Työmarkkinoiden metsä pääsi näivettymään, uusi aikakausi ovella
Metsäteollisuuden työmarkkinapommi tarkoittaa uuden aikakauden alkua työmarkkinapolitiikassa. Tulevaisuudessa työmarkkinoilla saatetaan nähdä hyvin monenlaisia toimintatapoja.
Metsäteollisuus järjesti viime viikolla melkoisen työmarkkinapommin, kun se ilmoitti luopuvansa työehtosopimusten tekemisestä. Kuluvan sopimuskauden jälkeen metsäteollisuuden työehdoista sovitaan yrityksissä. Päätös synnytti kovan polemiikin työehtosopimusjärjestelmän tulevaisuudesta. Moni on ainakin minulta kysynyt, kaatuuko koko systeemi nyt dominopalikoiden tapaan.
Metsäteollisuus harkitsi ratkaisuaan pitkään ja huolella. Muut työnantajaliitot eivät tienneet ratkaisusta etukäteen. Toki päätös on johdonmukainen jatkumo Metsäteollisuuden pyrkimyksille päästä kohti paikallisempia työehtoja. Sikäli se ei yllättänyt.
Alkuhämmennyksen jälkeen ratkaisun vaikutuksia on alettu eri tahoilla vasta analysoida. Jossain vaiheessa on johtopäätösten aika. Ne eivät välttämättä ole eri toimialoilla keskenään samanlaisia: saatamme nähdä hyvinkin erilaisia strategioita.
Vaikka dominopalikat eivät välittömästi lentelekään, on Metsäteollisuuden päätös joka tapauksessa historiallinen ja tarkoittaa uuden aikakauden alkua työmarkkinapolitiikassa. Sysäystä uudistumiseen tarvitaan. Työnantajapuoli on vuosikymmeniä puhunut siitä, että työmarkkinajärjestelmän tulisi paremmin sopeutua työelämän muutokseen ja paikallista sopimista työehdoista pitäisi lisätä. Uudistumisen vauhti on ollut verkkainen, jopa tuskastuttavan hidas.
Saatamme nähdä hyvin erilaisia työmarkkinastrategioita.
Pääosa sopimisesta tapahtuu edelleen valtakunnan tasolla. Esimerkiksi palkankorotukset lukitaan yhä valtakunnallisissa kabineteissa vuosiksi eteenpäin, eikä niitä näköjään muuksi muuta edes talouden ylösalaisin kääntänyt koronakriisi, ainakaan jos palkansaajilta kysytään. Teknologiateollisuuden työehtosopimuksissa palkankorotuksista voi onneksi sopia paikallisesti toisin, mutta tämä mahdollisuus on harvinaisuus Suomen satojen työehtosopimusten joukossa.
Julkisuudessa on kiistelty paikallisen sopimisen työllisyysvaikutuksista. Niitä on tunnetusti vaikea laskea. Tämä keskustelu on vientiteollisuuden näkökulmasta absurdia.
Paikallinen sopiminen ei ole mielipidekysymys vaan elinehto. Elämän ja kuoleman kysymys. Metsäteollisuuden kova päätös vahvistaa tämän. Päätös ei ole riskitön, ja juuri siksi se on äärimmäisen rohkea. Ay-liikkeen reaktiot ovat osin vielä arvaamattomia, eikä päätöstä ole katsottu hyvällä kaikissa poliittisissa piireissäkään.
Mitä hyötyä siitä on, jos puut pysyvät pystyssä, mutta metsä näivettyy.
Kaikkien – niin työnantajien, palkansaajien kuin poliitikkojenkin – on nyt syytä pitää huolta, että metsä nähdään puilta. Työmarkkinoiden rakenteita ei pidä suojella niiden itsensä takia. Mitä hyötyä kenellekään on, jos puut pysyvät pystyssä, mutta metsä näivettyy.
Rakenteista tapeltaessa unohtuu helposti, mistä oikeastaan lopulta on kyse: suomalaisten yritysten menestymisestä kansainvälisessä kilpailussa ja sitä myöten suomalaisten työllisyydestä ja hyvinvoinnin rahoittamisesta. Se on win win kaikille.
Työnantajia syytetään ideologiasta, mutta näen elinkeinoelämän puolella ennen kaikkea alati syvenevää huolta siitä, miten tämä maa tulevaisuudessa pärjää. Erityisen huolissani olen pk-yritysten tulevaisuudenuskosta.
Korona on romahduttanut talouden ja vienyt kysynnän näkymät. Kustannuskilpailukyky uhkaa taas heiketä. Ei voi olla niin, että 1940−1950-luvuilla luotuja rakenteita ei saa muuttaa eikä niitä uskalleta muuttaa.
Ei ideologiaa vaan huolta Suomesta.
Toivon, että Metsäteollisuuden päätös herättäisi analyyttistä keskustelua siitä, mitä Suomen työmarkkinoiden rakenteille pitäisi tehdä. Tässäkään asiassa ei ole yhden koon mallia. Varmaa sen sijaan on, että kansainvälinen kilpailu vain kiristyy, digitalisaatio muuttaa työtä yhä voimakkaammin ja yritysten väliset erot kasvavat. Näihin haasteisiin on osattava vastata yhdessä, eikä päätöksiä voi lykätä hamaan tulevaisuuteen.
