Abloyn tuotteita
Yritystarina

Abloyn digiharppaus: Avain matkasi pilvipalveluun

Mitä yhteistä on Eiffel-tornilla, Eremitaašilla ja Suomen Pankilla? No se tietenkin, että niitä suojaavat Abloyn lukitusratkaisut. Yli sata vuotta sitten tehty suomalainen keksintö on ottanut pitkän harppauksen maailmalle ja kehittynyt digitaalisen ajan älykkääksi lukitusjärjestelmäksi. Digiosaaminen on nyt keskeistä myös lukitusbisneksessä.

Abloy on suomalaisille ja miljoonille ihmiselle ympäri maailman likimain yleisnimi, synonyymi sanalle avain. Yhä useampi tietää myös, että Abloy on kova sana sähköisen lukituksen ja digitaalisen kulunvalvonnan maailmassa. Tällöin kyse on esimerkiksi siitä, että järjestelmä hyödyntää etäluettavia tunnisteita ja päivittää reaaliaikaisesti kulkuoikeuksia pilvipalveluna.

Kaiken takana on innovaatio. Joensuussa toimivan Abloy Oy:n tarina alkaa vuodesta 1907. Silloin konttorimekaanikko Emil Henriksson keksi ensimmäisen Abloy-avaimen ja vastaavan lukkosylinterin. Se ei ollut mikä tahansa älynvälähdys. Suomen keksintösäätiö on noteerannut lukon Suomen parhaaksi keksinnöksi.

Abloy Oy:n palveluksessa Suomessa työskentelee nykyisin noin 750 ammattilaista. Yhtiö on tätä nykyä osa ruotsalaista Assa Abloy -konsernia, jonka henkilöstömäärä on kaiken kaikkiaan yli 48 000. Suomalaisesta osaamisesta kertoo paljon se, että yhtöiden sulautuessa 1994 Abloy sai paikan tämän globaalin konsernin nimessä. Abloy on myös yksi yhtiön neljästä globaalista brändistä.

Satsauksia digiosaamiseen

Tutkimus, kehitys ja innovaatiot ovat Abloyn DNA:ssa. Yrityksessä työskentelee tuotekehityksessä noin 70 henkilöä, ja lisäksi käytettävissä ovat koko suuren yhtiön innovaatioresurssit. Joensuun tehdas on maailman teknologiajohtaja esimerkiksi ovensulkimissa. Asiakaspalvelusta vastaa yli 90 maata kattava jakeluverkosto.

Osaamista tarvitaan, sillä lukitus ja kulunvalvonta sähköistyvät ja mukaan tulee yhä enemmän palvelua, dataa ja tiedon analysointia. Kulunvalvonta voidaan yhdistää muuhun talotekniikkaan. Verkkokauppa tarvitsee ratkaisuja, jotta paketit saadaan perille jouhevasti ja turvallisuuskriteerit täyttäen. Älykkäät lukitusratkaisut auttavat, kun julkisia tiloja tarjotaan ulkopuolisten käyttöön tietyin rajoituksin… Tietoturva ei saa tietenkään pettää.   

­– Digitalisaatio on meillekin suuri osaamiskysymys. On ensiarvoista, että IT-osaamista pystytään vahvistamaan kautta linjan, koko henkilöstön keskuudessa. Juniorikoodareihin verrattuna pidempään palvelleiden henkilöiden vahvuus on siinä, että he tuntevat toimialan ja uusien taitojen myötä heistä kehittyy entistä laaja-alaisempia osaajia. Toki koulutus vie oman aikansa, sanoo henkilöstön kehittämispäällikkö Kirsi Parviainen.

Tavoitteena on jatkuva oppiminen ja monitaitoisuus.

IT-osaamisen vahvistamiseksi Abloy on aloittanut hiljattain yhteistyön Karelia-ammattikorkeakoulun kanssa. Kyse on koko henkilöstölle tarjottavasta verkkokoulutuksesta, joka onnistuu työn ohessa. Opiskelija voi petrata taitojaan yksittäisillä kursseilla tai suorittaa koko 60 opintopisteen korkeakouludiplomin.

– Tavoitteenamme on jatkuva oppiminen ja monitaitoisuus. Tätä voidaan edistää myös sisäisellä liikkuvuudella ja tarjoamalla erilaisia osaamista tukevia urapolkuja. Urapolut ovat tärkeitä, jotta pystymme pitämään kiinni hyvistä osaajista, Parviainen tähdentää.

Kestävä kehitys osana liiketoimintaa

Kestävä kehitys kytkeytyy tänä päivänä kaikkeen bisnekseen.

Abloy on kehittänyt muun muassa digitaalisen lukituksen ja kulunhallinnan järjestelmän, joka tuottaa itse oman energiansa ekologisesti ilman päästöjä ja kuluja. Avaimen työntöliike tuottaa lukon ja avaimen tarvitseman energian. Yrityksen omassa toiminnassa kestävyys näkyy esimerkiksi niin, että Joensuun tehtaalla kaatopaikkajätteen määrä on saatu nollaan tehokkaan kierrätyksen avulla.

Abloyn tuoteperhe on laaja, ja korkean osaamisen ratkaisut näkyvät kaikessa. Joensuun tehtaan saniteettitiloissa vierailijaa ilahduttavat ovenkahvat, jotka tappavat 99 prosenttia haitallisista bakteereista. Kahvojen salaisuus on hopeaioneja sisältävässä maalissa. Sama ominaisuus löytyy yhtiön kaikista maalatuista heloista. Turvallisuutta sekin.

Abloyn maalattuja heloja

 

Teksti on mukana Teknologiateollisuuden lokakuun uutiskirjeessä.