Tiedote

Jaakko Hirvolasta Teknologiateollisuus ry:n uusi toimitusjohtaja

Diplomi-insinööri Jaakko Hirvola, 58, on valittu Teknologiateollisuuden uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.7.2018. Nykyinen toimitusjohtaja Jorma Turunen jatkaa Teknologiateollisuuden palveluksessa kesäkuun loppuun asti.

Hirvola siirtyy Teknologiateollisuuteen tilintarkastus- ja konsulttiyhtiö EY:n toimitusjohtajan paikalta, johon hänet valittiin vuonna 2014. Sitä ennen hän on työskennellyt liikkeenjohdon konsulttina ja johtotehtävissä EY:ssä, Capgeminillä ja Affectolla, jonka maajohtajana hän toimi ennen siirtymistään EY:lle.

”Jaakko Hirvola on teknologia-alalla tunnettu ja tunnustettu kasvun ja uudistumisen puolestapuhuja. Hän tuntee erinomaisesti teknologiateollisuuden tilanteen ja haasteet. Digitalisaation asiantuntijana hän tietää, miten nopeaa Suomen ja maailman muutos tällä hetkellä ja varsinkin tästä eteenpäin on. Toivotan Jaakon lämpimästi tervetulleeksi Suomen merkittävintä vientialaa edustavaan Teknologiateollisuuteen. Jaakon vetovastuulla jatkamme työtä alan uudistumisen puolesta, Suomen pitkäaikaista etua ajatellen” Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa sanoo.

”Konsulttina minulla on ollut etuoikeus tutustua laajasti alan yrityksiin ja nähdä, miten niissä on tartuttu toimialamurrosten, digitalisaation ja globalisaation tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Näiden kokemusten rohkaisemana on innostavaa päästä rakentamaan teknologiateollisuuden yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä kohti kansainvälistä menestystä, Suomen parhaaksi”, Jaakko Hirvola toteaa.

Jaakko Hirvola

Jaakko Hirvola

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jaakko Hirvola 0400 633 751, jaakko.hirvola@fi.ey.com
Johtaja Nora Elers, 050 574 6977, nora.elers@teknologiateollisuus.fi

 

 

Jaakko Hirvola (kuva: EY)