannata velvoitetta tarjota sähköisen kuitin yhteydessä aina rakenteista kuittidataa. Sääntelyssä tulisi aluksi keskittyä siihen, että sähköinen kuitti on tarjolla ja paperikuitti annetaan vain pyydettäessä, ja mahdollisia laajempia velvoitteita arvioida myöhemmin markkinan ja järjestelmäratkaisujen kehittyessä.

Lisätietoja: