shutterstock_519894901.jpg
Uutinen

”Innovaatiot mukaan yritysten johdon palkitsemiseen” – Murto-osa yrityksistä on laatinut palkitsemisjärjestelmään innovaatioihin liittyvät kriteerit

Teknologiateollisuus julkisti selvityksen yritysten hallitusten roolista innovaatiotoiminnassa. Kyselyyn vastanneiden yritysten hallituksissa innovaatiotoiminta on säännöllisesti asialistalla.

Kun yritykseen etsitään uutta toimitusjohtajaa, tulisi rekrytoinnissa innovaatiotoiminnan näyttöjen olla merkittävässä roolissa. Näin vastasi neljä viidestä yrityksestä Teknologiateollisuuden kyselyssä, jossa selvitettiin yritysten hallitusten roolia innovaatiotoiminnassa.

Kyselyn laati Teknologiateollisuus ry:n toimeksiannosta konsulttiyhtiö Spinverse. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Koponen arvioi, että innovaatioiden puuttuminen on yrityksille riski. Toisaalta johdon palkitsemisessa innovaatioiden osuus on vähäinen, selvityksestä käy ilmi.

”Kyselyyn vastanneista yrityksistä vain 12 prosenttia on laatinut palkitsemisjärjestelmään innovaatioihin liittyvät kriteerit. Esimerkiksi uusien innovaatioiden osuus tulovirrasta tai riskialttiiden tuotteiden tutkimus- ja kehittämismenot ovat eräitä käytössä olevia indikaattoreita”, Koponen kertoo.

Ideoiden ristipölyttäminen tärkeää

Julkistamistilaisuuden paneelikeskustelussa korostettiin hallituksen roolia innovaatioita tukevan kulttuurin luojana.

Teknologiateollisuus ry:n puheenjohtaja, Ensto Oy:n hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen luonnehti itseään keskustelussa ”teknologiasta innostuneeksi humanistiksi”.

”Teknologiayhtiöt elävät innovaatioista. Ensto Oy:ssä perustajamme loi innovaatiokulttuurin, mutta sen ylläpitämiseksi tarvitaan jatkuvaa työtä. Enstolla on käytössä esimerkiksi yrityksen sisäinen hackathon, jossa seulan läpäisevälle idealle myönnetään starttirahoitus. Se on luonut paljon innostusta ja tuonut uusia ideoita tuotekehitysputkeen”, Miettinen sanoo.

Tekoäly-yritys Silo.AI:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Tero Ojanperä muistuttaa, että teknologia on liiketoiminnan mahdollistaja.

”Liiketoimintaa modernissa yrityksessä ei voi kehittää ymmärtämättä teknologiaa, mutta ilman asiakkaan näkökulmaa teknologia on vain teknologiaa – esimerkiksi paljon puhuttu tekoäly. Sähköpotkulaudoista tuli menestys vasta kun syntyi helpon vuokraamisen alusta, jolla niille syntyy liiketoimintaa”, Ojanperä korosti paneelissa.

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola muistutti hallitustyöskentelyn mahdollisuuksista tuoda mukaan monialaisia näkökulmia.

”Yrityksen johtamisen näkökulmasta tärkeä kysymys on, miten ideoita saadaan ristiinpölytettyä. On tärkeää saada mukaan paitsi innostuneet humanistit, on hyvä viedä myös meitä insinöörejä epämukavuusalueille”, Hirvola sanoi.

Kysely toteutettiin kesällä 2019 ja siihen vastasi 70 erikokoista yritystä teknologiateollisuuden toimialalta.