Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Lausunnot Lausunto ehdotukseen uudesta valmiuslaista

Lausunto ehdotukseen uudesta valmiuslaista

Teknologiateollisuus ry, Kyberala ry sekä Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry kiittävät mahdollisuudesta lausua otsikonmukaisessa asiassa.

Teknologiateollisuus pitää valmiuslain kokonaisuudistusta lähtökohtaisesti tarpeellisena ja ajankohtaisena, koska niin Suomen kuin laajemmin globaalin turvallisuusympäristön muutos on ollut nopeaa ja ennakoimatonta. Uudistuksen päätavoitteena on saattaa valmiuslaki vastaamaan nykyaikaista käsitystä yhteiskunnan kokonaisturvallisuudesta ja muuttuneesta turvallisuusympäristöstä (mm. hybridivaikuttaminen, laaja-alaiset häiriöt, pandemiat, kriittisen infrastruktuurin haavoittuvuus).

Digitaalisessa toimintaympäristössä on toimijoita, jotka pyrkivät aiheuttamaan vahinkoa ja saavuttamaan poliittisia tavoitteita pelon ja yhteiskunnallisten häiriöiden avulla. Vakavienkin poikkeamien ja -häiriöiden selvittämis-, torjunta- ja vaikutusten poistamistoimet toteutetaan normaaliaikojen toimivaltuuksilla. Näin ollen valmiuslainsäädännön käyttökynnyksen on perusteltua säilyä myös digitaalisten uhkien osalta jatkossakin korkeana. Digitaaliset tieto- ja viestintäjärjestelmät ovat nykyisin yhtä kriittisiä kuin fyysinen infrastruktuuri, ja niiden häiriöt voivat nopeasti lamaannuttaa laajoja osia yhteiskunnasta. Kybertoimintaympäristön uhat eivät rajoitu poikkeusoloihin, vaan ovat pysyvä osa normaaliolojen toimintaympäristöä, mikä on huomioitava myös sääntelyssä. Yritysten ja viranomaisten välinen tiedonvaihto on keskeistä, ja sitä tulee tukea selkeillä pelisäännöillä ja luottamusta vahvistavilla käytännöillä.

Huoltovarmuus edellyttää kotimaista ja eurooppalaista osaamista, toimivia markkinoita, kriittistä osaamista ja mahdollisuutta kehittää uusia ratkaisuja myös kriisitilanteissa.

Lisätietoja: