”Tämä on vakava virhe” – EU:n laajentuminen sai kuoleman suudelman Ranskan kukkoilun takia, ja se käy EU:lle kalliiksi
EU laajeni 28 jäsenmaan unioniksi vuonna 2013, kun Kroatiasta tuli jäsenmaa. Kuva: Euroopan komissio
”It’s finished. Se on loppu”, tuhahtaa korkeaa laatikkokuormaa työntävä makedonialaismies ja pujottelee samalla lastinsa kanssa keskellä Euroopan parlamentin ihmistungosta.
Meno parlamentin keskikäytävällä muistuttaa kansainvälistä lentokenttää. Ohitse vilahtaa kiireisiä ihmisiä, ja kakofoniassa erottuu lukemattomia eri kieliä.
Mutta makedonian kieltä ei täällä tulla kuulemaan, ei ainakaan vähään aikaan.
”Ehkä Pohjois-Makedonia saadaan joskus unionin jäseniksi, mutta se on sitten siinä. Sen jälkeen EU ei enää laajene”, ennustaa aiemmin Makedonian valtion tietotoimiston EU-kirjeenvaihtajana työskennellyt mies.
Nyt hän kantaa laatikoita määräaikaisen työluvan turvin parlamentin varastomiehenä.
”Meillä kun hallitus vaihtuu, siinä vaihtuvat myös toimittajat”, makedonialainen sanoo olkapäitään kohauttaen ja katoaa ihmisvilinään.
Laajentumispolitiikka vaatii yksimielisyyttä
EU:n ulko-ovella seisoo parhaillaan useampi Länsi-Balkanin valtio, joka olisi halukas liittymään jäseneksi. Jäsenyysneuvotteluita käydään parhaillaan Montenegron ja Serbian kanssa.
Lisäksi EU on myöntänyt ehdokasmaan aseman Albanialle ja Pohjois-Makedonialle. Bosnia ja Hertsegovina jätti liittymishakemuksen vuonna 2016 ja Kosovokin olisi halukas liittymään.
Viimeisin merkkipaalu laajentumisen osalta on vuosi 2013, kun Kroatia liittyi EU:n jäseneksi. Se toimi isona kannustimena Länsi-Balkanin alueen muille maille. Ne näkevät EU:ssa keinon vauhdittaa taloutensa rakenneuudistusta, parantaa etnisten ja uskonnollisten sotien runtelemia keskinäisiä suhteita ja lujittaa demokraattisia instituutioitaan.
EU-maat osoittivat kuitenkin viime viikon lopulla käydyssä huippukokouksessa, että laajentuminen jos mikä on politiikkaa isolla P:llä.
Jäsenmaiden oli määrä päättää huippukokouksessa jäsenyysneuvotteluiden aloittamisesta Pohjois-Makedonian ja Albanian kanssa.
Kesällä 2018 jäsenmaat määrittelivät tarkat kriteerit, jotka Pohjois-Makedonian ja Albanian on täytettävä, jotta jäsenyysneuvottelut voidaan aloittaa. Komission arvion mukaan kumpikin maa on tehnyt tarvittavat uudistukset.
Etenkin Pohjois-Makedonian kohdalla on EU-virkamiesten mukaan ”todella vaikeaa väittää millään objektiivisilla mittarilla”, etteivätkö vaaditut kriteerit täyttyisi.
”Jos ei komission arvioon luoteta, niin mihin sitten”, eräs EU-virkamies toteaa.
INFOBOKSI
EU:n laajentuminen
Tanska, Irlanti ja Britannia liittyvät Euroopan talousyhteisöön vuonna 1973 ja jäsenvaltioiden määrä kasvoi yhdeksään. Vuonna 1981 Kreikasta tulee EU:n kymmenes jäsenvaltio. Viisi vuotta myöhemmin jäseniksi liittyvät Espanja ja Portugali. Suomi ja Ruotsi liittyvät unioniin vuonna 1995. EU:n suurimman laajentumisen valmistelut aloitetaan 1990-luvun puolivälissä. Jäsenhakemukset saadaan entisiltä itäblokin mailta (Bulgaria, Puola, Romania, Slovakia, Tšekki ja Unkari), kolmelta Neuvostoliittoon kuuluneelta Baltian maalta (Latvia, Liettua ja Viro), yhdeltä entiseen Jugoslaviaan kuuluneelta maalta (Slovenia) ja kahdelta Välimeren maalta (Kypros ja Malta). Jäsenneuvotteluiden tuloksena EU:n jäseneksi liittyy vuonna 2004 kymmenen uutta maata ja Itä- ja Länsi-Euroopan välinen poliittinen kahtiajako voidaan vihdoin julistaa päättyneeksi. Vuonna 2007 perässä seuraavat Bulgaria ja Romania. Vuonna 2013 mukaan liittyy vielä Kroatia. Unionista on kasvanut 28 maan jätti, ja sen maantieteellinen painopiste on siirtynyt itään.
Päätöstä on yritetty saada aikaan komission myönteisen linjauksen jälkeen jo neljä kertaa. Kesällä 2019 jäsenmaat lupasivat, että lokakuun huippukokouksessa molemmat maat saavat ”selkeän ja konkreettisen” vastauksen.
Vaan toisin kävi.
Päätös jäsenyysneuvotteluiden aloittamisesta vaatii EU-maiden yksimielisyyttä, ja siihen jäsenmaat eivät kyenneet. Tai tarkemmin sanottuna kaksi jäsenmaata.
Hollanti seuraa läheisesti Albanian tapahtumia eikä ole komission kanssa samaa mieltä siitä, että Albania on toteuttanut riittävästi esimerkiksi oikeuslaitoksen uudistamisen osalta tarvittavia toimia. Pohjois-Makedonialle Hollanti olisi ollut sen sijaan valmis näyttämään vihreää valoa.
Ranska ei taivu
Sen sijaan Ranska sanoi ei myös Pohjois-Makedonialle.
Ranska pysyi kannassaan, vaikka asian eteen uhrattiin valtava määrä diplomaattista vaikutusvaltaa. Itäisen Euroopan niin sanotut Visegrad-maat, Kreikan pääministeri, Euroopan parlamentin puhemies ja monet muut pyysivät Ranskaa vielä miettimään kantaansa. Turhaan.
Myös Suomi teki EU-puheenjohtajamaana hartiavoimin töitä, että myönteinen päätös saataisiin aikaiseksi. Pääministeri Antti Rinne (sd.) keskusteli asiasta kahden kesken presidentti Emmanuel Macronin kanssa peräti kahteen otteeseen.
”Olen oikeasti tosi pettynyt. Selkeä enemmistö jäsenmaita oli jäsenyysneuvotteluiden aloittamisen kannalla”, Rinne totesi Brysselissä huippukokouksen jälkeen.
Suomi yritti läpi yön rakentaa erilaisia pakettiratkaisuja ja kompromisseja. Pöydällä oli esimerkiksi ehdotus, jonka mukaan neuvottelut aloitettaisiin vain Pohjois-Makedonian kanssa.
Ainoa, mitä kokouksessa saatiin aikaiseksi oli lyhyt toteamus, jonka mukaan asiaan palataan ennen Kroatian EU-puheenjohtajakaudella ensi toukokuussa järjestettävää Länsi-Balkanin alueen tulevaisuushuippukokousta.
”Tämä on vakava historiallinen virhe”, totesi väistyvä komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker tuloksen selvittyä.
EU-virkamiehen mukaan surullisinta on, että EU saa taas syyt niskoilleen, vaikka syypää on yksi jäsenmaa.
”Tämä on EU:n tragedia.”
Suomen pääministeri Antti Rinne yritti tosissaan saada jäsenmaat yksimielisiksi.
Talouskriisi sammutti laajentumisinnon
Aina näin ei ole ollut.
”Jäsenmaiden asenteessa laajentumista kohtaan on tapahtunut lyhyessä ajassa valtava muutos”, sanoo European Policy Centren (EPC) laajentumisasioiden tutkija Paul Butcher.
Etenkin 2000-luku oli unionissa vahvaa laajentumisuskon aikaa. 10–15 vuotta sitten laajentumista pidettiin EU:n kaikkien aikojen menestyksekkäimpänä politiikkana.
Vuonna 2007 silloinen laajentumiskomissaari Olli Rehn linjasi, että asteittainen ja hallittu laajentuminen on koko Euroopan etu.
“Laajentuminen on edistänyt ja edistää hyvinvointia koko Euroopassa. Se on myös yksi EU:n tärkeimmistä turvallisuustakeista. Tätä myönteistä kehitystä ei ole syytä katkaista”, Rehn julisti..
Rehnin mukaan oli kaikkien jäsenmaiden intressien mukaista yrittää edelleen vahvistaa esimerkiksi Turkin demokratiaa ja asemaa siltana muslimimaailmaan. Sama päti hänen mukaansa Länsi-Balkanin alueen vakauttamiseen.
”Enpä ole kuullut kenenkään sanovan tuollaista pitkään aikaan”, hymähtää Butcher.
Asenne laajentumista kohtaan alkoi muuttua sen jälkeen, kun Bulgaria ja Romania liittyivät unionin jäseniksi vuosina 2007 ja 2008. Entistä useampi eurooppalainen alkoi olla sitä mieltä, että unioni on laajentunut liian nopeasti ja maat eivät ole liittyessään olleet EU-kelpoisia.
”Vuoden 2004 laajentuminen ei ole ollut pitkällä aikavälillä niin menestyksellinen kuin se olisi voinut olla”, Butcher muotoilee.
Oikeusvaltio-, korruptio- ja arvokriisit ja monet muut EU:ta sisältä syövät ongelmat ovat pitkälti peräisin itäisen Euroopan ”uusista” jäsenmaista.
”Vaikka Puola ja Unkari ovat EU:n jäseniä, demokratian tilanne huononee niissä päivä päivältä ja aiheuttaa huolta koko unionissa.”
Toisaalta myös talouskriisillä oli iso rooli laajentumisinnon sammuttajana.
”Ihmisten mielissä EU:n täytyy hidastaa laajentumistahtia ja vahvistaa unionin perustaa ennen kuin se voi jatkaa eteenpäin. Yhtäläisyysmerkkien vetäminen ei välttämättä ole loogista, mutta näin ihmiset ajattelevat”, Butcher huomauttaa.
INFOBOKSI
Islannista tuli melkein EU:n jäsen
Talouskriisi sai yhden Pohjolan maan, Islannin hakemaan unionin jäsenyyttä vuonna 2009. Islannin kruunu oli romahtanut, samoin eläkkeiden ja asuntojen arvot. Työttömyys oli räjähtänyt ja korko oli 18:ssa prosentissa. Tästä huolimatta EU suhtautui myönteisesti Islannin mahdolliseen jäsenyyteen, sillä maa on yksi Euroopan vanhimmista kansanvaltaisista maista ja täytti kaikki demokratiakriteerit. Vakiintuneena demokratiana ja Euroopan talousalueen (ETA) jäsenenä Islanti edistyi nopeasti neuvotteluissa EU:n kanssa. Kun Islannin talous kääntyi nousuun, maan kiinnostus EU:ta kohtaan kuitenkin laimeni. Hallitus pyysi maaliskuussa 2015, että EU ei pitäisi Islantia enää ehdokasvaltiona.
Butcherin mukaan on turha teeskennellä, etteikö myös maahanmuutolla olisi ollut iso vaikutus nykyiseen asenneilmapiiriin etenkin läntisissä EU-maissa.
”Ihmiset muistavat, kuinka paljon ihmisiä tuli itäisestä Euroopasta. Näin ajatus siitä, että EU:hun liittyisi lisää köyhiä jäsenmaita tuntuu pelottavalta, koska siitä vedetään yhtäläisyysviivat maahanmuuttajiin.”
Etenkin Ranskassa ja Hollannissa pelätään albanialaisten vyöryä. Päättäjät haluavat näin ollen hinnalla millä hyvänsä välttää otsikot, jotka kertovat jäsenmaan mahdollisesta liittymisestä EU:n jäseneksi.
”Otsikko assosioituu ihmisten päässä uudeksi maahanmuuttajavyöryksi ja merkitsee päättäjän uran loppua”, kuvailee Butcher.
Mielikuvalle ei tosin löydy juurikaan totuuspohjaa. Esimerkiksi Pohjois-Makedonian väkiluku on laskusuunnassa ja on nykyisin alle kaksi miljoonaa. Pohjoismakedonialaisista iso osa työskentelee jo nyt ulkomailla.
Vaikka koko Länsi-Balkan liittyisi EU:n jäseneksi, mukaan tulisi yhteensä alle 20 miljoonaa ihmistä. Se on reippaasti vähemmän kuin Pohjoismaissa yhteensä.
Albania ja Pohjois-Makedonia yrittävät myös kumpikin vähentää aivovuotoa maastaan. EU-jäsenyysneuvottelut antaisivat nimenomaan näille maille välineitä hillitä juurisyitä, miksi ihmiset lähtevät.
Jäsenyysneuvottelut ovat pitkä tie
Ranskalla on valmiina myös virallinen selitys laajentumisvastaisuudelle: Macronin mukaan EU:ta pitää ensin uudistaa sisältä päin, ennen kuin se voi ottaa vastaan uusia jäseniä.
Macron painottaa, että EU:n on syvennettävä yhteistyötä esimerkiksi talous- ja puolustuspolitiikassa. Hän piikitteli huippukokouksessa, että on kummallista, etteivät jäsenmaat ole valmiita kasvattamaan EU:n budjettia mutta ovat valmiita ottamaan uusia jäseniä.
Laajentumisneuvottelujärjestelmä on sekin Ranskan mukaan pistettävä uusiksi. Macronin argumentit eivät EU-virkamiesten mukaan kestä päivänvaloa.
”Ranskan esittämiä huolia on jo otettu neuvotteluprosessissa huomioon. Tästä puhuttiin jo vuonna 2006, Suomen edellisellä puheenjohtajakaudella.”
Viime vuosina neuvottelut on aloitettu vaikeimmista eli oikeusvaltiota koskevista asioista.
Ennen kaikkea Macron tietää varsin hyvin, että neuvotteluiden aloittaminen on vasta erittäin pitkän ja vaikean, monta vuotta kestävän prosessin alkupiste. Turkki on hyvä esimerkki siitä, että jäsenyysneuvotteluiden aloittaminen ei tarkoita sitä, että maasta tulee ikinä EU:n jäsen.
”Jäsenyysneuvotteluiden ihan jokainen vaihe on ehdollistettu”, muistuttaa laajentumisasioita työkseen hoitava EU-virkamies.
Neuvotteluiden aloituspäätöksen jälkeen laaditaan neuvottelukehikko ja järjestetään hallitustenvälinen konferenssi, minkä jälkeen päätetään ensimmäisen neuvotteluluvun avaamisesta. Jokaiseen lukuun on löydettävä yhteinen kanta jäsenmaiden ministerineuvostossa.
Vaikka kaikki luvut olisi menestyksellisesti käyty läpi, jäsenyysehdot täyttyisivät ja EU:n lainsäädäntö olisi toimeenpantu, sekään ei takaa jäsenyyttä. Jäsenmaat voivat silti sanoa ei. Kaiken päälle tarvitaan myös Euroopan parlamentin ratifiointi.
EPC:n Butcherin mukaan on selvää, että Macronin laajentumisvastaisuus kumpuaa sisäpoliittisista syistä.
”Suuri osa ranskalaisista äänestäjistä on laajentumista vastaan. Ranskassa ei asu paljon ihmisiä Länsi-Balkanin alueelta. Seutu on ranskalaisille tuntematonta ja tuntematon aina pelottaa”, hän perustelee.
EU:n nykyiset jäsenmaat ja ehdokasvaltiot kartalla.
Miksi Ranska on pelkuri?
Ranska ei ole yksin laajentumiskielteisyytensä kanssa. Hollanti ja Tanska ovat samoilla linjoilla samasta syystä: maiden kansalaiset vastustavat EU:n laajentumista.
Toisaalta etenkin itäisessä Euroopassa tuki Länsi-Balkanin maiden liittymiselle on vahva. Se ei ole ihme, onhan kyse heidän naapurimaistaan.
”Bulgarialla, Unkarilla ja Romanialla painavat käytännön syyt. Rajanylitys niiden ja Länsi-Balkanin maiden välillä on todella hidasta ja hankalaa sekä ihmisten että tavaroiden osalta”, Butcher huomauttaa.
Sitten löytyy niitä maita, jotka ovat aina olleet laajentumismyönteisiä tai tuntevat sympatiaa Länsi-Balkania kohtaan. Esimerkiksi Saksalla ja Itävallalla on tiiviit välit alueeseen ja lisäksi merkittävä expat-väestö.
Butcher huomauttaa, että on tärkeää erottaa kansalaisten ja hallituksen mielipide.
Eurobarometri kysyy joka vuosi, mitä mieltä eurooppalaiset ovat EU:n laajentumisesta. Tähän vuoteen saakka saksalaiset ja itävaltalaiset ovat suhtautuneet laajentumiseen kaikkein kielteisimmin. Siitä huolimatta näiden maiden hallitukset ovat laajentumismyönteisiä.
”Tässä valossa kummastuttaa, miksi Ranskan hallitus on näin lammas. Ranska voisi olla paljon rohkeampi, vaikka kansalaiset ovatkin kriittisiä”, huomauttaa Butcher.
”Kansalaiset on petetty”
Suomi on ollut perinteisesti laajentumismyönteinen maa. Ruotsi on ollut samoilla linjoilla Suomen kanssa ja usein vielä myönteisempi. Viime aikoina länsinaapuri on tosin painottanut virkamiesten mukaan enemmän EU:n yhtenäisyyttä, ja suurin laajentumisinto on hiipunut.
”Suomi on laajentumisrealisti”, kuvailee eräs virkamies.
Pohjois-Makedonian ja Albanian kohdalla Suomi luottaa komission arvioon ja olisi ollut jo kesällä valmis avaamaan neuvottelut.
”Toki demokratiat ovat näissä nuorissa maissa heikkoja, mutta pitää olla kohtuullinen ja arvioida maita heidän omin kriteerein, omista lähtökohdistaan”, toinen virkamies painottaa.
Etenkin viimeksi EU:n jäseniksi liittyneet itäisen Euroopan maat painottavat, että nimenomaan jäsenyysneuvotteluprosessi antaa ankkurin, jonka avulla tarvittavat muutokset voidaan tehdä.
Albaniassa on enemmän vaikeuksia, mutta virkamiesten mukaan heidänkin asenteensa on oikea.
Maa muutti perustuslakiaan, jotta koko oikeuslaitos voitaisiin läpivalaista kansainvälisen monitorointiryhmän tuella. Syyttäjät ja tuomarit laitettiin syyniin, jossa arvioitiin heidän kelpoisuutensa, ammattitaitonsa ja riippumattomuutensa.
Tuloksena 60 prosenttia maan tuomareista on laitettu syrjään tai eronnut.
Kummatkin maat ovat jo vuosia keskittyneet ensimmäisten jäsenyysneuvottelulukujen avaamisen kannalta tärkeisiin asioihin ja jättäneet esimerkiksi maan terveydenhuollon kehittämisen sivuun.
EU-virkamiehet muistuttavat, että maiden hallitukset ovat tehneet vaikeita lakimuutoksia ja uudistuksia ja suostuneet sellaisiin uhrauksiin, joihin itsenäinen valtio ei normaalioloissa suostuisi. Kaikki tämä vain EU:n miellyttämiseksi.
Esimerkiksi Pohjois-Makedoniassa nimenvaihdos myytiin kansalaisille perustelemalla, että jos nimi vaihdetaan, he pääsevät EU:n jäseniksi.
”Onhan tämä ihan kestämätön tilanne. Ensin pyydetään maata täyttämään kriteerit ja sitten kun maa tekee työtä käskettyä, sanotaan, että sori, ei sittenkään. Kansalaiset kokevat, että heidät on petetty”, selventää nimettömänä pysyttelevä EU-lähde huippukokouksen pressisalissa.
Myös albanialaiset ovat kannattaneet EU-jäsenyyttä lähes sataprosenttisesti.
”Mutta varmasti maassa herää nyt kysymys, että jos ei EU halua meitä, mikä on vaihtoehto”, EPC:n Butcher toteaa.
Voi vain kuvitella, mitä liikkuu nyt EU:n ehdokasmaiden johtajien tai esimerkiksi Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskiyn päässä. Kuka enää uskoo EU:n sanaan?
”On surullista, millaista tuhoa yksi jäsen eli tässä tapauksessa Ranska voi aiheuttaa EU:n tulevaisuudelle ja koko EU:n maineelle maailmalla. EU:n uskottavuus on vaikeuksissa”, Butcher linjaa.
Eikä pelissä ole vain EU:n maine vaan myös Länsi-Balkanin, lähialueiden ja sitä kautta koko Euroopan mantereen vakaus. Edessä voi olla institutionaalisia kriisejä ja hallitusten kaatuminen Pohjois-Makedoniassa ja Albaniassa.
Pohjois-Makedonian pääministeri Zoran Zeev ilmoitti jo uusista vaaleista. Kansalaiset päättävät ensi huhtikuussa, mihin suuntaan maa lähtee: jatkaako se tyrmäyksestä huolimatta eurooppalaisten arvojen tiellä vai suuntautuuko maa itään – ja kohti konflikteja.
”Tämä tulos palvelee taantuvia voimia maassamme”, varoitti Zeev.
”Länsi-Balkanilla taistelevat vastakkaiset voimat. Jäsenyysneuvotteluiden aloittaminen olisi antanut alueen ihmisille näkymän siitä, millainen heidän tulevaisuutensa on”, toteaa pääministeri Rinne.
Butcher huomauttaa, että Venäjän lisäksi Kiina, Turkki ja Saudi-Arabia kasvattavat nyt Albaniassa ja Pohjois-Makedoniassa vaikutusvaltaansa.
EU:n rajojen tulevaisuus on auki
Miten tästä eteenpäin? Rinteen mukaan EU:n ”pitää nyt saada rivinsä kuntoon”.
”Mitä laajemmin kaikki eurooppalaiset valtiot ovat samassa organisaatiossa mukana, sitä turvallisempi ja vakaampi Eurooppa on. Ja Länsi-Balkanin maat kuuluvat eurooppalaiseen yhteisöön.”
Butcher on Rinteen kanssa samaa mieltä. Länsi-Balkan on todella keskellä Eurooppaa.
”Alue muodostaa nyt häiritsevän aukon Euroopan kartalla. Kaikki tämän ”aukon” sisällä olevat maat ovat ainakin teoriassa potentiaalisia EU:n jäseniä.”
INFOBOKSI
Euroopan rajat
EU:n perussopimusten mukaan valtion, joka haluaa liittyä unioniin on oltava ”luonteeltaan eurooppalainen”. Esimerkiksi Marokko haki jäsenyyttä vuonna 1987. Komissio ei ottanut hakemusta käsittelyyn, koska Marokko ei ole eurooppalainen valtio.
Maantieteellisesti Eurooppaa ympäröivät meret pohjoisessa, lännessä ja etelässä. Itä-Euroopassa sen sijaan selvää maantieteellistä rajaa ei ole, ja raja idässä tulee aina olemaan poliittisesti, maantieteellisesti ja kulttuurisesti sumuinen.
Euroopan maantieteellinen identiteetti ymmärretään hyvin laajalti. Esimerkiksi Euroopan neuvostossa on 47 jäsentä, mukaan lukien Venäjä ja Turkki.
Tutkijan mukaan on olemassa kaksi periaatetta, joiden perusteella jäsenmaat tai komissio voivat vastustaa minkä tahansa valtion liittymistä unionin jäseneksi.
Ensimmäinen ovat poliittiset syyt, esimerkiksi perustuslailliset ongelmat. On selvää, että Kosovon ja Bosnian on saatava nämä pois päiväjärjestyksestä ennen kuin ne voivat edetä liittymisen suhteen.
Toinen periaate on maantieteellinen.
”Euroopalla ei ole idässä selvää rajaa. Tutkijat ovat pohtineet paljon sitä, miten selkeän itärajan puuttuminen vaikuttaa eurooppalaiseen identiteettiin”, toteaa Butcher.
Utopiassa, kaukaisessa tulevaisuudessa, Kaukasian mailla kuten Georgialla saattaa olla paikka EU:ssa. Baltian maat ja Puola ovat suhtautuneet myönteisesti siihen, että Ukraina liittyisi EU:hun.
Ukrainan ja Venäjän konfliktin luomat geopoliittiset jännitteet ovat kuitenkin tehneet EU-jäsenyydestä mahdottoman lyhyellä aikavälillä. Samoin Butcherin mukaan on vaikea nähdä edes teoriassa, että Armenia ja Valko-Venäjä voisivat liittyä unioniin niin kauan kuin ne ovat läheisissä väleissä Venäjän kanssa. Myös Moldovan tilanne on vaikea.
”Paljon riippuu Venäjän tulevaisuudesta. Venäjä tulee aina olemaan vahva toimija alueella ja maa, joka hankaloittaa suhteita”, Butcher.
”Edessä on kivinen tie”
Entä Turkki? Maa haki unionin jäsenyyttä alun perin jo vuonna 1987. Turkki on Naton jäsen, ja sillä on ollut assosiaatiosopimus EU:n kanssa jo kauan.
Turkin maantieteellinen sijainti ja poliittinen historia saivat kuitenkin EU:n epäröimään pitkään, ennen kuin se hyväksyi hakemuksen ja Turkki sai ehdokasvaltion aseman vuonna 1999. Neuvottelut aloitettiin vuonna 2005.
Tällä hetkellä kahdeksaa lukua koskevat neuvottelut on jäädytetty ja Turkin sotatoimet Syyriassa tuovat uutta kireyttä jo valmiiksi jännittyneeseen suhteeseen.
”Turkki ei ole edes kiinnostunut liittymään enää EU:n jäseneksi, ei ainakaan niin kauan, kun nykyhallinto on vallassa”, EPC:n Butcher huomauttaa.
Teoriassa Turkki on kuitenkin yhä jäsenyysputkessa. Siellä se näyttää pysyvän, sillä ainakin toistaiseksi valtaosa jäsenmaista ajattelee, että nykyinen toimintamalli antaa EU:lle enemmän vipuvartta Turkin suhteen.
Butcher suhtautuu tulevaisuuteen pessimistisesti. Oli kyseessä mikä tahansa jäsenyyttä haluava valtio, sillä on edessään paljon aiempaa kivisempi tie ja suurempi vastustus jäsenmaissa, hän pohtii.
Entä Pohjois-Makedonian ja Albanian kohtalo?
”Haluaisin sanoa, että Ranska tulee järkiinsä, mutta kyllä tämä on melkein kuoleman suudelma. Ei tosiaan hyvältä näytä.”
Teksti: Heli Satuli / MustRead