Siirry sisältöön

Luodaan kestävää kasvua ilmastotavoitteet saavuttaen

Ilmastonmuutos on kyettävä pysäyttämään ja maapallon keskilämpötilan nousu rajoittamiseen enintään 1,5 asteeseen. Yritysten mahdollisuuksia puhtaan teknologian investointeihin tulee parantaa, jotta saamme aikaan globaalia kestävää kasvua.

Päivitetty 11.09.2024 klo 15:57

EU:n ilmastolain mukaisesti kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään vähintään 55 prosentilla vuoteen 2030, tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius ensimmäisenä maanosana ennen vuotta 2050. Suomen ilmastolain mukaan päästöjä on vähennettävä 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon. Nykyisten arvioiden perusteella tämä tavoite on mahdollista saavuttaa. Sen sijaan Suomen hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen vuonna 2035 vaatii lisätoimia, jotta päästöt ovat tasapainossa nielujen kanssa.

Päästökauppajärjestelmä, taakanjako- ja maankäyttösektorille asetetut päästövähennys- ja hiilinielutavoitteet sekä pitkäjänteinen ennustettava ilmasto-, energia- ja teollisuuspolitiikka ovat tärkeimpiä ohjauskeinoja hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamiseksi. Suomen tehtävänä on parantaa yritysten mahdollisuuksia puhtaan teknologian investointeihin, joilla luodaan globaalia kestävää kasvua ilmastotavoitteet saavuttaen.

Teknologiateollisuuden ilmasto- ja energialinjaus sisältää kymmenen teemakokonaisuutta, joiden avulla nettonollapäästöt voidaan saavuttaa ennen vuotta 2050.  Linjaus toimii pohjana Teknologiateollisuuden vähähiilitiekartalle, joka sisältää tarkemmat askelmerkit ja käytännön esimerkit vähähiilisistä teknologioista aikatauluineen.

Päästökauppa ja hiilirajamekanismi

Päästökauppa ja hiilirajamekanismi

EU:n on edistettävä Pariisin sopimuksen tehokasta toimeenpanoa sekä hiilidioksidipäästöjen hinnoittelua myös maailmanlaajuisesti. Näin varmistetaan tasapuoliset kilpailuedellytykset eurooppalaiselle teollisuudelle.

EU:n uudistettu päästökauppajärjestelmä nostaa päästövähennystavoitteita niin energiantuotannon, teollisuuden, rakennusten ja liikenteen sektoreilla. EU:n tulee varmistaa, että päästövähennystavoitteita tiukentavat lisätoimet edistävät hiilineutraaliutta tasapuolisesti kaikissa jäsenmaissa. EU pyrkii torjumaan hiilivuotoa hiilirajamekanismilla, jolla estetään kasvihuonekaasujen vähentämispyrkimysten kiertäminen. EU:n tulee huolehtia puhtaasti ja vastuullisesti toimivien yritysten globaalista kilpailukyvystä. Etusijalla kaikissa ilmastotoimien määrittelyssä tulee olla niiden vaikuttavuus ja kustannustehokkuus.

Tasavertainen kohtelu ja teknologianeutraalisuus

Ilmasto-, energia- ja teollisuuspolitiikassa tulee tasapuolisesti huomioida sekä energian käyttäjien että energiateknologiatoimittajien tarpeet. Politiikkatoimien tulee olla teknologianeutraaleja.

Kannustimet teollisuuden uudistumiseen

Kannusteita on Suomessa kehitettävä niin, että kokonaisuus vauhdittaa ilmastotavoitteiden saavuttamista, yritysten uudistumista ja koko suomalaisen yhteiskunnan kestävää muutosta. Siirtymä on tehtävä hallitusti siten, että yritysten toimintaympäristö Suomessa säilyy globaalisti kilpailukykyisenä.

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitusta on lisättävä Suomessa pitkäjänteisesti ja suunnattava vähäpäästöisiä ja resurssitehokkaita ratkaisuja tukevaan suuntaan. Suomen on aktiivisesti panostettava puhtaan teknologian ratkaisujen ja tuotteiden vientiin ja tarjottava kannusteita puhtaan energiantuotannon ja teollisuuden pilotointi- ja demonstraatiohankkeisiin sekä muihin, myös pk-yrityksille soveltuviin kannusteisiin.

Vähähiilisyystiekarttojen päivitys

Toimialojen vähähiilitiekartat on päivitetty vastaamaan EU:n uusia ilmastotoimenpiteitä kansallinen huoltovarmuusnäkökulma huomioiden. Vähähiilisyystiekarttojen päivityksen lisäksi toimialakohtaisia vähähiilitiekarttoja on täydennetty laatimalla arviot toimialojen arvoketjuista ja hankinnoista aiheutuvista päästöistä.

Yllä olevat linjauskokonaisuudet toimivat pohjana Teknologiateollisuuden vähähiilitiekartalle, joka sisältää tarkemmat askelmerkit ja käytännön esimerkit vähähiilisistä teknologioista aikatauluineen. Teknologiateollisuuden vähähiilitiekartta valmistui kesäkuussa 2024.

Lisätiedot: