Aika ei pysähdy - pysähtyykö työ?
Se on kyllä vaikea juttu tuo aika. Ja nyt uuden työn aikakaudella tuntuu, että työ näyttäytyy myös yhtä vaikeana juttuna.
Mitä siitä sitten seuraa, kun yritetään ymmärtää kahden vaikean asian yhdistelmää - työaikaa? Viime aikoina on tehty erilaisia keskustelunavauksia työajasta ja sen sääntelystä. Nostan esiin muutaman näkökulman esitetyistä ajatuksista.
Työaikalaki on auttamattomasti vanhentunut
Ensimmäinen yleisesti tunnustettu tosiasia työaikasääntelyä koskevassa keskustelussa on se, että nykyinen työaikalaki on uudistamisen tarpeessa. Tämä näkökulma korostuu tarkasteltaessa sellaista tekemistä, joka ei ole sidottu tiettyyn työntekopaikkaan, vuorokauden aikaan tai viikonpäivään. Useilla aloilla on yhä enemmän edellä mainitun kaltaista paikasta ja ajasta irrallaan olevaa tekemistä, vaikka perinteistä paikkaan ja aikaan sidottua tekemistä on ainakin toistaiseksi enemmän.
Työaikalaki on alun perin kirjoitettu työaikasuojelun näkökulmasta. On haluttu suojella fyysisen työn tekijöitä rasitukselta ja liian pitkiltä työpäiviltä. Tämä viime vuosisadan alkupuolella valettu perusta on edelleen nykyisen, vain 20 vuotta vanhan työaikalain runkona. Työaikalaki sääntelee varsin yksityiskohtaisesti paikkaan ja aikaan sidottua tekemistä. Tästä lähtökohdasta säädettynä se toimii monilla työpaikoilla kohtuullisen hyvin.
Heti kun siirrytään konkreettisesta tekemisestä vähän abstraktimmalle tasolle, työaikalaki on jäänyt ajastaan jälkeen. Yksilöiden palvelutarpeet, julkinen ja yksityinen palvelutarjonta, kansainvälistyminen, uudet palvelukanavat ja muu digitalisoituminen asettavat uudenlaisia vaatimuksia toimintavapaudelle sekä työntekijöiden että työnantajien näkökulmasta.
Toimintavapaudelle asetetut vaatimukset tarkoittavat työaikasääntelyn kannalta sitä, että lain on sallittava joustavampi työskentely niissä tilanteissa, joissa se olisi tarkoituksenmukaista. Jukka Ahtelan raportissa (Työaika, tietotyö ja tulevaisuus: esimerkkinä ohjelmistoala, TEM julkaisuja 34/2016) on otettu esille muun ohessa ajatus sunnuntaina tehtävän työn erityisaseman arvioimisesta sekä ylityömääräysten yksinkertaistaminen ja selkiyttäminen. Näille muutosehdotuksille on selkeä tilaus yhteiskunnan ja työelämän muuttuessa.
Sitä saa, mitä mittaa
Toinen yleisesti tunnustettu tosiasia on, että olennaista asiantuntijatyössä on työn tulos, eikä siihen käytetty aika. Työaikalain historiasta johtuen se on säädetty tuntipalkalla tehtävään tuotannollista työtä varten. Sellaista työtä on mitattu kellolla ja mitattu aika kirjattu palkanmaksun perusteeksi tuntikorttiin tai kellokorttiin taikka viime vuosikymmeninä digitaalisesti erilaisiin seurantajärjestelmiin.
Nykyisin työaikalakia sovelletaan lähes kaikkeen mahdolliseen tekemiseen hyvin erilaisessa yhteiskunnassa kuin vuosikymmeniä sitten. Työaikalain rakenne johtaa väistämättä sellaiseen harhaan, että kaikkea työtä mitataan kellolla. Asiantuntijatyössä kellolla ei voida mitata työtä eikä sen tuloksia, mutta työajan seuranta ja mittaaminen tuntuu silti olevan kaikkein tärkein asia asiantuntijatyöstä puhuttaessa.
Kun asiantuntijatyö ja muualla kuin kiinteässä toimipaikassa tehtävä työ yleistyvät, mittaamisen pitäisi keskittyä työn tuloksiin, ei siihen käytettävään aikaan. Asiantuntijatyössä palkka maksetaan työn tuloksista, ei työhön käytetystä ajasta.
Joustavuus lisää tuottavuutta ja työhyvinvointia
Kolmas yleisesti tunnustettu tosiasia on, että vaikutusmahdollisuus omiin työaikoihin vähentää sairauspoissaoloja ja lisää työmotivaatiota sekä työhyvinvointia. Kun työntekijä kokee voivansa vaikuttaa oman työnsä suorittamiseen ja työaikansa käyttämiseen, hän on tyytyväisempi työhönsä ja sen järjestämiseen. Joustavuus lisää tuottavuutta ja työhyvinvointia.
Kun henkilölle annetaan vapaus määrittää oman työnsä järjestelyitä ja työaikaa, hänelle on samalla annettava vastuu oman työnsä ja aikansa johtamisesta. Tässä yhtälössä työajan seuranta ei voi olla työnantajan vastuulla, jos valta työn järjestelyistä ja työajan käyttämisestä on työntekijällä.
Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä
Edellä mainituista kolmesta yleisesti tunnustetusta tosiasiasta seuraa looginen johtopäätös: yksinkertaisin keino kehittää työaikasäätelyä on rajata itsenäinen asiantuntijatyö ja keskijohdon esimiestyö työaikalain soveltamisalan ulkopuolelle. Näissä tehtävissä toimivilla henkilöillä on riittävä osaaminen ja tehtävissä on sellainen itsenäisyyden aste, että heillä on kyky johtaa omaa työtään ja siihen käytettävää aikaa.
Silloin voitaisiin keskittyä asiantuntijatyön kehittämisen kannalta olennaisiin asioihin, eikä tuhlata energiaa ajan seuraamiseen. Olennaista asiantuntija- ja esimiestyön kannalta olisi kiinnittää huomiota oikeaan työn mitoituksen, johtamiseen sekä työn tuloksellisuuteen.
On syytä muistaa, että vastuu kulkee käsi kädessä vapauden ja päätäntävallan kanssa.
Ei se niin vaikeaa olekaan - pelisääntöjen uudistaminen.
