Lausunto tuloveroasteikosta ja tuloverolain muuttamisesta
Teknologiateollisuus ry kannattaa esitysluonnoksen tavoitteita keventää työn verotusta ja parantaa henkilöstön sitouttamiseen liittyvien kannustinjärjestelmien toimivuutta. Lausunnossa pidetään myönteisenä erityisesti ansiotuloverotuksen kevennyksiä sekä ehdotuksia, joilla työsuhdeoptioiden ja henkilöstöantien verokohtelua kehitetään.
Teknologiateollisuus esittää kuitenkin useita tarkennuksia ja laajennuksia, jotta sääntely olisi yrityksille käyttökelpoista. Työsuhdeoptio- ja henkilöstöantiärjestelyjen tulisi soveltua myös listattuihin yhtiöihin ja konsernirakenteisiin, eikä kannustinjärjestelmiä tulisi rajata tarpeettomasti.
Lausunnossa ehdotetaan muun muassa, että työsuhdeoptioiden veronmaksun lykkäystä koskeva sääntely laajennettaisiin jatkossa myös listattujen yhtiöiden osakkeisiin, 24 kuukauden vähimmäisansainta-aika poistettaisiin tai lyhennettäisiin 12 kuukauteen, Kohdeyhtiön tasevarallisuutta koskevat tulolähderajaukset poistettaisiin ja osakkeiden arvonalentumistilanteet ratkaistaisiin selkeästi jo laissa. Lisäksi lykkäystä koskevien vaatimusten tulisi olla mahdollisia myös oikaisuvaatimuksella normaalin muutoksenhakuajan puitteissa.
Henkilöstöantien osalta Teknologiateollisuus kannattaa ehdotettua konsernirakenteita koskevaa laajennusta, mutta katsoo, että sääntely tulisi jatkossa ulottaa myös listattuihin yhtiöihin. Kokonaisuutena verotuksen tulisi tukea yrittäjyyttä, omistajuutta ja henkilöstön sitouttamista riippumatta siitä, onko yritys listattu vai listaamaton.
Lisätietoja:
Talous- ja veropolitiikka
Yritysten verotuksen ja toimintaympäristön tulee olla ennakoitavissa. Julkinen talous tulee saada tasapainoon ja yhteisöverokannan ja yritysverojärjestelmän kilpailukyvystä pitää huolta, jotta houkuttelemme yrityksiä ja korkean arvonlisän toimintoja Suomeen. Työnteon kannustavuuden parantamiseksi pitkäaikaiseksi tavoitteeksi on otettava ansiotuloverotuksen keventäminen kaikissa tuloluokissa, julkisen talouden kantokyvyn puitteissa.
- Tuetaan digivihreää siirtymää verokeinoin. Uusia kestävän verotuksen veromalleja suunniteltaessa on huomioitava verojärjestelmä kokonaisuutena. Suomen on oltava hyvä toimintaympäristö kestävälle liiketoiminnalle, esimerkiksi yritysverotuksen ja energiaverotuksen on oltava kilpailukykyisellä tasolla. Kestävän verotuksen tulee olla vihreää, digitaalista ja oikeudenmukaista.
- Edistetään verotuksen digitalisaatiota. Toimiva ja ennakoitava verotusmenettely on Suomelle kilpailuetu. Verotuksen digitalisoinnin ja automatisoinnin, lasku- ja kuittikohtaisen raportoinnin sekä hankintasanomien digihankkeita tulee valmistella yhteistyössä yritysten kanssa ja edistäen reaaliaikataloutta (RTE = Real-Time Economy) Suomessa, EU:ssa ja kansainvälisesti.
- Taataan yhteisöverokannan ja yritysverojärjestelmän kilpailukyky. Yritys- ja pääomaverotuksen kokonaisuuden on edistettävä yrittäjyyttä ja omistajuutta sekä yritysten kansainvälistä kilpailukykyä. Kannusteita tarvitaan myös työn tekemiseen, kehittymiseen ja uralla etenemiseen. Työn verotuksen kireys on merkittävä haaste osaajien houkuttelemiselle.