shutterstock_361872065.jpg
Uutinen

Heikko kysyntä vaivaa edelleen, koronahuolet hieman hälvenneet

Teknologiateollisuuden vientikysyntä ei näytä elpymisen merkkejä, vaikka koronarajoituksia on purettu ja teollisuuden tuotantoa päästy avaamaan Euroopassa. Peräti 53 prosenttia alan teollisuusyrityksistä arvioi yhä, että heikko kysyntä hankaloittaa yrityksen toimintaa kohtalaisesti tai erittäin paljon. Heikosta kysynnästä kärsivien yritysten osuus ei ole pienentynyt kesän kynnyksellä.

Tiedot perustuvat Teknologiateollisuus ry:n koronapulssi-jäsenkyselyyn, johon vastasi 9.6.–12.6. 529 yritystä.

− Koronan vuoksi suljettuja tehtaita on avattu Euroopassa laajasti toukokuun aikana, ja tuotanto on todennäköisesti jonkin verran piristynyt. Tämä herättää tietenkin toivoa suomalaisissa vientiyrityksissä, ja tilanne näkyy hieman aiempaa myönteisempänä vireenä myös tuoreessa pulssikyselyssä. Epidemian helpottamisesta ja rajoitusten purkamisesta huolimatta yritykset valitettavasti kertovat, että heikko kysyntä on keskeinen ongelma, sanoo Teknologiateollisuus ry:n pääekonomisti Petteri Rautaporras

Yli puolet alan teollisuusyrityksistä arvioi edelleen, että yrityksen tilanne on kolmen kuukauden kuluttua huono tai erittäin huono. Heikointa aikaa odotetaan syksyyn.

Lomautukset ovat tällä hetkellä päällä noin kolmasosassa yrityksistä. Lomautukset ovat yleisempiä teollisuudessa kuin teknologiateollisuuden palvelutoimialoilla (suunnittelu- ja konsultointi sekä tietotekniikan palveluala).

Heikko kysyntä ei lupaa hyvää kuluvan vuoden liikevaihdolle. Edelleen noin 70 prosenttia alan teollisuusyrityksistä arvioi liikevaihtonsa laskevan tänä vuonna verrattuna viime vuoteen. Reilu viidennes arvioi liikevaihdon tippuvan yli 20 prosenttia. Teknologiateollisuuden palvelutoimialoilla liikevaihdon supistumista ennakoi 54 prosenttia yrityksistä ja yli 20 prosentin pudotusta 7 prosenttia pulssiin vastanneista yrityksistä.

− Huoli syksystä ja loppuvuodesta on suurta. Yritysten tilanne on epävarma, ja tulevaisuuden näkymät peittyvät sumuun. On jopa yllättävää, että Euroopan avautuminen ei juuri näy yritysten arvioissa kysynnän kehityksestä. Yrityskohtaisia eroja on toki paljon, mistä kertovat myös alla olevat poiminnat yritysten avoimista vastauksista pulssikyselyssä, Rautaporras sanoo.

Poimintoja yritysten avoimista vastauksista

”Lomien jälkeinen aika näyttää haasteelliselta, vielä ei tiedetä, kuinka syvälle tullaan putoamaan.”

”Tarjouspyyntöjä tulee nyt entiseen maliin, mutta tilauksia ei oikeastaan ollenkaan. Hintakilpailu on kasvanut. Hankkeet siirtyvät eteenpäin…”

”Kesälomien jälkeistä aikaa on erittäin vaikea ennakoida, mutta syksy tullee olemaan erittäin vaikeaa aikaa.”

”Yrityksemme tila on vakaa ja näkymät hyvät. Emme kaipaa tukitoimia tällä hetkellä, emmekä näkyvissä olevassa tulevaisuudessa.”

”Toukokuussa on hiljentynyt reilusti. Asiakkaat kertovat 3-6 kk lykkäyksistä, mitään päätöksiä ei nyt tehdä. Se on pitkä aika olla ilman liikevaihtoa…”

”Alkuvuosi mentiin vanhoilla tilauksilla, uusia ei tullut, sitten tuli korona, kaikki hiljeni, mutta jostakin vaan tilauksia tullut, että kesäkuun loppuun mennään jotenkin, syksy pelottaa ja uskon sen jäävän selkeästi viimevuodesta. Vielä jos toinen aalto tulee, voi olla hankalaa. Talous on kuitenkin kunnossa, joten me ei kaivata kuin uusia tilauksia.”

”Pitkän tähtäimen ennusteet ovat heikentyneet. Vihjeitä siitä, että asiakkaat ovat perumassa tai siirtämässä tulevia investointeja (ensi ja seuraavan vuoden) on jo saatu. Ensi vuoden alkuun mennään nykyisillä, jo rahoituspäätöksen saaneilla kaupoilla. Investointitukia ja rahoitusta on helpotettava, jotta investointihalukkuus säilyy.”

Koronapulssikyselyn tulokset 15.6.2020

Lisätiedot:
Pääekonomisti Petteri Rautaporras, puh. 050 304 2220

 

Teksti on mukana kesäkuun uutiskirjeessä.