neuvottelut
Uutinen

Kansallinen vetyklusteri avaa ovia eurooppalaisiin verkostoihin

Yritysvetoinen kansallinen vetyklusteri on perustettu vauhdittamaan vetytaloutta ja vetyyn liittyvien ratkaisujen vientiä. Jo 36 yritystä on vetyklusterin toiminnassa mukana. Nyt tavoitteena on avata ovia eurooppalaisiin verkostoihin, sillä Euroopassa suunnitellaan kymmenien miljardien investointeja vetytalouteen.

Systeemitason muutokseen tarvitaan mukaan yrityksiä teollisuuden eri toimialoilta. Mukana on nyt monipuolinen joukko yrityksiä energiateollisuudesta, kemianteollisuudesta, metsäteollisuudesta ja teknologiateollisuudesta. Joukossa on niin globaaleja yrityksiä, pk-yrityksiä kuin startup-yrityksiäkin. Kansallinen vetyklusteri tuo toimijat yhteen ja auttaa verkottumaan Suomessa, Euroopassa ja kansainvälisesti.

Vetyklusteri on ensitöikseen kartoittanut Suomessa valmisteilla olevia tai hiljattain käynnistyneitä vetyhankkeita. Hankkeet sijoittuvat laaja-alaisesti arvoketjun eri osa-alueille kuten vedyn tuotantoon, vedyn teollisen käytön lisäämiseen, vedyn kuljetus- ja käsittelyprosesseihin, merenkulkulogistiikan sovellutuksiin sekä vedyn käsittelyyn tarvittavien laitteistojen ja teknologian kehittämiseen, valmistukseen ja kaupallistamiseen.

”Kyse on arviolta miljardin euron suuruisista investoinneista, joiden arvioidaan vähentävän päästöjä vuosittain 4–6 miljoonaa hiilidioksiditonnia”, Sakari Kallo SSAB:stä sanoo.

Euroopassa suunnitellaan kymmenien miljardien investointeja vetytalouteen. Jäsenmaiden odotetaan kohdistavan osan yhteensä yli 670 miljardin euron elpymispaketista vetytaloutta ja energiasektori-integraatiota edistäviin hankkeisiin.  

Vetyklusteri tukee yritysten osallistumista eurooppalaisiin ja kansainvälisiin vetytaloutta edistäviin yhteistyöhankkeisiin. Keskustelua yhteistyömahdollisuuksista käydään esimerkiksi Ruotsin, Baltian maiden, Puolan ja Saksan vetyklustereiden kanssa.

”Esimerkkinä tästä on juuri käynnistynyt BotH2nia-hanke, jota vetyklusterin yritykset Suomessa ja Ruotsissa ovat olleet valmistelemassa”, Matti Malkamäki Aurelia Turbinesista kertoo.

Kansallinen vetyklusteri työstää parhaillaan myös kokonaiskuvaa Suomen ja täällä toimivien yritysten vahvuuksista vetytaloutta kehitettäessä.

”Haluamme tunnistaa teknologiaosaamiset ja kyvykkyydet, joilla Suomi voi erottua, ja tukea sellaista yhteistyötä, joka synnyttää uusia ratkaisuja vientiin. Tämä auttaa meitä kehittämään omaa tarjontaamme hankevalmisteluissa eurooppalaisten kumppaneiden kanssa”, Simo Säynevirta ABB:ltä korostaa.

Lisätietoja vetyklusterin ohjausryhmän jäseniltä:

Sakari Kallo, SSAB, 040 530 1862, sakari.kallo@ssab.com

Matti Malkamäki, Aurelia Turbines, 050 543 5260, matti.malkamaki@aureliaturbines.com

Simo Säynevirta, ABB, 050 332 4475, simo.saynevirta@fi.abb.com

Outi Ervasti, puheenjohtaja, Neste, 050 458 9741, outi.ervasti@neste.com

Teknologiateollisuus ry:

Mervi Karikorpi, 040 7419801, mervi.karikorpi@teknologiateollisuus.fi

Kansallisen vetyklusterin jäsenet:

Yritykset:

ABB Oy

AGCO Power Oy

Air Liquide Finland Oy 

Aurelia Turbines Oy

Boliden Harjavalta Oy

Borealis Polymers Oy

Convion Oy

Elomatic Oy

Enersense International Oyj

Flexens Oy Ab   

Fortum Oyj              

Gasgrid Finland Oy

Gasum Oy

Helen Oy

Hycamite TCD Technologies Oy

Kemira Oyj

Oy Linde Gas Ab

Metsäliitto Osuuskunta

Neles Finland Oy

Neste Oyj

Ovako Imatra Oy Ab

Parker Hannifin AB

Pori Energia Oy

P2X Solutions Oy

Q Power Oy                         

Siemens Osakeyhtiö

Spinverse Oy

SSAB Europe Oy

St1 Nordic Oy                      

Suomen Kaasuenergia Oy

Oy Teboil Ab

UPM Oyj

Vacon Oy/Danfoss Drives

Vexve Armatury Group Oy

Oy Woikoski Ab

Wärtsilä Finland Oy

Toimialaliitot:

Energiateollisuus ry

Kemianteollisuus ry

Metallinjalostajat ry

Metsäteollisuus ry

Teknologiateollisuus ry