Maailmanluokan innovaatiot syntyvät Iisalmessa
Kaiutinvalmista Genelec on ponnistanut Pohjois-Savosta kansainväliseen menestykseen. Yhtiön tuotteita löytyy huippustudioista ympäri maailman. Pääkonttori ja tuotanto pysyvät tiukasti Iisalmessa.
Genelec valmistaa kaiutinjärjestelmiä ammattilaisille ja laatutietoisille harrastajille. Yhtiö vie tuotteitaan noin sataan maahan ja on omalla alallaan yksi maailman johtavista brändeistä.
Yrityksen ydinliiketoimintaa ovat sen perustamisesta eli vuodesta 1978 asti olleet ammattikäyttöön tarkoitetut tarkkailukaiuttimet, jotka muuttavat alkuperäistä ääntä mahdollisimman vähän. Lisäksi kaiuttimet tarjoavat mahdollisuuden korjata kuunteluympäristön akustiikan vaikutus ääneen.
Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana yrityksen toiminta on laajentunut myös laatutietoisten kuluttajien palvelemiseen. Genelecin tuotteita käytetään yhä enemmän myös julkisisten tilojen äänentoistossa.
Yrityksen tärkeimmät vientimaat ovat Saksa, Kiina ja Yhdysvallat. Noin kolmen viikon välein lähtee 12 metrinen merikontti täynnä Genelecin tuotteita Kiinaan ja Yhdysvaltoihin. Useimmissa maissa äänentoistoon erikoistuneet maahantuojat hoitavat yhteydet liikkeisiin. Pekingissä yrityksellä on myös omaa nimeä kantava myymälä.
Osaaminen keskeistä
Genelecin pääkonttori, tuotantotilat ja tuotekehitys sijaitsevat kaikki Iisalmessa, jossa yritys on toiminut 80-luvun alusta lähtien.
Tuotekehitysjohtaja Aki Mäkivirta kertoo, ettei yhtiö ole harkinnut tuotannon siirtoa muualle.
– Ylä-Savossa luotettavaa ja pitkäaikaista työnantajaa arvostetaan ja olemme aina löytäneet osaavia työntekijöitä, Mäkivirta kertoo.
Kaiuttimien valmistuksessa osa työvaiheista tehdään kokonaan käsin, osa automaattisesti. Robotteja on käytössä muun muassa liimauksessa. Elektroniikan tuotanto on pitkälle automatisoitu. Jokainen kaiutin mitataan, kalibroidaan ja testataan huolellisesti, myös kuuntelemalla. Kaiutinten laadusta kertoo se, että ne tulevat huoltoon ja kalibrointiin vielä 25 – 30 vuoden ikäisinä.
Laatu on monen osatekijän summa
Yhtiön tuotekehitystoiminnot ovat samassa rakennuksessa tuotannon kanssa. Mäkivirran mukaan tuotanto ja tuotekehitys ovat kohtalonyhteydessä toisiinsa ja ovi molempiin suuntiin on aina auki.
– Tuotannon osaaminen on keskeinen osa tuotteen laadun luomista. Tavoitteemme on kehittää kilpailukykyä, osaamista ja laadukkaita ratkaisuja pitkäjänteisesti. Tämä olisi vaikeaa tai mahdotonta, jos tuotanto ei olisi kiinteä osa toimintaa, Mäkivirta korostaa.
Tiivis yhteistyö takaa sen, että suunnittelun tulos on paitsi laadukas myös mahdollinen valmistaa. Ongelmat voidaan myös selvittää ja ratkaista nopeasti.
Kaiutinten internet
Yhtiön tuotteiden toimintaperiaatteena on kertoa mahdollisimman tarkasti se, mitä äänite sisältää. Tämä tavoite edellyttää jatkuvaa äänentoiston ja ihmisen kuulon ominaisuuksien tutkimista.
Genelec kehittää muun muassa kuulijaa ympäröivän eli immersiivisen äänen eri totetuksia. Lisäksi sulautetut tietoverkot, esineiden internet ja pilvipalvelulaskenta etenevät voimakkaasti.
Tuotannon on tänä päivänä oltava myös ekologisesti kestävää. Kaiuttimet sisältävät paljon mekaanisia osia ja korkeatasoista elektroniikkaa. Komponenttinimikkeitä on tuhansia, ja ne hankitaan luontoa säästäen ja mahdollisimman läheltä.
Julkinen tuki tärkeää
Yritysten tukemisesta on keskusteltu paljon viime aikoina. Genelec on Mäkivirran mukaan hyötynyt suuresti yritystuista.
– Olemme kiitollisia ELY:n, Tekesin ja sittemmin Business Finlandin erinomaisesta tuesta varsin kunnianhimoisille hankkeillemme.
Iisalmelaisen maailmanluokan brändin syntyyn vaikutti keskeisesti myös Yleisradion vuonna 1978 tekemä innovatiivinen hankinta: Genelecin perustajan Ilpo Martikaisen rakentama kaiutinprototyyppi S30 oli niin vakuuttava, että Yle tilasi saman tien 340 kaiutinta. Loppu on audiotekniikan historiaa.
Tiesitkö?
- Jo muutama vuosi perustamisensa jälkeen Genelec oli voittanut tuotteillaan useita kansainvälisiä testejä ja tarjouskilpailuja.
- Vuonna 2014 kaiutinmalli 1031A valittiin Yhdysvalloissa TECnology Hall of Fameen, joka antaa tunnustusta merkittäville audioalan kehitykseen vaikuttaneille tuotteille ja innovaatioille.
Teksti: Antton Lounasheimo
Kuvat: Genelec Oy