corridors
Tiedote

Pro jätti lakkovaroituksen teknologiayrityksiin

Vientiteollisuutta uhataan jälleen laajoilla lakoilla. Teknologiateollisuudessa Ammattiliitto Pro jätti teollisuuden toimihenkilöitä koskevan lakkovaroituksen, ja mahdollinen lakko alkaa 27. tammikuuta kello 00.00. Pron keskeisenä tavoitteena on lakolla painostaen lyhentää työaikaa 24 tunnilla eli poistaa ns. kiky-päivät. Lakonuhan kohteena on 60 teknologiayritystä.

Teollisuusliitto jätti puolestaan malmikaivoksia koskevan lakkovaroituksen. Tämä uhka kuitenkin poistui, kun osapuolet pääsivät sopimukseen uudesta työehtosopimuksesta 16. tammikuuta. Myös tämä lakko oli uhkaamassa 27. tammikuuta.

Teknologiateollisuudessa Pron sopimuksesta neuvotteleva Jarkko Ruohoniemi pitää liiton toimintaa erittäin valitettavana. Samalla hän ihmettelee, löytyykö Pron jäseniltä todellakin lakkohalua ja halua hankaloittaa omien työpaikkojensa toimintaa.

– Kun kilpailukysopimuksesta ja siihen sisältyvästä työajan pidennyksestä sovittiin, tarkoituksena ei ollut kilpailukyvyn parantaminen vain tilapäisesti. Tunnit tarkoitettiin pysyviksi. On työllisyyden kannalta erittäin surullista, että työmarkkinoilla halutaan nyt tieten tahtoen turmella viime vuosien hyvä kehitys, Ruohoniemi sanoo.

– Teknologiateollisuuden työntekijöiden uudessa työehtosopimuksessa työajan pidennystä ei enää ole, mikä on pettymys. Työnantaja joutui antamaan periksi, sillä tuossa sopimuksessa pidennys oli aikanaan kirjattu erilliseen irtisanomisen varaiseen pöytäkirjaan. Samaan aikaan ratkaisun palkankorotustaso nousi kilpailukyvyn ja työllisyyden kannalta äärirajoille. Tästä syystä tuon sopimuksen palkankorotustasoa ei voi ylittää aiheuttamatta suurta haittaa työllisyydelle ja yritysten mahdollisuudelle pärjätä kovassa kilpailuissa, Ruohoniemi muistuttaa.

Ruohoniemen mukaan on kaikkien suomalaisten etu, että työajan pidennyksestä pidetään kiinni ja huolehditaan Suomen kustannuskilpailukyvystä. Työaika on Suomessa verrattain lyhyt verrattuna kilpailijamaihin.

– Neuvotteluissa on kyse suomalaisista työpaikoista eikä siitä, kuka on kovin ay-johtaja. Tämä on tärkeää muistaa, sillä talouskasvu hidastuu ja työllisyys ei ole enää vuoteen parantunut. Työmarkkinaratkaisuilla ei saa aiheuttaa lisää vaikeuksia, Ruohoniemi tähdentää.

Ammattiliitto Pro aloitti 10.1. teknologiateollisuudessa myös koko alaa koskevan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon, jonka ilmoitettiin jatkuvan koko tammikuun. Teollisuusliitto ilmoitti puolestaan malmikaivoksia koskevasta ylityökiellosta, joka alkaa 13.1. kello 00.00 ja päättyy 9.2. kello 24.00.  

 Juttua on päivitetty 16.1. malmikaivoksia koskevilla tiedoilla. 

Lisätiedot:
Neuvottelujohtaja Jarkko Ruohoniemi, puh. 040 833 9577 (Pro)
Neuvottelujohtaja Pekka Kärkkäinen, puh. 040 060 8522 (malmikaivokset)