Tulevaisuus
Tiedote

Hallitus ei saa hyväksyä nollakasvua – Suomen iskukykyä on rakennettava jo nyt

Suomen hallituksen päätöksistä puuttuu vielä valmistautuminen Suomen uuteen kasvuun. Teknologiateollisuus kehottaa hallitusta tekemään panostuksia yritysten uudistumis- ja kilpailukykyyn. Nollakasvun tulevaisuuskuvaan ei saa tyytyä.

Yrityksille suunnattujen tukitoimien ensi vaiheen tavoitteena on ollut auttaa perusterveet yritykset kassakriisin yli ja välttää laaja konkurssiaalto. Samaan aikaan tarvitaan ehdottomasti lisäyksiä kasvua vauhdittaviin tutkimus- ja innovaatioinvestointeihin.

”Teknologiateollisuuden yritykset ovat korkeaa lisäarvoa tuottavia yrityksiä. Meillä on ainutlaatuista osaamista, asiakkaita, verkostoja ja liiketoimintaa. Jos näitä yrityksiä kaatuu tai ne jäävät uudistumiskyvyssä muiden jälkeen, Suomi menettää korvaamatonta kilpailuetua. Sen rakentaminen uudelleen on vaikeaa, ja markkinaosuudet voidaan menettää pysyvästi. Meillä ei ole varaa tähän”, sanoo johtaja Matti Mannonen.

Teknologiateollisuusyritysten tuotteet ja palvelut tuovat 50 prosenttia koko Suomen viennistä. Hallituksen on lisättävä toimia, jotka tukevat Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ja yritysten uudistumista.

”Teknologiateollisuuden yritykset rahoittavat 70 prosenttia Suomen koko yksityisen sektorin TKI-toiminnasta eli lähes puolet kaikesta TKI-panostuksesta. Teollisuus ja vienti ovat Suomen hyvinvoinnin selkäranka myös jatkossa ja kilpailukyky syntyy TKI-toiminnasta”, toteaa innovaatiopolitiikan päällikkö Heikki Kuutti Uusitalo.

Teknologiateollisuus toivoo hallitukselta seuraavia nopeita toimia:

  1. Lisätään tutkimus- ja innovaatioinvestointeja heti. Kriisit nopeuttavat muutosta, ja nyt on tärkeämpää kuin koskaan panostaa voimakkaasti innovaatioihin ja osaamiseen.
  • Kolminkertaistetaan Business Finlandin veturiyritysohjelman rahoitus tänä vuonna. Yritysten kokoamista huippuluokan innovaatiokumppanuushankkeista mahdollisimman moni tulee saada nopeasti käyntiin. Ne parantavat pitkäjänteisesti Suomen osaamispääomaa. 
  • Käynnistetään Ilmastorahasto. Se tukee vähähiiliteknologioiden kehittämistä ja isoja demonstraatiohankkeita ja vauhdittaa datan, digin ja alustatalouden hyödyntämistä.
  • Otetaan nopeasti käyttöön valmisteilla oleva T&K-lisäverovähennys ja laajennetaan sen käyttömahdollisuuksia kaikkeen TKI-toimintaan ja koulutukseen.
  1. Vauhditetaan kasvua edistämällä investointeja Suomeen ja nopeuttamalla julkisia hankintoja
  • Tehdään pitkäjänteinen verotuksen tiekartta, joka edistää kestävää kehitystä ja kotimaisia investointeja sekä tukee yrittäjyyttä, yritysten kilpailukykyä ja vientiä.
  • Tuetaan yritysten uusinvestointeja, jotka tukevat työllisyyttä ja lisäävät vientiä.
  • Vauhditetaan julkisia hankintoja ja parannetaan hankintayksiköiden osaamista. Valintakriteereiksi laatu, elinkaarikestävyys, innovatiivisuus sekä toimitusvarmuus.
  • Lasketaan sähkövero EU-minimiin ja jatketaan päästökauppakompensaatiota.
  • Varmistetaan kriittisten mineraalien saatavuus turvaamalla kaivosteollisuuden toimintaedellytykset Suomessa.
  • Nopeutetaan investointeja digitaalisella sujuvalla luvituksella ja valvonnalla.
  • Turvataan yhteiskunnan toimivuus säätämällä lakko-oikeus pohjoismaiselle tasolle.
  1. Aloitetaan julkisen talouden tasapainotuksen suunnittelu heti
  • Tulevaisuuden julkisia menolisäyksiä tulee tarkastella kriittisesti ja mahdollisuuksien mukaan joko perua tai siirtää.
  • Elvytystoimien edellyttämien investointien rinnalla on tehtävä suunnitelma myöhemmin toteutettavista välttämättömistä sopeutustoimista.
  • Suomen hyvinvointi tulee jatkossakin taata tuottavuuden kasvulla sekä työllisyyttä ja työvoimaa lisäämällä.

Lisätiedot:

Johtaja Matti Mannonen, (innovaatiot ja talous), puh. 040 544 7047

Innovaatiopolitiikan päällikkö Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 302 8246

 

Teksti on mukana toukokuun uutiskirjeessä.