Murskaako Ranska Suomen haaveet EU:n nimityspelissä? – Emmanuel Macron kärsi kotimaassaan EU-vaaleissa tappion, mutta Euroopassa hän on voittaja
Teksti: Heli Satuli/MustRead
Maata, jossa on näin monta juustoa, on vaikea hallita. Näin sanoi jo Ranskan presidentti Charles de Gaulle aikoinaan. Ja sen on saanut huomata myös Ranskan nykyinen presidentti Emmanuel Macron.
Noustessaan kaksi vuotta sitten valtaan Ranskan kaikkien aikojen nuorimpana presidenttinä Macronia kannatti reilusti yli 60 prosenttia ranskalaisista. Se on Ranskassa paljon. Sittemmin politiikan ihmelapsen kannatus on laskenut kuin EU:n maataloustukirehuja märehtivän lehmän häntä.
Viime marraskuun lopussa Macronin politiikkaa tuki enää 18 prosenttia ranskalaisista. Viimeisimmässä, toukokuun lopun EU-vaalien jälkeen tehdyssä kannatusmittauksessa luku oli noussut 30 prosenttiin.
”Poliittiset signaalit ovat pienestä kiinni. Peli on tosi herkkää. Yleinen mielipide voi kääntyä päättäjää vastaan ihan mitättömistä asioista. Macron teki psykologisesti vääriä liikkeitä, mutta on epäreilua, että hän joutuu kantamaan koko taakan”, analysoi tilannetta Brysselissä EU-lähde, joka kuuluu Macronin perustamaan La République en marche -liikkeeseen.
Macron käänsi takkinsa
Mutta peruutetaan vähän taaksepäin. Mitä Ranskassa on tapahtunut? Macron voitti presidentinvaalit vuonna 2017 ilman perinteisen puoluekoneiston tukea ja infrastruktuuria. Hän oli itse oma puolueensa ja protesti vallitsevalle hallinnolle. Macron voitti lupaamalla muutosta, kuten niin monet poliitikot ennen häntä. Macron ja hänen En marche -liikkeensä näyttivät saavan ihmisten tuen Ranskan muuttamiselle.
Presidenttiehdokkaana Macron toteutti laajan ovelta ovella -kyselyn kartoittaakseen ranskalaisten huolia. Monet äänestivät hänet valtaan, koska Macron lupasi ongelmiin uusia ratkaisuja. Hän lupasi auttaa köyhiä ja alentaa terveydenhuolto-, energia- ja liikennekustannuksia. Ennen kaikkea Macron lupasi lopettaa ylhäältä alas -sanelupolitiikan. Ja Ranskan presidentillä riittää valtaa myös toteuttaa aikeet.
Yksi Macronin talousreformin tavoitteita oli saada lisää investointeja Ranskaan ja enemmän joustavuutta työmarkkinoille. Monet kunnianhimoisista lakiuudistuksista hyväksyttiinkin alussa suhteellisen helposti.
Mutta kuukausien kuluessa monet edistykselliset reformit kuten kansalaisia rokottanut kiinteistövero, unohtuivat otsikoista. Tilanne tulivat muutokset, jotka ranskalaisten mielestä helpottivat vain rikkaiden elämää. Yhtenä esimerkkinä pääomatuloille asetettu kiinteä verotaso.
Vielä suurempi pettymys oli kuitenkin Macronin johtamistyyli. Hallintokoneiston vastustaja paljastuikin kansan silmissä ylimieliseksi elitistiksi. Ruohonjuuritason kampanjasta huolimatta Macron jatkoi teknokraattista ja keskitettyä hallintotapaa.
Nopealla aikataululla heti kauden alussa läpiviedyt lakimuutokset eivät antaneet jalansijaa minkäänlaisille demokraattisen päätöksentekojärjestelmän innovaatioille. Esimerkiksi hallituksen päätös alentaa nopeusrajoituksia maanteillä 90 kilometristä 80 kilometriin tunnissa ilman minkäänlaista kansalaiskuulemista suututti monet.
Keltaliivit ovat osoittaneet mieltään Ranskassa marraskuusta lähtien. Kuva: Jacqueline Macou, Pixabay.
Eriarvoisuus toi keltaliivit kaduille
Työttömyysluvut eivät lähteneet kunnolla laskuun eikä Ranskan talous nousuun. Macronin aloittaessa presidenttinä 9,1 prosenttia ranskalaisista oli työtä vailla, tänä vuonna lukema on 8,8 prosenttia. Tyytymättömyys leimahti liekkeihin viime marraskuussa. Lopullinen pisara oli hallituksen ilmoitus polttoaineverojen korotuksesta.
Vero nosti dieselin ja bensiinin hintaa portaittain, ja viime syksynä dieselin hinta pomppasi lähes kymmenellä sentillä raakaöljyn hinnan nousun vuoksi. Tämä oli monelle liikaa. Facebook-ryhmästä alkunsa saanut keltaliivien liike marssi kaduille.
Ensin mielenosoituksissa oli kyse polttoaineen hinnasta, mutta pian ne kasvoivat suuremmaksi protestiksi sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta vastaan. Suurin osa keltaliivien mielenosoittajista asuu Ranskan maaseudulla, mutta myös pienemmissä kaupungeissa.
Täällä ”Ranskan periferiassa” ihmiset kokevat olevansa fyysisesti ja henkisesti irrallaan Pariisista ja hallituksen päätöksistä. Keltaliivit ovat usein alempaa keskiluokkaa ja heikosti koulutettuja. Samaan aikaan kun valtaeliitti puhui maailmanlopusta, keltaliivit sanovat, etteivät tiedä, miten selvitä edes kuun loppuun.
Ihmisten on ajettava joka päivä pitkiä matkoja työpaikoilleen, joten polttoaineen hinta näkyy heidän kukkarossaan. Yksi esimerkki tästä ovat rekkayrittäjät ja sairaanhoitajat. Ranskassa sairaanhoitajien palkat ovat niin alhaisia, että moni joutuu etsimään asuntonsa kaukaa kaupunkien keskustoista. La vie est cher — elämä on kallista.
Monet mielenosoittajista olivat aiemmin äänestäneet Macronin presidentiksi.
Paradoksaalista on, että keltaliivit ärsyttänyt polttoaineveroaloite ei edes ollut Macronin keksintö, vaan juontaa juurensa lakiin, joka hyväksyttiin edellisen presidentin François Hollanden kaudella.
Lisäksi keltaliivit eivät ole pohdimmiltaan ilmastovastaisia. He eivät vastusta edes ympäristöveroja, kunhan ne toteutetaan sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Toisin sanoen verotetaan mieluummin rikkaiden lentomatkoja kuin köyhien autoilua työpaikalle. Lähes kaikki ranskalaiset puolueet ovat ilmastomyönteisiä. Esimerkiksi Marie Le Penin äärioikeistolainen Rassemblement National eli kansallinen liitto tunnustaa ilmastonmuutoksen.
Macronin asema yhä vaikea
Keltaisten liivien mielenosoitukset muuttuivat viikkojen kuluessa väkivaltaisemmiksi ja levottomammiksi ja levisivät alkuvuodesta myös naapurimaihin. Protestien laajuus pakotti Macronin lopulta viheltämään pilliin ja jäädyttämään suunnitellut reformit. Koska keltaliivit ovat käytännössä liike ilman johtajaa, sen hallinta, saati neuvotteleminen liikkeen kanssa on vaikeaa.
Macron on kuitenkin yrittänyt löytää ratkaisun tilanteeseen. Tammikuussa hän aloitti valtavan Grand Débatin eli suuren kansalaiskeskustelun ympäri Ranskan. Kahden kuukauden aikana tuloksena oli yli kaksi miljoonaa verkkovastausta ja yli 10 000 järjestettyä paikallista keskustelutilaisuutta.
Lisäksi Macron lupasi 17 miljardia euroa lisää rahaa sosiaalitukiin ja verohelpotuksia niille, joilla on vaikeuksia saada rahansa riittämään. Kouluja ja sairaaloita ei suljeta kolmeen vuoteen ja paikallisten kansanäänestysten järjestämistä helpotetaan. Hän ei kuitenkaan luvannut luopua suunnittelemistaan uudistuksista, kuten vaikeasta eläkereformista tai valtionhallinnon leikkauksista.
Macronin eläke- ja hallintoreformien läpimeno Ranskassa on täysi kysymysmerkki.
Tuloksena Macronin kannatus nousi tänä keväänä 30 prosenttiin. Se on puolet vähemmän kuin hänen aloittaessaan presidenttikautensa, mutta silti selvä parannus. Ranskan sisäisesti Macronin asema on kuitenkin yhä vaikea ja keltaliivien mielenosoitukset ovat jatkuneet jo 40 viikkoa putkeen.
”Saako hän Ranskan sisäiset uudistukset läpi, tähän ei kukaan tiedä vastausta”, toteaa Federico Reho, brysseliläisen Martens Centre -tutkimuskeskuksen strateginen koordinaattori ja Ranskan politiikan tutkija.
Ranskassa käynnissä puoluekentän uusjako
Moni odotti, että Macron kärsisi EU-vaaleissa suuren tappion. Näin ei käynyt. Macronin En marchen Renaissance-lista ja Le Penin puolue päätyivät suurin piirtein samoihin lukemiin. Nationalistipuolue Rassemblement National keräsi vaaleissa suurimman äänipotin 23,3 prosenttia ja toiseksi sijoittunut Renaissance-lista 22,4 prosenttia.
Ranskan politiikka ei koskaan jätä kylmäksi, mutta nämä vaalit olivat asiantuntijoiden mukaan ennennäkemättömät jopa ranskalaisella mittapuulla. Vaalien voittaja on Ranskassakin vihreät. Puolue nappasi äänistä 13,5 prosenttia ja sijoittui kolmanneksi. Tämä on paljon paremmin kuin mitä gallupit vihreille povasivat.
Kaikkien perinteisten valtapuolueiden osalta vaalitulos on katastrofi.
Suuri häviäjä on Ranskan keskustaoikeistolainen Les Republicains. Sen kannatus romahti EU-vaaleissa kahdeksaan prosenttiin. EPP-ryhmässä istuva puolue saa europarlamenttiin vain 8 meppiä aiemman 20:n sijaan. Viime presidentinvaaleissa puolueen kannatus oli sentään 20 prosenttia, mitä sitäkin pidettiin huonona tuloksena.
Ei ihme, että Les Republicainsin puheenjohtaja Laurent Wauquiez ilmoitti sunnuntaina eroavansa. Keskustaoikeiston on uudistuttava ja avauduttava. Sen on selviytyäkseen mietittävä, miten tehdä yhteistyötä oikeistopuolueiden kanssa.
Ranskan keskustaoikeisto on kriisissä, mutta vähintään yhtä pahassa jamassa on keskustavasemmisto PS. Perinteinen ranskalainen valtapuolue on nyt raunioilla ja johtajaa vailla. Myös PS sai parlamenttiin vain 8 meppiä. Ranskan delegaatio on kooltaan yhteensä 79 meppiä.
”Ranskassa yksikään poliittinen liike, joka lähti tukemaan keltaisia liivejä ei menestynyt EU-vaaleissa. Le Pen toki sai vähän tukea heiltä, mutta puolueena Rassemblement National otti etäisyyttä keltaliiveihin”, huomauttaa EU-virkamies.
Macron on siis onnistunut sekoittamaan koko poliittisen kentän Ranskassa. Edessä on kokonaisvaltainen vallan uusjako. EU-virkamiehen mukaan Macron on luonut itselleen ison tilan toimia ja EU-vaalitulos vahvisti tätä perustaa.
”Kysymys kuuluu, kuinka kestävää tämä valta on? Koko en marche on Macronin persoonan varassa. Jos hänet valitaan toiselle presidenttikaudelle, liike voi menestyä sen ajan, mutta tuskin kauempaa.”
Macron hallitsee EU:n nimityskisaa
Euroopan tasolla Macron on sen sijaan voittaja.
”Vaikka Macron hävisi Ranskassa niukasti Le Penille, eurooppalaisin silmin katsottuna hän on nyt vahvempi kuin ennen vaaleja”, analysoi Reho.
Reho muistuttaa, että kuluneella EU-vaalikaudella Macronilla ei ollut edustajia EU-instituutioissa. Nyt on ja paljon. Uudesta liberaaliryhmä ALDEn seuraajasta tulee täysin Macronin dominoima.
Reho muistuttaa, että aiemmin Macron keskittyi ainoastaan suhteisiin Saksan kanssa. Pian hän kuitenkin huomasi sen olevan huono strategia monesta syystä.
”EU-maiden poliittinen peli osoittautui paljon monimutkaisemmaksi kuin mitä Macron oli kuvitellut.”
Lisäksi Saksan liittokansleri Angela Merkel on huomattavasti heikompi nyt kuin Macronin aloittaessa presidenttinä. Merkel ollut jo pitkään hiljaa ja poissaoleva EU:n toiminnan ytimestä. Hän yrittää viedä Saksassa läpi hidastetun vallanvaihdoksen, mutta on epäselvää, onko hänen manttelinperijänsä, CDU:n Annegret Kramp-Karrenbauer eli ”AKK” seuraava liittokansleri. Ennen kaikkea moni epäilee, että hänestä ei ole Merkelin veroiseksi vahvaksi Euroopan johtajaksi.
Siksi Macron onkin viime kuukaudet rakentanut aktiivisesti laajempia strategisia alliansseja muiden EU-maiden kanssa yli puoluerajojen. Hän hakee yhteisiä rintamia monissa asioissa. Redo mainitsee esimerkkinä tiivistyneen yhteistyön Hollannin pääministeri Mark Rutten, Espanjan pääministerin sosialistien Pedro Sánchez Pérez-Castejón ja Portugalin pääministerin sosialistien Antonio Costan kanssa. Samoin Macron on hiljattain viritellyt hyvällä menestyksellä yhteistyötä myös Italian sosiaalidemokraattien kanssa.
”Aiemmin Macron oli läntisen Euroopan ilmiö, nyt hän on hankkinut tukea ajatuksilleen myös Slovakiassa ja Romaniassa. Hänellä alkaa olla jalanjälki joka puolella Eurooppaa”, toteaa Reho.
Tämä työ tulee Rehon mukaan näkymään taatusti EU-instituutioiden johtajien nimityskisassa. Brysselissä nähdään, että Macron on vahvoissa asemissa ja Ranska jättää tällä kertaa nimityksiin vähintään yhtä suuren jäljen kuin aikaisemmin.
Jaossa on viisi huippuvirkaa.
On selvää, että Macron haluaa johonkin viidestä oman edustajansa. Ehkä jopa kahteen: toisen vaalivoittajalle eli uudelle ALDE-ryhmän seuraajalle ja toisen itselleen.
Kaikista pöydän ympärillä istuvista EU-maiden johtajista juuri Macron haluaa kiivaimmin uudistaa EU:ta ja sen tekemän politiikan sisältöä. Hän haluaa kärkivirkoihin nuorempia, uskottavampia ja pätevämpiä tekijöitä. Ja naisia vähintään yhtä monta kuin miehiä.
Macronin suosikki Euroopan komission uudeksi puheenjohtajaksi on ainakin tähän mennessä ollut Brexit-neuvotteluissa hyvin kunnostautunut Ranskan entinen komissaari keskustaoikeistolainen Michel Barnier. Mutta hän on ilmaissut tukevansa myös nykyistä kilpailukomissaaria, tanskalaista liberaalia Margrete Vestageria sekä sosialistien hollantilaista komission varapuheenjohtajaa Frans Timmermansia.
Murskaako Macron Suomen kärkivirkatoiveet?
Sen sijaan kärkiehdokas eli Spitzenkandidaten-systeemiin Macron suhtautuu lievästi sanottuna välinpitämättömästi. Keskustaoikeistoryhmä EPP:n kärkiehdokas, saksalainen Mandfred Weber on hänelle ehdoton ei. 15:ssa EU:n 28:sta jäsenmaasta on liberaali- tai sosialistihallitus, joten Macron pystyy kaatamaan määräenemmistöllä Weberin nimityksen.
Viime viikolla pidetyn EU-huippukokouksen jälkeen Macron totesi toimittajille Brysselissä, että komission puheenjohtajan ”täytyy tietää, mitä hallituksen johtaminen on. Hänen on oltava karismaattinen, vahva johtaja, jolla on vahva kokemus”. Tällainen määritelmä on kaukana Weberistä, joka ei ole koskaan toiminut ministerinä.
Mutta ennen kesäkuun EU-huippukokousta ehtii tapahtua vielä paljon. Loppumetreillä kisaan voi nousta joku yllätysnimi, josta ei ole spekuloitu lainkaan. Siitä huolimatta, että Euroopan parlamentin EU-myönteiset poliittiset ryhmät ilmoittivat vaalien jälkeen, että parlamentti hyväksyy komission puheenjohtajaksi ainoastaan henkilön, joka on jo ennen vaaleja ilmoittanut poliittisen ohjelmansa ja tehnyt Euroopan laajuisen kampanjan.
Ranskan politiikkaa läheltä seuraava EU-virkamies huomauttaa, että Macron ei ehkä halua käyttää poliittisia paukkujaan Weberin sysäämiseen pois kisasta, vaan keskittyy mieluummin muihin neljään jaettavaan virkaan. Hän saattaa haluta päättää, kenestä tulee esimerkiksi Euroopan keskuspankin pääjohtaja. Silloin suomalaisnimet tuskin olisivat vahvoilla.
Euroalueen budjetti keihäänkärkenä
EU:n poliittisen agendan sisällön suhteen Macronilla on sen sijaan kivisempi tie kuljettavana. Hän on ainoa Euroopan johtaja, jolla on selkeä visio EU:n tulevaisuudesta. Macronin asialistalta löytyy euroalueen vahvistaminen, verotuksen uudistaminen, kilpailu Kiinan kanssa sekä ilmastokriisin, maahanmuuton ja disinformaation ratkaisu.
Macron ei pelkää myöskään tarttua perinteisiin EU-politiikan tabuihin kuten perussopimusuudistukseen, aluekehitysrahoitukseen tai jopa Ranskalle tärkeisiin maataloustukiin.
Näin Macron haluaa uudistaa EU:ta
- Kyllä eritahtiselle Euroopalle. Jos jotkut maat ovat valmiita syventämään integraatiota, antaa niiden mennä eteenpäin. Hitaat eivät saa estää uudistuksia.
- Kyllä yhteiselle euroalueen budjetille. Sen avulla huolehditaan turvallisuudesta, digimurroksesta, kilpailukyvystä sekä maahanmuutto- ja ilmastopolitiikasta. Varat kerättäisiin jäsenmailta sekä verkkoyrityksiltä, ympäristöveroista ja harmonisoitavista yhteisöveroista. Euroalue tarvitsee myös oman finanssiministerin ja lisää yhteisvastuuta. Euroalueen budjetin valvontaan tarvitaan parlamentti.
- Vähemmän komissaareja – 15 riittää.
- Kyllä minimipalkkojen ja työnantajamaksujen harmonisoinnille.
- Kyllä Euroopan armeijalle. EU:n puolustuksen vahvistaminen vaatii maiden välistä sotilasvaihtoa, yhteisiä joukko-osastoja ja budjettia sekä puolustusdoktriinia.
- Maahanmuuttopolitiikan suhteen EU tarvitsee yhteisen turvapaikkaviraston sekä rajavalvonnasta vastaavat eurooppalaiset poliisijoukot, tiukemman rajavalvonnan ja lisää solidaarisuutta.
- Kyllä hiiliverolle ja kunnianhimoiselle ilmastopolitiikalle.
- Tiukempi linja kauppapolitiikassa, esimerkiksi polkuhintatullien ja ulkomaisten investointien suhteen. Kilpailusääntöjen ja teollisuuspolitiikan reformi, jolla tuetaan Euroopan strategisia teollisuudenaloja.
- Kyllä virastoille. Esimerkiksi EU-virasto demokratian tukemiselle.
- Vuoden 2019 lopussa järjestettävä ”Euroopan konferenssi”, joka määrittelee tiekartan Euroopalle.
" Ranskan linjaukset ovat ristiriidassa monen EU-maan kantojen kanssa etenkin pohjoisessa ja itäisessä Euroopassa”, toteaa Reho.
”En usko, että Macron tulee EU:ssa saamaan juuri mitään ajatuksiaan läpi."
Suurin vastustus löytyy niin sanotusta Hansa-ryhmästä, johon myös Suomi kuuluu. Yksi esimerkki on Ranskan ajama euroalueen yhteinen budjetti. Viimeksi vaalien alla Ranskan valtiovarainministeri Bruno Le Maire totesi, että jäsenmailla pitäisi olla kesäkuun EU-huippukokouksessa käytössään kaikki tarvittavat työkalut euroalueen budjetin luomista varten.
”Uskon, että löydämme kompromissin ja sen kompromissin viimeinen askel on euroalueen valtiovarainministeri”, totesi Le Maire Politico-lehden haastattelussa.
Macronin En marche -liikkeen meppien kanssa samassa ryhmässä europarlamentissa istuva Torvals muistuttaa, että eurobudjetti ei synny ilman rahaa.
”Ranskalla on ollut tiettyjä vaatimuksia jo de Gaullen ajoista lähtien. En ymmärrä niitä. Ranska on eurobudjettinsa kanssa vähän kuin Jehovan todistaja, joka työntää jalkaansa kotioven väliin.”
Ranskalle käy Torvaldsin mukaan budjetiksi ”suurin piirtein minkä kokoinen pesämuna tahansa”, kunhan eurobudjetti saadaan aikaan.
”Mutta jos rahaa lisätään yhteen asiaan, mistä se on EU:ssa pois, mitä eurobudjetti korvaa? Onko kyseessä nollasummapeli vai lisämenoja? Tähän kukaan ei nyt osata kunnolla vastata”, sanoo Torvards, joka toimi eurobudjettia koskevan oma-aloitemietinnön varjoraportöörinä viime vaalikaudella.
Teollisuuspolitiikka nousee parrasvaloihin
Vielä eurobudjettiakin tulenarempi Ranskan voimalla ajama uudistus koskee EU:n teollisuuspolitiikkaa. Ytimessä on kysymys, tuleeko EU:n satsata sisämarkkinoihin vai eurooppalaisiin jättiyrityksiin. Aihetta on käsitelty MustReadissa aiemmin. Ranskan ajaman linjan mukaan valtion on voitava itse valita, mille sektoreille se haluaa synnyttää eurooppalaisia ”champion-yrityksiä”.
Tässä Ranskalla on ainakin osittain Saksan tuki. Mutta valtaosa jäsenmaista on eri mieltä. 17 maata kirjoitti helmikuussa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskille kirjeen, jossa korostetaan sisämarkkinoiden ja kilpailun merkitystä. Eurooppaan on luotava sellaiset edellytykset ja kilpailuolosuhteet, että Euroopasta pystyy nousemaan globaaleja huippuja. Ei niin, että hallitus päättää, millä aloilla luodaan jättejä estämällä kilpailu.
Samaan näkemykseen päätyi Ranskan talousanalyysineuvosto, joka tuoreessa raportissaan toteaa, että EU:n valtiontukisääntöjen höllentäminen ja yritysfuusioiden salliminen kilpailun kustannuksella ei ole toimiva keino. Kansainväliseen kilpailuun tulee sen sijaan vastata vahvemmalla kauppapolitiikalla.
Macronin suosikki komission uudeksi puheenjohtajaksi on EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier (kuvassa keskellä).
Ranska on monen EU-maan mielestä äitynyt viime aikoina entistä protektionistisemmaksi. Kun Britannia lähtee EU:sta, ranskalaisen protektionistisen politiikan voima vain kasvaa unionissa. Yksi lukuisista esimerkeistä on liikennesektori. Macron on viimeaikaisilla määräyksillään tehnyt ulkomaalaisille rekkakuskeille entistä vaikeammaksi toimia Ranskassa. Hän on rajoittanut päivien ja keikkojen määrää, jotka esimerkiksi itäisestä Euroopasta kotoisin oleva rekan kuljettaja saa työskennellä Ranskassa, ennen kuin hänen on pakko palata kotimaahansa.
Macronin hallitus nuiji läpi myös lain, joka edellyttää, että ulkomaalaisille kuljettajille on maksettava Ranskan minimipalkka heti, kun auto ylittää Ranskan rajan. Samanlaisia rajoituksia löytyy paljon myös elintarviketuotannon puolelta. Etenkin itäisen Euroopan maat ovat Ranskalle käärmeissään.
”Teollisuuspolitiikan uudistus tulee olemaan parrasvaloissa alkavalla EU-vaalikaudella, mutta sen lopputulos lienee erilainen kuin mitä Ranska olisi toivonut”, muotoilee EU-virkamies.
Macron nousi valtaan väärään aikaan
Torvalds huomauttaa, että Macronin visiosta löytyy myös toinen Ranskan kestosuosikkiteema eli Euroopan armeija.
”Naton jäseninä oleville EU-maille ja myös Ruotsille ja Suomelle on vaikea ymmärtää, mihin tarvitaan Naton kaltaista samanlaista kallista logistiikkajärjestelmää.”
Poliittisesti vähemmän herkkä aihe ovat Ranskan ajamat lukuisat virastot. Perinteisen ranskalaisen ajattelumallin mukaan, jos jossain on ongelma, sitä ratkaisemaan perustetaan virasto tai vähintään joku muu hallintohimmeli.
Macronin toimesta EU-agendalle onkin ilmestynyt useita EU-virastoehdotuksia, mutta Ranskan politiikan tuntijoiden mukaan nämä ovat suunnattu enemmänkin sisäpoliittiseen keskusteluun. Brysselissä ei uskota, että Macron on niiden suhteen tosissaan.
EU-virkamies huomauttaa, että kaikki Macronin ajamat eurooppalaiset teemat eivät saa osakseen samanlaista vastustusta ja ovat jopa jo toteutuneet. Yksi tällainen teema on ilmastonmuutoksen torjunta.
Macronin ajamana Pariisin ilmastosopimuksen sitoumukset ovat mukana EU:n neuvottelemissa kauppasopimuksissa. Ilmastoasioiden merkitys vain kasvaa alkavalla vaalikaudella. Macronin Renaissance-listan kärjessä oli useita entisiä vihreän puolueen meppejä, jotka jatkavat kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa nyt parlamentin liberaaliryhmässä.
”Macronilla on EU:ssa nyt paljon vaikutusvaltaa, enemmän kuin koskaan hänen lyhyen uransa aikana. Mutta Ranskasta ei yksin ole Euroopan johtajaksi. Sillä ei yksinkertaisesti ole substanssipuolella kykyä hallita kaikkea”, toteaa tutkija Reho.
Macron nousi valtaan väärään aikaan. Rehon mukaan Euroopassa tarvitaan nyt kompromissijohtajia.
”Macron ei ole sellainen. Hän näkee itsensä messiaana, eikä osaa rakentaa siltoja. Sellainen poliitikko ei menesty poliittisesti pirstaleisessa ja vahvojen jakolinjojen Euroopassa. Macronista ei ole Euroopan maat kokoavaksi johtajaksi.”
Siksi Macronin esittämät uudistukset ja visiot uudesta Euroopasta jäävät Rehon mukaan suurelta osin paperille.
”Eurooppa on valitettavasti vailla vahvaa johtajaa vielä pitkään”, uskoo Reho.
Heli Satuli on yhteiskunnallisen verkkomedian MustReadin Brysselin kirjeenvaihtaja.
Löydät kaikki Teknologiateollisuuden julkaisemat MustRead-artikkelit täältä.
Lue lisää Teknologiateollisuuden ja MustReadin yhteistyöstä.
Jutun pääkuva: Neuvoston kuvapalvelu