Valmetin työntekijät tekemässä töitä.
Uutinen

Vähäpäästöisyys ja sähköisyys korostuivat kulkuneuvovalmistajien jakamissa stipendeissä

Teknologiateollisuuden Kulkuneuvot-stipendiryhmän päätti joulukuisessa kokouksessa vuoden 2020 stipendiensä saajat. Muun muassa kestävän kehityksen aiheet korostuivat palkituissa hankkeissa.

Stipendejä oli haettavissa neljässä eri pääryhmässä: innovaatiot, projektit, perustutkintoihin liittyvät opinnäytetyöt ja väitöstutkimukset. 

Stipendien hakukriteereissä kulkuneuvolla tarkoitettiin pyörillä kulkevaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa ja kulkuneuvoteollisuudella teollisuuden haaraa, joka muodostuu tällaisten ajoneuvojen suunnittelusta, valmistuksesta ja tuotannosta, materiaalien ja komponenttien valinnasta sekä alihankinnasta ja kokoonpanosta tai niihin läheisesti liittyvistä ja niissä sovellettavissa olevista teknistaloudellista ratkaisuista.

Stipendiryhmän hyväksymät stipendien saajat ovat:

Jari Vepsäläinen, 5 000 euroa (väitöskirjat). Väitöstutkimuksessa analysointiin sähköbussien energiankulutusta ja sen vaihteluita eri käyttötilanteissa sekä identifioitiin suuri määrä epävarmuustekijöitä energiankulutuksessa.

Niloufar Valinejad, 5 000 euroa (opinnäytetyöt). Työssä kehitettiin koneoppimiseen pohjautuvaa analytiikkaa estimoimaan kuorman käsittelylaitteiston elinkaarikustannuksia. Opinnäytetyössä on käytetty kurottajatrukkeja koskevaa laajaa seuranta-aineistoa usean vuoden ajalta.

Shashank Arora, 5 000 euroa (innovaatiot). Akkuratkaisussa tarvittavien kupariosien valmistettavuuteen liittyvien innovatiivisten ratkaisujen kuvaus. Esitetyt ratkaisut mahdollistavat mahdollisimman puhtaan kuparin käyttämisen. Ratkaisut tukevat sekä valmistusteknologian että akkujen suorituskyvyn kehitystä.

Kristian Rönn, 5 000 euroa (opinnäytetyöt). Työssä on tutkittu vaativaa polttoaineen esisyttymisilmiön aiheuttamaa painehuippua erityisesti nykyisissä turboahdetuissa ja pienipäästöisissä moottoreissa. Työllä on merkitystä pyrittäessä kestävän kehityksen mukaisiin ratkaisuihin ja hiilineutraaliin liikenteeseen.

Muhammad Akram, 2 500 euroa (projektit). Keskeisin aihepiiri väitöstutkimukseen kuuluvassa projektissa on suuren koon dieselmoottoreiden hiilineutraalit polttoaineet ja niiden käytön tehostaminen ottaen huomioon useita eri näkökulmia päästövähennyksistä moottorin tehon maksimointiin.

Projektiryhmä – Joonas NiemeläinenTatu TurunenJaakko Purmonen ja Joel Soronen, 2 000 euroa (projektit). Projektissa, joka on osa amk-opintoja, on ryhmätyönä toteutettu perinteisen moottoripyörän muuttaminen sähkökäyttöiseksi. Projektin tavoite riittävän toimintasäteen omaavasta sähkökäyttöisestä moottoripyörästä saavutettiin ja moottoripyörä myös muutoskatsastettiin.

Teuvo Lounakoski, 1 500 euroa (opinnäytetyöt). 3D-skannausratkaisun toteuttaminen maansiirto- ja metsäkoneiden sekä traktoreiden turvaohjaamoiden muutosten tutkimiseksi osana ohjaamoiden lujuusteknisiä tarkasteluja.

Margarita Buvaeva, 1 000 euroa (opinnäytetyöt). Työssä on suunniteltu prototyyppiajoneuvoon jarrujärjestelmä. Työhön sisältyy suunnittelutyön lisäksi myös tuotekehityksen kokonaisuuden hallinta alustavasta suunnittelusta jarrujärjestelmän osien valmistukseen ja järjestelmän testaukseen.

Tomi Hellgren, 1 000 euroa (opinnäytetyöt). Kilpa-auton jarrujärjestelmän keskeisten rakenneosien ja jarrujärjestelmän tasapainoisen toiminnan varmistamiseen tarvittavan säätöjärjestelmän suunnittelu.

Jarmo Isoahde, 1 000 euroa (opinnäytetyöt); suomalaisen kuorma-autoteollisuuden tarpeisiin tehty elinjaksokustannusmalli. Opinnäytetyössä on ansiokkaasti yhdistetty kohdeyrityksessä aikaisemmin koottu tuotteiden elinkaaren aikainen tieto.

Teemu Saarelainen, 1 000 euroa (opinnäytetyöt). Työ käsittelee sähkökilpa-auton jäähdytysjärjestelmän mitoittamista. Opinnäytetyön keskeisenä tavoitteena oli mitoittaa simulointiohjelmistoa hyväksi käyttäen tarvittavat komponentit voimansiirtojärjestelmän jäähdyttämiseksi.

Lisätietoja:
Heikki Karsimus
johtava asiantuntija
Puh. 040 564 9020
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

 

Teksti on mukana tammikuun uutiskirjeessä.